NUTS Pallas Ylläs 100 km

 

Pitkästä aikaa tekstiä blogiin; edellinen postaus taisi olla viime keväänä ja nyt heti perään. Tätä kirjoittaessa on sattuneesta syystä sellainen tilanne, että on parasta vaan istua hanurillaan ja keksiä jotain tekemistä käsilleen. Mikseipä siis väkertää kisaraporttia, vaikka blogi onkin mediana kuulemma kuollut.

NUTS Ylläs Pallas- polkujuoksukarnevaalin 100 km kilpailu oli minulle vuoden 2020 päätavoite, johon aloin treenaamaan itselleni kovinkin systemaattisesti loka- marraskuusta 2019 lähtien. Suunnitelmat sittemmin muuttuivat koronan vuoksi, ja keksin ulosmitata kertyneen kunnon omalla every single street- projektillani toukokuussa. Minkä seurauksena larppasin sitten koko kesän gravel- pyöräilijää tulehtuneen polven nivelpussin tiimoilta.  Syksyn tultua selvisi, että koko tapahtuma siirtyy seuraavaan vuoteen odottamaan parempaa tilannetta pandemian suhteen.

Kirjoitan juoksukauden treeneistä tarkemmin raportin loppuun, mikäli joku on kiinnostunut tietämään tarkemmin millaisilla lähtökohdilla kisakauteen on lähdetty. Viimeisimpinä kovina treeneinä toimivat kolme viikkoa ennen kisaa juostu SisuXtrail 50 km ja kymmenen päivää ennen starttia tehty 50 km treenilenkki jonka starttasin keskiyöllä kuten itse kilpailukin. Sen perusteella tiesin odottaa, että nesteiden ja energian imeytyminen saattaa tuottaa päänvaivaa varsinkin kilpailun alkupuolella.

Lähtökäsky tuli tasan klo 0.00, ja oli aika aloittaa omanlaisensa yöjuoksu. Alun tieosuuden jälkeen reitti lähtee polulle päästyään laskemaan hiljalleen alaspäin ikään kuin vauhtia hakemaan tulevia nousuja varten. Polku on alkupuoliskolla melko teknistä juurineen, kivineen ja polun päälle lankeavine passelisti naaman korkuisine katajineen. Muutaman kilometrin jälkeen kärjessä oli erottunut vajaan 10 juoksijan porukka jonka seasta haettiin sopiva väli juosta; olin sopinut erinäisistä kisoista tutun Tonin kanssa kimpassa matkaamisesta saman vauhtisia menijöitä kun ollaan. Hiljalleen reitti alkoi tekemään nousua ensimmäisille keroille, ja noin 11 km kohdalla ympärille avautui pakahduttavan kauniit maisemat. Keskellä yötä taivaan rajassa paistava aurinko ja tunturi- Lapin erämaata silmän kantamattomiin. Tätä ei rahalla saa.

Yöttömän yön taikaa Suomen Lapissa. Kuva: Guillem Casanova

Ensimmäisen nousuosuuden jälkeen noustaan vielä Koivakerolle, mistä lasketaan edelleen melko teknistä alustaa Rauhalan huoltoon (21 km). Nopea vesitäydennys ja karkuun sakeaa mäkäräis- ja hyttyspilveä, joka hikisten juoksijoiden kimpussa ruokaili. Rauhalan jälkeen juostaan pari kilometriä Muoniontietä, ja pompataan takaisin luonnonpuiston puolelle. Rauhalan väliaika oli 2:06.

Olin alkanut tuntemaan noin 1,5 tunnin juoksun jälkeen ylimääräistä painetta alavatsassa (johtuen startin ajankohdasta ja päivän aikana syödyistä aterioista), ja se alkoi tuntumaan kivuliaalta alamäkeen juostessa. Päätin, että menen tyhjennykselle seuraavassa huollossa (Pahtavuoma 33 km). Ennen Pahtavuomaa noustaan kahdelle kerolle, ja sitten lasketaan hiljalleen kohti huoltoa. Harmikseni huoltopisteellä ei ollut vessaa, joten tyydyin täydentämään lötköpullot ja ottamaan vähän suolakurkkua. Aika Pahtavuomassa oli 3:24.

Saman tien huollosta lähdettyä vatsaan alkoi sattumaan oikein kunnolla, ja aloin jo hakemaan askelmerkkejä edessä vääjäämättömästi siintävään geo/ biokätköilyyn. Hieman ennen seuraavaa nousuosuutta Musta- ja Äkäskerolle eteen tuli kuitenkin puucee, ja pääsin eroon ylimääräisestä painolastista. Tämä helpotti juoksua melkoisesti, ja nousuosuudet menivät mukavasti. Maisemat Äkäskerolta läikyttelivät sielun jo muutenkin täysiä maljoja. 

Laskun jälkeen tullaan hiljalleen Peurakaltion huoltoon, ja siellä oli myös dropbag odottamassa. Täydensin energiavarastot ja vaihdoin sukat ja kengät (olin juossut alkumatkan Hokan Evo Speedgoateilla, ja otin tilalle Challenger ATR: t koska tiesin loppuosuuden olevan melko "tasaista" alustaa). Join cokiksen ja söin Clif Barin. Verenimijäpopulaatio huollossa oli niin järjettömän tiheä, että  unohdin nesteytystabletit pöydälle kiireessäni päästä karkuun ihoa tikkaavia vampyyreitä.

Peurakaltion jälkeen alusta muuttuu asteen verran helpommaksi ja juoksu taloudellisemmaksi. Matkaa tässä vaiheessa on tehty jo noin 50 km ja nousua kertynyt reilun kilometrin verran, joten tämä otetaan ilolla vastaan. Seuraava vesipiste on Kotamaja (55 km) Kukas- ja Lainiotunturin välissä noin viiden kilometrin hivuttavan nousun jälkeen. Sieltä saatiin ennakkotiedoista poiketen täydennystä vesitilanteeseen, ja alettiin tekemään taivalta etukäteen reitin hankalimmaksi osuudeksi kaavailemalleni pätkälle kohti Ylläsjärveä. Reitti laskee Kotamajalta Kesänkijärven rantaan, mistä se koukkaa rannan kainalossa kunnes lähtee nousemaan Yllästunturin kuvetta Varkaankurun pitkoksia pitkin. Ennen pitkoksille siirtymistä istuttiin minuutin verran Varkaankurun pohjalla virtaavassa jääkylmässä purossa kuumentunutta kroppaa elvyttäen. Oli vasta aikainen aamu, mutta ilma oli jo todella lämmin. Iltapäivästä oli tiedossa kova helle.

Puurajan yläpuolelle päästyämme sovimme melko aikaisesta vaiheesta lähtien vatsaongelmien kanssa taistelleen ja välikuoleman kielissä piehtaroivan Tonin kanssa, että lähden juoksemaan omaa vauhtiani kohti Ylläsjärven huoltoa. Itselläni oli polvi kipeytynyt juoksun tiimellyksessä, eikä se kestänyt enää oikein pysähtelyä. Olin juossut torstaina reitin tämän osuuden, ja jos pitkä lasku kohti huoltoa tuntui silloin mahtavalta rallattelulta niin nyt tunsin jalkojeni menevän lihamyllyn läpi. Nousujen murjomat reidet kivistivät maukkaasti joka askeleella, ja luontainen reaktio jarruttaa vaan pahensi asiaa. Parempi vaan nauttia "ilmaisista" kilometreistä kivusta huolimatta. 

Etukäteen olin miettinyt, että Ylläsjärvi on se piste reitillä, jonka jälkeen menisin perille vaikka pää kainalossa. Huoltoon laskettelu tuntuikin lähes maaliin saapumiselta. Lisäksi vastassa oli mukava yllätys, kun Anne (vaimo) ja Manu (koira) odotteli siellä miestä saapuvaksi. Kuulin, että gps- palloni oli simahtanut jo reilun tunnin jälkeen ja aiheuttanut sydämentykytyksiä huoltojoukolle. Täytin vesipullot ja havaitsin jättäneeni nesteytystabletit Peurakaltion hyttysmereen. Otin suun täyteen suolakurkkua ja lähdin hyvällä fiiliksellä tekemään nousua Ylläksen laelle. Aikaa oli kulunut tässä vaiheessa tasan 9 tuntia.

Hyvä fiilis otti takapakkia heti ensimmäisten ylämäkeen otettujen juoksuaskelten myötä; hetken paikallaan oleminen antoi polvikivulle mahdollisuuden palata ja sen se myös teki. Päätin kävellä koko matkan Ylläksen huipulle ja siten antaa polvelle armoa iskutuksesta. Puolivälin kohdalla alusta muuttui vaikeakulkuiseksi kivilouhokseksi, ja samalla aurinko paahtoi armottomasti suoraan niskaan. Join nousun aikana litran vettä, ja silti oli koko ajan jano. Loputtomalta tuntuneen kivikossa sinnittelyn jälkeen pääsin vihdoin huipulle, ja ilokseni huomasin polven kestävän taas juoksua. Lähdin laskemaan kohti Kellokasta ja seuraavaa huoltoa, mutta sekoitin saman tien reitin ilmeisesti maanrakentajan oranssien spray- merkintöjen kanssa ja löysin itseni louhikosta palloilemasta näkemättä ensimmäistäkään reittimerkkiä. Pyörin ympäriinsä, hölkkäsin takaisin päin ja tihrustin jokaiseen ilmansuuntaan. Saatoin kirota. Paikalle pelmahti mäessä ohittamani perusmatkalainen, joka näytti taas elämälle suunnan. Pitkä rinne alas ja loppupätkä Varkaankurun reittiä menivät todella hyvällä jalalla, ja tulin huoltoon ajassa 10.17. Matkaa oli takana 85 km.

Huollossa sain Annelta lötköpullollisen cokista, jonka vedin ykkösellä alas. Sain myös pyytämäni kolme nesteytystablettia, joista kiusakseni onnistuin pudottamaan kaksi samaan lötköön. Otin taas suun täyteen suolakurkkua, ja lähdin viimeiselle 14 kilometrin taipaleelle kohti Äkäslompoloa. Matkalle mahtuisi vielä raskas nousu Kesängille Pirunkurua myöten, ja aloin osoittamaan orastavaa väsymyksen merkkiä. Tajusin tämän itsekin, kun ääni petti vaimolle pauhaavaa rakkauttani tunnustaessa. 

Pätkä Pirunkurun nousulle on helppoa ulkoilupolkua, ja juoksu kulki mukavasti. Olin juonut loputtomaan janooni puolet tuplavahvuista nesteytysjuomaani, ja olo heilahti etovaksi kuin salamaniskusta. Koitin ottaa Noshtin vauhtikarkkia, mutta en saanut sitä uppoamaan. Olin säästänyt näitä kiinteämpiä energianlähteitä loppuun, ja geelit oli jo imeskelty parempiin suihin. Vaihdoin juoman pelkkään veteen. Reitin kääntyessä kohti Pirunkurun nousua alkoi jo yskittämään pahaenteisesti, ja noin puolivälissä vatsa tyhjentyi äänekkäästi, passelisti kahden lapsiperheen todistaessa tapahtumaa. 

Loppuluisussa. Kuva: Rami Valonen

Kesängin huiputuksen jälkeen aloin laskemaan helppokulkuista reittiä kohti noin 7 kilometrin päässä odottavaa maalia. Juoksu kulki edelleen hyvin, mutta olin nyt jäljessä energian- ja nesteen saannistani homman mentyä kirjaimellisesti kiville ja tämä alkoi tuntumaan heti. Muistin ottaneeni mukaan pussin Chimpanzee- karkkeja, ja sain nieltyä muutaman kokonaisena. Pitkän laskun loputtua korviin alkoi kantautumaan kisakeskuksen ääniä, ja lehmän laukkahan paranee tunnetusti sen haistaessa lähestyvän ladon. Juuri starttaavan 37 kilometrin kisan lähtö oli saanut hienosti porukkaa kadun varsille, ja maalikarsinassa lähtöä odottavan juoksukansan kannustaessa oli hieno tulla maaliin. Olin sen verran sekaisin, että olisin saattanut lähteä paukusta liikkeelle ellei ystävällinen järjestäjärouva olisi ohjeistanut minua kohteliaan päättäväisesti sivummalle kohti soppalautasta. Päivän epistola osaltani oli ohi. Kello pysähtyi aikaan 11.56.

Maalissa. Kuva: Guillem Casanova.

Kiitokset kanssajuoksijoille ja onnittelut kaikille maaliin päässeille, keli oli todella raaka ja maali jäi monelta näkemättä. Kiitos NUTS: in porukalle viimeisen päälle hyvin toimineista järjestelyistä (reitiltä eksymisen otan 99% omaan piikkiini), kiitos kannustajille niin paikan päällä kuin etänä, spesiaalikiitos Sisun juoksukavereille. Annelle kiitos kaikesta.

Nyt pari päivää kisan jälkeen juoksua makusteltuani jälkipyykin voisi tiivistää seuraavasti:

- alkuperäinen tavoite oli saada aikaan ehjä suoritus ja hyvä kokemus ensimmäisestä 100 km kisasta. Edellisen vuoden (2019) aikojen perusteella mietin aikaraamiksi 13 tuntia, mikä alittui mukavasti. Peurakaltio- Ylläsjärvi- osuuden himmailusta olisi ollut louhittavissa aikaa pois reilustikin, mutta toisaalta se olisi saattanut kostautua myöhemmässä vaiheessa. Voi siis olla tyytyväinen

- loppuvaiheen energiaongelmien välttämiseksi/ selättämiseksi energiaksi olisi hyvä olla useampaa sorttia tarjolla, nyt kaikki oli yhden kortin varassa ja se oli Musta Pekka

- salihousut ja vyölaukku naftaliinistä. Korona antoi hyvän (teko)syyn jättää voimaharjoittelu pois ohjelmasta, ja vaikutukset näkyvät nyt heikentyneenä jalkojen iskunkestävyytenä. Kunnon puolesta ei ollut mitään ongelmia    

 - karttaharjoitus ennen tapahtumaa. Pummasin muutama viikko takaperin SisuXtrailin 46 km kisassa parin kilometrin ketunlenkin, ja se näytti nyt jääneen tavaksi. Voisi olla hyödyllistä tietää tarkemmin minne on menossa niin ei tarvitse huutaa suutuksissaan ääntään käheäksi "offarilla"

- Suomen luonto on pohjattoman kaunis

Taustaa treenistä  

Mittavien ihmiskokeiden jälkeen olen löytänyt (ainakin itselleni) toimivan tavan harjoitella ultrasuorituksia varten. Vaikka tärkein ominaisuus onkin matalalla teholla tapahtuva, mahdollisimman taloudellinen eteneminen sen saavuttamiseksi tulee harjoitella muitakin energiantuottosysteemeitä kuin rasva- aineenvaihduntaa. Jos kisaspesifillä pitkäkestoisella peruskuntotreenillä tehdään perustukset, niin maksimaalisen hapenottokyvyn treeneillä saadaan katto mahdollisimman korkealle. Näiden välimaastossa operoitavalla vauhtikestävyysharjoittelulla saadaan tehokkuutta ja väljyyttä juoksuun.

Näiden periodisoinnin olen tehnyt niin, että mitä vähemmän kisaspesifiä osa- aluetta harjoittelen, sitä kauempana se on kisakaudesta. Eli ultramatkoja ajatellen treenikausi (tai blokki) alkaa maksimaalisen hapenottokyvyn treeneillä, kun aika usein kausi aloitetaan peruskunnon höyläämisellä. Seuraavaksi tehdään erilaisia vetoja, ja lopuksi mahdollisimman paljon kilpailua simuloivia treenejä.

Itselläni tämä tarkoitti seuraavaa:

- marras- joulukuussa maksimaalisia mäkivetoja Mt Keinukalliolla nousevalla progressiolla; 3 kertaa viikossa 3-6 vetoa. Vetojen kestot olivat kahden minuutin hujakoilla, ja lepojakso nelisen minuuttia

- alkuvuodesta aluksi 4-10 minuutin "maravauhtisia" vetoja vaihtelevassa maastossa, palautus yhtä pitkä kuin veto. Vetojen määrä niin, että työjakso maksimissaan 30 min. Yleensä tein kaksi tällaista treeniä viikossa

- seuraavaksi tasavauhtisia reippaita lenkkejä, alkaen tunnista aina kahteen ja puoleen. Yksi pidempi tai kaksi lyhyempää viikossa

- viimeisessä vaiheessa sitten pidempiä lenkkejä maastossa, verttitonneja tai useamman tunnin mäkitreenejä. Myös aamulla ja illalla tai back to back- henkeen peräkkäisinä päivinä

Edellä mainittujen treenien lisäksi juoksen huoltavia lenkkejä fiiliksen mukaan, keskimäärin juoksua tulee 6,64 päivänä viikossa :D

Tämä on toinen vuosi, kun treenailen edellä kuvatulla tavalla. Toimii itselleni hyvin: olen liikkunut ja urheillut koko ikäni, ja olen lähes 50- vuotiaana kirkkaasti parhaassa kunnossa koskaan. Myös pään osalta.

Nyt lepäillään hetki ja kaivetaan pyörä esiin, sitten takaisin juoksun pariin. Hyviä lenkkejä! 

Treenijuttuja, kisamietteitä ja ynnä muuta- osasto

Musiikkia: Marcus King: The Well

Melkoisesti on virrannut paskanruskeaa vettä Keravanjoessa sitten edellisen postaukseni. Kuitenkin, näin vuoden (ja vuosikymmenen) vaihduttua on syytä havahtua blogikoomastaan, summata mennyttä ja luoda autereinen katse horisonttiin. Syitä hiljaiseloon on oikeastaan kaksi: elämä itsessään ja uutiskynnyksen ylittävien aiheiden puute.

Treenirintamalla tosin on tapahtunut jotain raportoitavaaakin, kun olen tehnyt kohtalaisen ison syrjähypyn verrattuna aikaisempiin vuosiin. Normaalisti olen pitänyt viikon- kahden ylimenokauden loka- marraskuussa, ja alkanut sitten rakentelemaan pohjia seuraavaa kautta ajatellen. Määrää matalalla intensiteetillä. Tällä onkin ollut suotuisat vaikutukset, ja kehitystä on tapahtunut tasaisen nousujohteisesti. Kehitys on kuitenkin keskittynyt lähinnä aerobisen kynnyksen vauhdin kasvuun, korkeamman intensiteetin vauhtien junnatessa suurin piirtein samoilla lukemilla. 
Olen lueskellut menneen syksyn aikana kaikenlaista kestävyyteen liittyvää materiaalia riittoisasti, ja varsinkin Jason Koopin Training Essentials for Ultrarunning on tullut tihrustettua sen verran pieteetillä, että ensimmäinen lukulasiresepti on kiistaton tosiasia. Lukemani perusteella olen päätynyt rakentamaan tulevan vuoden painotukseni totaalisesti eri tavalla kuin aikaisemmin. Treenit on jaksotettu kolmeen osa- alueeseen: pitkäkestoinen matalamman intensiteetin harjoittelu, vauhtikestävyys ja maksimaalinen hapenottokyky. Näiden sijoittelu tulevaan "kisakauteen" nähden menee taas niin, että mitä enemmän ko osa- alue on kilpailuspesifi, sitä lähempänä se on kisakautta. Ja päinvastoin; mitä vähemmän harjoitettava osa- alue on kilpailuspesifi, sitä kauempana kisakaudesta ajallisesti sitä harjoitetaan.
Omat suunnitelmani ovat pidemmissä matkoissa (yli 50 km), jolloin kilpailusuorituksen intensiteetti on aerobisen ja anaerobisen kynnyksen maasto. Tämä tarkoittaa sitä, että treenikausi alkaa maksimaalisen hapenottokyvyn (Vo2max) kehittämiseen tähtäävällä harjoittelulla, jatkuu vauhtikestävyysharjoittelulla ja päättyy matalamman intensiteetin pitkäkestoiseen harjoitteluun.
Tätä kirjoittaessani takana on 8 viikon jakso, jolla tein 3 kertaa viikossa maksimitreenin. Käytännössä tämä tarkoittaa nousevaa määrää ylämäkeen tehtyjä 1-3 minuutin täysivauhtisia vetoja kävely- tai hölkkäpalautuksella. Ylämäkeen tehtynä vedoilla on tasaista pienempi riski loukkaantua, lisäksi kylkiäisenä tulee mukavasti lajivoimaa mäkeen runtatessaan. Ihanan ikäviä harjoituksia, joita jokaista edeltävällä lämmittelyosuudella koitin keksiä hyviä syitä siirtää/ skipata työosuuden. Kaikki tuli kuitenkin tehtyä, ja juoksussa tuntee tehdyn työn askeleen keveytenä ja helppoutena. Pidän nyt pari kevyempää fiilispohjaista viikkoa ja siirryn sitten tempojuoksun miellyttävään maailmaan.

Niistä kisoista/ tapahtumista. Vuoteen 2019 mahtui seuraavat lappu rinnassa juostut tapahtumat:
Sherwood Trail Run (21 km)
Juhannuksen Verttitonni
Loppi Trail Run (21 km)
Pyhä Tunturimaraton (43 km)
Nuuksio Ultra (70 km, DNF)
Sipoonkorpi Trail (30 km)
Vaarojen Maraton (65 km)

Eli suhteellisen vähän kisoja verrattuna edellisiin vuosiin, erinäisistä syistä johtuen. Alkaneen vuoden osalta suunnitelmissa on vasta kaksi tapahtumaa: Sisu Xtrail (50 km) ja NUTS Ylläs-Pallas (107 km). Tässä oikeastaan tiivistyy tulevan kauden tavoitteet: haluan käydä tutustumassa pienempiin ja itselleni uusiin tapahtumiin kauden aikana (esimerkiksi Loppi Trail oli kokemuksena aivan mahtava) ja Pallas- Ylläs- välin juoksen aloittaakseni Western States- lottoruljanssin. Edellä mainittujen lisäksi kalenteriin tulee varmasti jokin matka Nuuksiossa ja Vaaroilla (ei pitkä ultra), ja toivottavasti useampi pikkutapahtuma eri puolella Suomea. Keväällä juoksen todennäköisesti kympin ja puolikkaan tasaisella.

Ynnä muut- osasto:

1. Podcastit
Olen kuunnellut lenkeilläni musiikin sijaan koko syksyn ajan erilaisia podcastejä, ja tämä on tuonut treenaamiseen ihan uutta ulottuvuutta ja mieltä. Yksi kiireisen arjen ja juoksuharrastuksen yhdistämisen varjopuolia on se, että en ehdi lukemaan niin paljon kuin haluaisin. Podcastejä kuuntelemalla saan katettua tätä puutosta mahtavasti. Korkkasin podcast- neitsyyteni juoksuun liittyvällä sisällöllä (Billy Yang, Science of Ultrarunning, Mario Fraioli), mutta olen laajentanut siitä sujuvasti "tiedostavamman" materiaalin suuntaan (Rich Roll etupäässä) ja kuunnellut myös oppimateriaalia (mm. Esa Saarisen Aalto Yliopiston Filosofia ja systeemiajattelu-luentosarjan pariin otteeseen). Uusia podcastejä tuntuu tulevan joka tuutista (mikä on hyvä asia), mielenkiintoisia uutuuksia ovat esimerkiksi Jason Koopin The Koop Cast ja eliittijuoksija Dylan Bowmanin The Well. 

2. Elämäntapojen hakkerointi
Olen kuluvan vuoden ajan paisuttanut päätäni erilaisilla elämis- ja kulutustottumusten kyseenalaistamisen ajatuksilla, ja vuoden vaihtuessa niitä olisi sopiva sauma ottaa jossain määrin käytäntöön. Olen ollut ilman sokeria reilut pari vuotta, kokeilusta lähteneestä valinnasta on tullut elämäntapa. Nyt käyn samanlaista jaakobinpainia liha- ja maitotuotteiden kanssa. Olen ollut semi- kasvissyöjä jo pidemmän aikaa, mutta silloin tällöin lautaselle ilmaantuu lihaa tai kalaa. Maitotuotteista käytän ainoastaan juustoa. Suurempi linjanveto onkin henkisellä puolella, kasvissyöjä- status jotenkin kalskahtaa kummalta korvaan. Varsinkin kun harrastan jossain määrin metsästystä, ja pakkanen on ladattu lähilihalla ja -kalalla..
Olen mietiskellyt paljon myös "henkistä ruokavaliotani", sitä millaisia ärsykkeitä nupilleni tarjoan ja millaisissa yhteyksissä. Instagramin tai Facebookin avaamisesta jokaisen odotuksen tai "tyhjäkäynnin" hetkellä on muodostunut ihmisille todella karmiva tapa, myös minulle. Enää ei osata vain olla, vaan aina täytyy olla jokin viihdyke tuuttaamassa usein vahingollista ärsykettä suoraan reseptoreihin. Tätä tapahtuu myös seurassa ollessa, pöydän ympärillä saattaa olla neljä ihmistä omiin puhelimiinsa hukkuneina. On vallalla käsitys, että elämän pitäisi olla tarkasti kuratoitu Insta- tarina, tai ainakin sellaisen näköistä.
Aion saada pääni pinnalle tästä sonnasta, ja koitan vetää mukanani mahdollisimman monta perheestäni.
Olen nyt ollut joitain päiviä katsomatta Facebookia kertaakaan, ja Instaa olen katsonut kerran päivässä. Elämä näyttäisi jatkuvan ilmankin.

3. Mielenkiintoisia juttuja
Vaikka seuraankin maantiejuoksun tapahtumia melko pintapuolisesti, USA: n maratonin olympiakarsinnoista helmikuun lopussa Atlantassa tulee kaikella todennäköisyydellä todella kiinnostava tapahtuma. Ei vähiten siksi, että mukaan pääsi polku- ultrapuolelta hyvinkin tuttu Jim Walmsley juostuaan tammikuussa 2019 Houstonissa puolikkaan aikaan 1:04. Herran viimeaikaisia Strava- statseja tutkittuaan huomaa, että pelkälle tunnelmanhaistelureissulle ei olla lähdössä. Toki ainakin paperilla pari paikkaa kolmesta on varattu (Scott Fauble, Galen Rupp), mutta Atlantan reitti tarjoaa normaalia enemmän nousua, mikä tarkoittaa että ajat painunevat 2:10 heikommalle puolelle. Tämä avaa mahdollisuuksia vertikaaliin tottuneille, hieman "hitaammille" maratoonareille.

Siinä viimeisimmät pitkästä aikaa. Hyviä lenkkejä ihmiset!

NUTS Pallas 55 km 15.7.2017

Musaa: Miks´ tulet mun luo

Ennen. Kuva: Anne

Lähtökohdat juoksuun olivat hieman hähmäiset. Jalkani kipeytyi Karhunkierroksen 80 km: llä melko pahasti (ilmeisesti IT- jänne, mikä aiheuttaa kipua polven ulkoreunassa), ja se on vaivannut enemmän tai vähemmän siitä lähtien. KK: n jälkeen sain aikaiseksi oikeastaan kaksi kunnon kehittävää treeniä, muuten harjoitukset olivat tunnin mittaisia hölkkiä tai tai vähän pidempiä pyörälenkkejä. Lisäksi koin bonkanneeni KK: lla ja halusin saada itseni kovempaan iskuun, ja aloitin treenit todennäköisesti liian nopeasti kilpailun jälkeen. Ultra on kropalle ja elimistölle kova shokki, mikä pitäisi huomioida palautumisessa. 

Edellisvuoden aikani oli 6:09, maailmanlopun myräkässä osittain taivallettuna. Nyt säätiedotus lupasi lauantaille noin 14 astetta, alkuun pilvipoutaa ja iltaa kohden sateen mahdollisuutta. Huippukeli siis. Nämä mielessä asettelin tavoitteekseni alittaa kuusi tuntia, vaikka matka olisikin edellisvuotta 1,5 km pidempi. Väliajallisesti tämä tarkoittaisi sitä, että Hannukurun huollossa ajan pitäisi olla alle kolme tuntia ja juoksun kulkeakohtuullisesti siitä eteenpäin. Viime vuonna vaelsin kipuluolassa koko matkan Hannukurun väliaikapisteeltä aina Pyhäkeron päälle asti, enkä palautunut enää kunnon juoksukuntoon sen jälkeen. Jotain pitäisi siis tehdä toisin.
Tavoilleni epätyypillisesti teinkin taktiikan juoksulle: alun nousu Pallakselle iisisti, siitä Hannukurun väliaikapisteelle hyvää vauhtia, ja siitä Pyhäkeron päälle pk- sykkeellä. Loppu niin kovaa kuin kroppa antaa myöden.

Tulimme lähtöpaikalle puolisen tuntia ennen starttia; välppäsin parkkialueella kamat kuntoon, teippasin nilkat ja sitten menimme lähtöalueelle tuttuja moikkaamaan.  Alkulämmittelyksi juoksin joitain satoja metrejä ylämäkeen ja rullailin alas muutaman mutkan kautta. Jalat tuntuivat mukavan kepeiltä.

Startti antoi odottaa itseään tuskastuttavan kauan. Kun se vihdoin koitti, juuri mietityn taktiikan mukainen tunnusteleva alku unohtui tyystin. Juoksin reikä päässä, kieli vyön alla useamman minuutin ylämäkeä, kunnes muistin pelin prinsiipit. Himmasin vauhtia ja aloin tunkkaamaan mäkeä ylös. Tasaisemmat kohdat juoksin. Nousu kävi makoisasti reisien päälle, ja kuulostelin koko ajan polven tuntoja ylämäkeen kipuamisen suhteen. Kaikki kosher.

Pallaksen huiputuksen jälkeen päästiin vihdoin juoksun makuun, ja meno maistui todella hyvälle. Alamäkeä kestää viitisen kilometriä, minkä jälkeen lähdetään taas tekemään nousua Vuontiskerolle- välillä alaspäin tullen- noin kahdeksan kilometrin verran. Tästä taas lasku alas, ja vielä nousu Lumikerolle. Lumikeron jälkeen voi alkaa odottelemaan jo ensimmäiseen huoltoon pääsemistä, ja muutaman juoksijan porukkamme vauhti nousi ilmeisesti tämän innoittamana turhan kovaksi. Soft flaskit eivät meinanneet pysyä näpeissä eikä suolanappipussi tahtonut tarttua millään sormiin liivistä. Huollossa meni parisen minuuttia, täytin pullot ja otin muutaman palan suklaata. 

Jatkoin ryhmän vauhdissa vielä ensimmäiselle väliaikapisteelle (noin 30 km), minkä jälkeen hyppäsin pitkoksille sykettä tuijottaen. Aikani väliaikapisteellä oli taktiikan mukainen, ja aloin toteuttamaan seuraavaa osaa. Jäin porukasta kuin takki Kynän narikkaan. Juoksin koko ajan sellaista vauhtia, että syke oli maksimissaan 155. Kun nousukulma kääntyi riittävästi, vaihdoin heti kävelyyn. Pidin huolen, että aina kävellessä huolsin itseäni: nestettä, geeliä, suolaa tunsin sitten tarvetta tai en. Fiilis oli väkevä, ja muutaman kerran meinasin intoutua lisäämään vauhtia. Laitoin itseni kuitenkin ruotuun. Hiljalleen aiemmin kaukana edessä näkyneitä selkiä alkoi lähestymään, kunnes sitten menin niistä ohi. Pyhäkeron huippua lähestyessäni polveni alkoi valittamaan kohtalostaan, ja saman jalan lonkan koukistaja liittyi kuoroon. Otin kaksi 500 mg paracetamolia, ja toivoin parasta. Pyhäkeron päälle päästyäni olin noin seitsemän kertaa paremmassa iskussa kuin edellisvuonna, ja täysin aikataulussa. Kun vielä särkylääke taittoi pahimman terän jalkojen kipuilusta, läksin viimeiseen laskuun seefferin virne naamalla. 

Huollossa oli niin paljon hyttysiä, että sinne ei keravalaismies sovinnolla sopinut. Otin toiseen pulloon vettä (toinen hajosi Pyhäkeron nousussa) ja suuntasin kohti viimeistä polkupätkää ja kohti maalia vievää loppuluisua. 

Viime vuonna olin niin heikossa hapessa hiekkatieosuudella, että jouduin kävelemään luvattoman paljon jopa tasaisella. Nyt nakutin alle vitosen kilometrejä, ja juoksin myös mäet. Selkiä tuli edelleen vastaan, mukaanlukien minut Hannukurussa jättäneet juoksijat. Hiekkatien lopussa kuljettu matka alkoi jo tuntumaan, ja koitin ynnäillä mielessäni käytössä olevaa marginaalia aikatavoitteeseen päästäkseni. Ongelmana oli se, etten tiennyt missä maali olisi. Vihdoin asfaltille päästessäni sain tietooni tarkan matkan maaliin ja tajusin pääseväni aikatavoitteeseeni ilman auton alle jäämistä. Tällä oli yllättäen negatiivinen vaikutus juoksuun, ja liikkuminen alkoi tuntumaan ihmeen raskaalta. Lisäksi asfaltilla juoksu tuntui maailmanlopun vittuilulta upeissa maisemissa tehdyn taivalluksen jälkeen. Olisin soittanut ihanalle avovaimolleni ja pyytänyt tätä ajamaan autolla vastaan fiilistä nostamaan, mutta käsi ei enää taipunut UD: n puhelintaskuun. Niinpä sitten juoksin elämäni ehkä pisimmät kilometrit uuteen maalipaikkaan. Aika oli 5:48 ja rapiat. Olin päässyt tavoitteeseeni, parantanut edellisvuoden aikaani (lisätystä matkasta huolimatta) yli 20 minuuttia. Pasila, Porilaisten marssi.

Jälkeen. Kuva: Anne

Oman mittapuuni mukaan hyvän ajan lisäksi olen erittäin tyytyväinen monestakin asiasta. Polveni kesti pidemmän rasituksen, enkä joutunut jättämään juoksua kesken kuten kovasti ounastelin. Pelkoni kunnon katoamisesta KK: n jäljiltä oli ylimitoitettua, juoksu tuntui todella hyvältä tikkuista loppua lukuun ottamatta. Taktiikkani onnistui mukavasti, mistä kertoo nousu sijoituksissa keskivaiheen jälkeen yllättäen vauhtia himmaamalla. Vaikka juoksenkin aina omaa juoksua, minulla on tavoitteena sijoittua top 10%: iin, mikä huomioiden paransin edellisvuodesta melkoisesti.

Reitti Suomen kaikkein kauneimmissa kansallismaisemissa on lappilaisella tavallaan vertaansa vailla, mikä tahansa ulkomainen vastaava mukaan lukien. Irtoavia varpaankynsiä myöden voimaannuttava reissu keskellä häkellyttävän kauniita maisemia tulisi kuulua osana suomalaiseen koulujärjestelmään ja perussivistykseen. Meillä on Suomessa pala alkuperäistä, puhdasta maailmaa, ja se ei tule tässä kaupungistuvassa yhteiskunnassa koskaan muuttumaan. On etuoikeutettua, että näissä maisemissa saa toteuttaa itseään.

Kiitos NUTS: in porukoille hyvistä järjestelyistä. Kiitos kanssajuoksijoille ja katsojille ainutlaatuisesta yhteisöllisyydestä. Erityiskiitos Annelle: elämä on 5/5.

Maalissa. Kuva: Anne

Varusteet:
Kengät: Hoka One One Speedgoat (toimivat loistavasti, toinen vaan repesi jossain välissä)
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0 Mountain Vest
Housut: Inov-8 Trail Ultra
Paita: Sport HG
Aurinkolasit: Aidot Roy- Ben- katseenvangitsijat.

Nyt lomavaihde silmään, kroppa kuntoon ja juoksuhommat taka- alalle hetkeksi aikaa. Hyvää kesää!





  

NUTS Pallas 55 km 15.7.2016

Musiikki on tärkeä osa tätä läppää:
Puolet reissusta korvamatona pyöri jostain helvetin syystä JVG: n Hehkuu.
Sain sen käännettyä väkisin Chili Peppersiin:Dark Necessities. Paljon parempi.


Reissun suuntaviivat paalutettiin jo automatkalla Ylläsjärveltä Pallakselle. Kuunneltiin kovalla volyymillä radiosta lauantain jumalanpalvelusta(!), ja tiloihin virittynyt pappi saarnasi vedenpaisumuksesta. Kuulemma arkkia pitäisi ryhtyä rakentamaan.

Perjantain aurinkoinen sää kääntyi ennusteissa ja reaalimaailmassa päälaelleen, vettä ja tuulta oli luvassa melkoisesti. Startti meni säätämiseksi, kun piti raapia päällensä reppuun pakattu tuulitakki. Tämä tapahtui järjestäjän vaatimuksesta, viivalle ei päässyt rennosti keravalaisittain T- paidassa. Ja hyvä niin, Pallaksen päällä tuuli 20 metriä sekunnissa ja real feel oli -3 astetta. Sortsikeli, totta kai. Lähtöalueella jaettiin itselleni enemmän muista yhteyksistä tutut nitriilihanskat, jotka osoittautuivat todella tarpeellisiksi tunturissa.

Pelkästään nousu Pallaksen päälle maksoi tämän reissun takaisin. Fyysisen haasteen lisäksi sai koko rahalla lappilaista luontoa: vettä tuli todella voimakkaasti vaakatasossa ja näkyvyys oli noin 15 metriä. Sateen ropina tuulitakin huppuun tuntui rumpupalikoiden rytkeeltä suoraan tärykalvoon. Hyvin sujunutta nousua varjosti vähän se tosiseikka, että reidet jäähtyivät tuulessa pahemman kerran. Tätä veroa maksettiin sitten koko loppureissun ajan.

Kuva: Onevision

Loppuaikaa ajatellen isoin virhe oli se, että maastotiedustelu jäi todella pintapuoliseksi kartan hiplaamiseksi. Reitin noususta (1 700 metriä) 70% tulee ennen puoliväliä, ja tämä olisi hyvä huomioida vauhtia pitäessään. Jalka oli syönnillään, ja tuuttasin surutta menemään. 

Jäähtyneet jalat alkoivat sulamaan noin 20 kilometrin kohdalla, ja lämmön myötä niihin iski enteilevää kireyttä. Takareisissä tuntui pistävää kipua pakaran alapuolella. Juoksu kulki kuitenkin hyvin tässä vaiheessa. Tämä oli oikeastaan ainoa pätkä, jossa pystyi nauttimaan tunturi- Lapin maisemista pilvien raottuessa edes vähän. Ilmeisesti niiden huumaamina painelin Hannukurun huollon (26 km) ohi. Onneksi 28 kilometrin väliaikapisteellä oli ihmisiä ja ennenkaikkea vettä, henkinen korttitalo olisi saattanut romahtaa ylimääräisen neljän kilometrin vuoksi.

Hannukurusta lähdetään tekemään hivuttavaa nousua aina Pyhäkeron huipulle, ja tämä oli pätkä jolla pääsin nauttimaan pitkän matkan juoksusta koko rahalla. 12 kilometriä märkää, mutaista ja kivistä uraa kunnes Pyhäkeron kivinen rinne alkoi. Tein sumuisen taipaleen lähes kokonaan yksin omien ajatusteni kanssa, muutama 134 kilometrin vaeltaja tuli sumusta vastaan melko utuisin silmin. Takareidet alkoivat olemaan Pyhäkeron nousussa jo todella huonon tuntuiset, ja jouduin kävelemään pettymyksekseni paljon juostavissa olevaa nousua. Myös oikean puolen lantionkoukistaja alkoi vihoittelemaan, ja jalan nostaminen vihlaisi joka kerran. Tämä kostautui etenkin alamäkeen työntäessä, ja vetäisin muutaman kerran turvalleni kun jalka ei totellut pään ohejetta mennä kiven yli.

Pyhäkeron huiputuksen jälkeen lasketellaan kolmisen kilometriä seuraavaan huoltoon, ja kivikko muuttuu enemmän hiekkapohjaiseksi uraksi jota pystyy laskemaan surutta jalkojen sallimissa rajoissa kiviä väistellen. Itse löysin rajani aika loppupäässä laskua, ja pyörin kompastumisen jälkeen 3-4 kertaa ympäri ojaan. Aamulla kuunnellun jumalanpalveluksenko satoa vai mitä, mutta auenneiden kämmenten lisäksi ei mitään muita vammoja. Lasku päättyi viimeiseen huoltoon, jossa pesin veret käsistä, täytin pullot ja otin pari sipsiä lauantain kunniaksi.

Huollon jälkeen tuutataan vielä kilometrin verran polkua, ja sitten alkaa loppuluisu maaliin. Viitisen kilometriä hiekkatietä ja kolme asfalttia. Normaalioloissa tämä pätkä olisi rallateltu hujauksessa, mutta jalat alkoivat olemaan todella heikossa hapessa ja jouduin kävelemään kaikki nousut. Asfalttiosuudella jalat palautuivat kummasti, ja touhu alkoi muistuttamaan etäisesti juoksua. Maalissa oli väsynyt mies.

        

Vaikka juoksu oli mielestäni ajoittain nätisti sanoen täyttä paskaa, aika oli kuitenkin kelvollinen 6.09. Kuuden tunnin alitus oli etäinen tavoite, minkä kalibroin 6,5 tuntiin keliennusteen myötä. Aamulla lähtöviivalla vesisateessa täristessä ja pelottavaa ylhäällä odottavaa myräkkää katsellessa asetin tavoitteeksi päästä maaliin. Täytyy siis olla tyytyväinen.

Kyseessä oli ensimmäinen yli viisikymppiseni, ja ensimmäinen ultrakisa. Opintomatkan tärkeimmät opetukset liittyvät parempaan reitin ennakkoon tutustumiseen ja siihen tosiseikkaan, että näitä reissuja tehdään yhtä paljon päällä kuin jaloilla. Pää kesti nyt hyvin kipuluolassa vaelluksen, mutta yllättävän isoja ongelmia tuotti hyväksyä "normaalia" vauhtia hitaampi matkanteko. Väkisin vauhdin pitäminen olisi varmasti kostautunut, jos matka olisi ollut pidempi. Energia- ja nestehuolto oli kosher.

Keli oli todella hankala pääosan matkasta, ja jokainen reissun tehnyt voi taputella itseään moelmmalle olalle hyvin mielin. Matkalla tuli vastaan jonkun verran 134 kilometrin taivaltajia, ja kunnioitukseni matkan tehneitä kohtaan on suunnaton. Jäisi minulta tekemättä. Nostan hattua myös NUTS: in ihmisille ja talkooväelle hyvin onnistuneista järjestelyistä, keli ei varmasti ollut helppo tässäkään mielessä. 

Näiltä reissuilta haen ensisijaisesti väkeviä, aitoja kokemuksia mutta kaiken sivutuotteena rakentuu hiljalleen parempi versio minusta itsestäni. Jani 2.0. Pitkiä kilometrejä lappilaisen avaruuden keskellä itsekseni taivaltaessa ymmärsi taas kerran pienuutensa suhteessa tähän kaikkeen ympärillä olevaan; ja oman pienen roolinsa: ihmisen on tarkoitus pitää huoli itsestään ja läheisistään. Muu on muuta. 

Nyt lomaillaan vähän ja katsellaan juoksujuttuja tuonnempana. Hyvää kesää!

Hifinurkka:
Kengät: La Sportiva Bushido
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0
Takki: Salomon S-lab
Sortsit: Inov8 Trail Ultra
Paidat: Compressport TR3 Aero + Transgrancanaria T- paita
Säärystin: Compressport 
Irtohihat: Compressport

Energiaa tuli 11 kpl High5: n geeleistä ja yhdesä SIS: n Go- patukasta sekä kourallisesta sipsejä. Pulloissa oli yhteensä kolme High5: n nesteytystablettia.

Edit: olin ajalla 6.09 kilpailussa sijalla 19/ 245 ja M40- sarjassa toinen. Voi siis olla tyytyväinen. 

Kenttäpostia: kaksi viikkoa NUTS Pallas- Hettaan

Lukumusiikkia: Lapin kesä

Näin se on nähtävä. Kesäloma lähestyy ja ennen kaikkea sen kohdallani käynnistävä NUTS Pallas 55km polkujuoksu 15.7.2016. Tässä hieman tarinaa valmistautumisesta treenin ja varustepuolen osalta.

Minulla oli hieman ongelmia HSM: n ja Bodom Trailin jälkeen, lähinnä palautumisen ja ennenkaikkea jäätävien siitepölyallergiaoireiden vuoksi. Kurjuuden maksimoimiseksi kävin vieläpä hakemassa Norjasta uuden nosteen oireille, kun koivun pölyt olivat jo Suomesta haihtuneet ja siellä kiivaimmillaan. 
Allergiaoireiden vuoksi olen joutunut vaihtamaan suunniteltuja kovavauhtisia harjoituksia pk- lenkkeihin, koska hapenottokyky on ollut selkeästi alentunut. Heitin väliin koutsin suosituksesta yhden kevyen viikonkin, ettei touhu mene väkisinjuoksemiseksi. Hauskaahan tässä oli tarkoitus pitää.

Treeni on ollut perusmaratonharjoittelua sillä twistillä, että suurin osa pk- lenkeistä on tehty poluilla. Myös vetotreenejä on korvattu mäkitreenillä vertikaalimetrien keräämiseksi, ettei vaaran kupeessa tunkkaaminen tule ihan puskista jalkaparoille. Alla muutama esimerkki avainharjoituksista.

Peruskestävyysharjoitus poluilla

Kisavauhtinen 6 km

Vertikaalitonni Mt Keinukalliolla

6 x 1000

Juhannuksena tehtiin Pallas- Hetta- spesifi harjoitus juoksemalla metsiä pitkin Sipoonkorpeen, matkaa tuli karvan alle 50 km. Treeni toimi hyvänä valmistavana harjoituksena sekä kamojen testilaboratoriona. Siitä enemmän blogin loppupuolella. 

Noin viisikymppinen

Toukokuussa kilometrejä tuli 230 ja kesäkuussa 300. Pajalla pakersin yhteensä 16 tuntia maksimivoimatreenin parissa, lisäksi olen pelaillut jonkun verran jalkapalloa hermotuksen ja silkan hauskanpidon nimissä.

Kyykkyromut 5.7.2016

Gearing

NUTS Pallas tulisi olemaan sekä pisin lappujuoksuni että pisin juoksemalla edetty matkani ylipäätään. Tämä asettaisi melkoisesti uusia vaatimuksia varusteille.

Kirjoitin aiemmin uudesta Ultimate Direction AK 3.0- repustani, joka on osoittautunut loistavaksi matkaseuraksi lenkeille matkasta riippumatta. Saan sinne tarvittavan määrän nestettä, energiaa ja vaatteenriekaleita järjestäjän pakolliset varusteet- listan romujen lisäksi. Reppu on itselleni juuri sopivan kokoinen, ja se pysyy hyvien säätömahdollisuuksiensa myötä päälläni kuin iho.

Kenkävalinta sen sijaan on tuottanut melkoisesti päänvaivaa kevään aikana. Salomonin kenkien kestävyyteen (tai sen totaaliseen puutteeseen) turhautuneena olin jo päätynyt Inov X-talon 212: een, mutta näyttäisi siltä etteivät nekään tule lähtemään Kemin koneeseen. Hommasin uudet Inovit varvastossuiksi juostujen tilalle, huomatakseni että Englannin poika on tohtoroinut pohjan kumin reseptin uusiksi. Kenkä lipsuu kivillä juostessa, ja kivet ja muut terävät objektit tuntuvat pohjan läpi ihan eri tavalla kuin ennen.

Katselin Transgrancanarialla, että noin joka toisella ja melkein jokaisella paikallisella oli jalassa La Sportivan Bushidot. Sikäläinen polku oli kivikkoista kuin peterpan- syndroomaisen tie aikuisuuteen, joten joku idea kollektiivisessa kenkävalinnassa oli. Niinpä hommasin sellaiset, ja ainakin yhden märässä metsässä juostun testilenkin perusteella kyseessä on todella hyvä kenkä varsinkin kuivalle alustalle. Suolla juostessa kenkään tullut vesi lainehti kengän sisällä varsin pitkään. Nyt vaan jännätään ehtiikö kengät juosta sisään ennen Lapin matkailua.

La Sportiva Bushido unboxing

Energiapuolen aion hoitaa tuttuun tapaan High5: n geeleillä. Hyväksi havaittu sapluuna on ottaa ensimmäinen geeli noin tunnin kohdalla ja jatkaa sitä puolen tunnin välein loppuun asti. Loppupuolella geeli on kofeiinia sisältävää.
Geelin lisäksi otan energiaa SIS: n Go Energy- patukoista. Useamman tunnin juostuaan kaipaa jotain kiinteääkin ravintoa nälän kasvaessa eksponentiaalisella kulmakertoimella. 

Vaateratkaisut teen kisa- aamuna, mutta linja on shortsit ja t- paita kun kerran Lapin kesästä on kyse. Reppuun laitan ohuen tuulitakin. 

Ohjelmassa on vielä yksi kovempi viikko ja sitten otetaan viikko iisisti muutamia teräviä avaavia treenejä lukuunottamatta. Kisaa edeltävänä keskiviikkona teen pienimuotoisen tankkauksen, mutta muuten syön normaalisti tavallista kotiruokaa. Voimakas tankkaus aiheuttaa minulla raskaan ja epämukavan olon, enkä ole kokenut ylenmääräisen hiilihydraatin mättämisestä mitään hyötyä. Siispä jätän väliin.

Näillä mennään Pallakselle. Reissusta tulee varmasti huippuhieno, on mahtavaa päästä Lapin maisemiin mittaamaan omaa fyysistä ja henkistä suoriutumistaan. Paikalla tulee olemaan paljon tuttuja, joten hauskaa tulee olemaan. Hyvää valmistautumista kaikille mukaan lähteville, mäkäräisten seassa tavataan!



Ps. Seurasin reilu viikko sitten käytyä legendaarista Western States 100- polku-ultraa harvakseltaan netin kautta, ja totesin taas kerran miten urheilu parhaimmillaan on äärimmäisen inspiroivaa ja miten upeita tarinoita sen kautta syntyy. Jo itse kilpailu ja sen historia ja evoluutio ratsastuskilpailusta ihmisten juoksukilpailuksi on hämmästyttävä.

Ennen kisaa 26- vuotias Jim Walmsley ilmoitti että ei aio pelkästään voittaa kisaa, vaan myös laittaa reittiennätyksen uusiksi. Ensimmäisellä satamailisellaan. Kyse ei ollut poikkeuksellisen täydestä uhopussista, vaan hyvän treenikauden tuomista tuntemuksista. Kaveri lähtikin tykittämään reittiä ennen näkemättämällä vauhdilla, ja otti reittiennätykseen kaulaa maili maililta. Pientä takapakkia nähtiin kisaan kuuluvassa joen ylityksessä, jossa Walmsley sai päähänsä kokeilla uida vuolaassa virrassa nopeuttaakseen normaalisti köyden varassa kahlaten tehtävää ylitystä. Virta huuhteli miehen pitkälle alajuoksuun ennenkuin hän pääsi rannalle ja takaisin reitille. Huikea juoksu sai dramaattisen käänteen seitsemän mailia ennen maalia, 40 minuuttia ennätysaikaa edellä siinä kohdassa, kun Walmsley missasi tiukan mutkan ja harhatui reitiltä parin mailin verran.   
Kaveri oli jo ehtinyt luovuttaa touhun ja makasi tien poskessa kun valokuvaajat löysivät hänet. Tavoittamattomissa oli sekä reittiennätys että kisan voitto. Walmsley kuitenkin päätti ottaa mitä otettavissa oli, kieltäytyi raatokuljetuksesta ja lähti kävelemään (juoksuakin hän yritti, mutta lihakset eivät enää toimineet). Ensin takaisin reitille ja sitten maaliin.
Suosittelen kaivelemaan netistä kaverin haastatteluita ja somesta muuta materiaalia kisasta (Instagramista #ws100, #westernstates, @walmsley172). Huikean inspiroivaa!