Montane

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Testipenkissä Nosht- geelit kestävyysurheilijoille




Olen jo pidempään puntaroinut kilpailujen ja pidempien harjoitusteni syömisiäni ja sitä, mistä saisin tarvittavan energian ilman mahdollisia vatsavaivoja ja muita ongelmia. Olen vuosia luottanut "YläVitosen" geeleihin, mutta nyt lähes kahden vuoden sokerittomuuden jälkeen sen sisältämä maltodekstriini on alkanut antamaan piikinomaisen tunteen energian saannissa ja niiden maku on alkanut tuntumaan yksinkertaisesti liian äklömakealta. Lisäksi- varsinkin pidemmillä matkoilla- tulee jossain välissä tarve kiinteämmässä muodossa olevalle energialle, jonka lähteenä haluaisin käyttää jotain muuta kuin suklaata tai vastaavaa höttöä jonka imeytymisestä ja sisällön tuomasta energiasta ei ole mitään varmuutta(suorituksen aikaista energiapolitiikkaa on hyvä tuntea sen verran, että osaa suunnitella matkalla tarvitsemansa energian. Elimistö käyttää kestävyyssuorituksessa pääasiallisena energianlähteenä rasvaa. Toimiakseen optimaalisesti tämä prosessi tarvitsee kylkeensä (yksinkertaista) hiilihydraattia, mitä elimistö ottaa suorituksen aikana rajallisesti vastaan. Tällaisena määränä käytetään yleisesti arvoa gramma/ minuutti, minkä tuloksena päästään Elon laskuopin mukaanlukemaan 60 grammaa tunnissa). Toivoin löytäväni jotain luonnollista, loppuun asti mietittyä, kestävää, oikeasti maukasta, terveellistä. Toimivaa.

Olikin aivan huippua, kun aiemmin tänä vuonna huomasin tällaisia tuotteita löytyvän. Vielä superimpaa oli, että nämä tuotteet kehittää ja valmistaa suomalainen Nosht jonka taustajoukoissa vaikuttaa niin urheilun kuin ravintoasioiden asiantuntijoita ja osaajia. Tuotteet ovat kasvisperäisiä ja FODMAP- ruokavalion mukaisia (imeytymättömien hiilihydraattien määrä karsittu), ja niiden kehityksessä on panostettu vatsaystävällisyyteen ja toiminnallisuuteen makua unohtamatta.

Tuotteet on jaettu kolmeen kategoriaan: energia, proteiini ja nesteytys. Energiatuoteryhmästä löytyy geelit ja chewsit sekä esimerkiksi terveellisinä välipaloina toimivat Vegetable Candies- kasvikset. 

Geelien hiilihydraatti tulee ruokosokerista ja rypälesokerista; glukoosin ja fruktoosin suhde on optimi 2:1. Lisäksi mukana on mausta riippuen eri täysmehua ja öljyä (makua tuomaan), C- vitamiiniä ja liukenevaa kaurakuitua verensokerin vaihtelua tasaamaan. Elektrolyyttipuoli tulee puhdistamattomasta merisuolasta. Geeli on pakattu 250 ml pulloon, ja tämä määrä on 5 annosta. Yhdessä annoksessa on 25 grammaa hiilihydraattia.  
Makuja on kolme: Salted Lemon, Cranberry & Peppermint ja Bilberry & Eucalyptus. 


Geelin ravintoarvot


Testasin Noshtin energiageeliä noin 3,5 tunnin vuoristojuoksulla, lämpötila oli lähtiessä noin +20 ja lenkin lopussa +30. Otan harjoituslenkillä yleensä kisatilannetta vähemmän energiaa opettaakseni elimistöä tulemaan toimeen vähemmällä, ja tälle lenkille otin mukaan pullollisen mustikka- eukalyptusgeeliä. Otin varuiksi mukaan myös suolatabletteja, mutta tarkoitus oli testata Noshtin geelin elektrolyyttien riittävyyttä kuumissa oloissa (jos ongelmia ei olisi, niitä tuskin olisi kotimaan kisoissakaan). 
Otan useimmiten pitkällä lenkillä ensimmäisen kerran geelin noin tunnin- puolentoista kuluttua liikkeelle lähtemisestä (jos olen syönyt aamupalan), koska aamiainen on vielä "putkessa". Tällä lenkillä otin sen hieman myöhemmin, päästyäni ensimmäiselle huipulle. Lenkin alku kesti 1h 45 minuuttia, ja se oli jatkuvaa nousua merenpinnasta 1150 metriin. Kropassa alkoi jo tuntumaan väsymystä ja pientä nuukahtamista, joten lisäenergia oli tarpeen. Noshtin geeli on tavallista hieman nestemäisempää koostumukseltaan, joten sen alas saamiseen ei tarvita vettä. Mustikka-eukalyptus on makuna hieman karvas ja piristävä, ja eukalyptuksesta jää mukava jälkilöyly suuhun. Liikkeellä ollessani en huomannut mitään piikkiä energiatasossa, vaan energia vapautuu selvästi tasaisemmin. Otin loppulenkin ajan geeliä noin puolen tunnin välein, ja energiatasot pysyivät hyvinä loppuun asti. On huomattava, että tuttu pitkän lenkin jälkeinen Floridan kokoinen nälkä loisti poissaolollaan, ja sain käytyä suihkussa rauhassa ennen aamiainen 2.0:aa. Join vettä 1,5 litraa koko aikana, enkä joutunut turvautumaan suolatabletteihin. Elektrolyyttien määrä geelissä lienee siis riittävä. Toistin testin pari päivää myöhemmin (hieman lyhyempänä) samoilla spekseillä, ja tulos oli täysin vastaava.
Kolmas testi oli Loppi Trailin puolikkaalla kesän helteisimpänä päivänä, ja kolme annosta (150 ml) 1:45 aikana toimi mainiosti niin energian saamisen kuin elektrolyyttienkien suhteen. Makuna oli karpalo- piparminttu, mikä on henkilökohtainen suosikkini kahdesta maistamastani vaihtoehdosta. Sitruuna on vielä testaamatta.

Sen lisäksi, että Noshtin geeli toimii vatsalleni ja varsinkin energiansaannin kannalta hyvin, pidän myös erittäin hyvänä ratkaisuna pakata geeli pulloon. Geelipussien- täysien ja tyhjien- kanssa sählääminen, varsinkin kisoissa, on todella rasittavaa. Tosiasia on myös se, että geelien roskia jää aina luontoon vaikka kuinka niitä kehotettaisiin keräämään.

Noshtin geeli valmistetaan Suomessa ja osittain käsityönä, ja tämä näkyy lopputuotteen hinnassa. Yksi pullo maksaa vajaa kymmenen euroa, eli annokselle tulee hinnaksi kolmisen euroa. Netti on pullollaan toinen toistaan halvempia energianlähteitä, ja kilpailun aikaisen ravintopläninsä saa kasattua hyvinkin edullisesti niin halutessaan. Muutaman euron säästäminen on kuitenkin todella kova hinta siitä, että kilpailu johon on saattanut pitkäänkin valmistautua, menee pieleen toimimattoman energian vuoksi. Itse haluan rajata kilpailuyhtälön muuttujat minimiin, ja energia on yksi näistä. Haluan, että pystyn luottamaan valitsemiini tuotteisiin kaikissa olosuhteissa ja että suoritukseni ei jää niistä kiinni. Tämän Noshtin geelit minulle tarjoavat.

Testaan myöhemmin myös Noshtin chewsit (todennäköisesti Pyhän maratonilla) ja kirjaan myös kokemukseni Endurance Drink Mix- elektrolyyttijuomasta, jota olen testannut jonkin aikaa.

Energistä kesän jatkoa! 






   



sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Loppi Trail 21 km 27.7.2019

Kuva: Loppi Trail

Musiikkisuositus: The Allman Betts Band: Down To The River

Aika pitkälle meni meikäläisen "kisakauden" avaus tänä vuonna, kun kävin viikonloppuna juoksemassa Loppi Trailin puolikkaan aivan mahtavissa maisemissa. No, ihan ensimmäinen lappujuoksu kyseessä ei ollut, juoksin kevättalvella puolikkaan Sherwood Trail Runissa ja ainakin lähtökohtaisesti leikkimielisen Juhannuksen Verttitonnin paikallisessa tuttuakin tutummassa vuoristossa.

Syitä tähän niukkaan kisaamiseen on lukuisia. Päällimmäinen on ehkä CCC- arvonnan pettymys ja sen mukanaan tuoma tyhjiö kisasuunnitteluun. Tosin NUTS Ylläs Pallas- tapahtuman 105 km matka olisi kiinnostanut kovasti, mutta samana viikonloppuna oli paljon tärkempää tekemistä. 
Juoksemisen ilo ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään, ja olenkin käyttänyt syksyn, talven ja kevään entistä paksumman pohjan rakenteluun juoksemisesta nauttien ilman suurempia suuntaviivoja tai varsinkaan ohjelmia. Kesän korvalla olen alkanut sitten hakemaan tehoa ja vauhtia juoksuun hieman tavoitteellisemmin tulevia tapahtumia silmällä pitäen. Kalenterissa on elokuun alussa Pyhä Tunturimaraton (43 km), syyskuun alussa Nuuksio 70 ja lokakuun alussa Vaarojen Maraton (65 km).

Loppi Trailin puolikkaalle lähdin hakemaan kovaa harjoitusta juuri Pyhän maratonia ajatellen, kisojen välissä on sopivasti kaksi viikkoa aikaa superkompensoitua optimisti. Kisareitti kulkee Komion luonnonsuojelualueella Luutaharjun Samo- luontopolun ja Poronpolun reiteillä, ja maasto on pääasiassa kuivaa kangas- ja harjumaastoa. Harjujen myötä reitillä on mukavasti korkeuseroja ja muutama pitkä terävä nousu, vertikaalia puolikkaalle tulee viitisensataa metriä. Puolikas juostaan kahtena reilun 10 kilometrin luuppina.

Kisapäiväksi sattui todennäköisesti kesän kuumin päivä, lämpötila keikkui 25 asteen hujakoilla jo aikaisin aamulla. Olin tätä ennakoiden juonut edellisen vuorokauden aikana muutaman litran elektrolyyttijuomaa ja ottanut suolaa ja magnesiumia. Edeltävän viikon treenit olin tehnyt kuumimpaan aikaan päivästä elimistöä lämpöön totuttaen. Reitillä tulisi olemaan neljä juomapistettä, joten nestettä ei tarvitsisi itse mukanaan kantaa. Energiaksi otin lötköpulloon 150 ml eli kolme annosta Nosht- geeliä.


Kuvaaja: Aulis Lindfors

Kävin juoksemassa noin 2 kilometrin alkuverkan reitin alkupäässä, ja menin odottelemaan starttia. Kuumuus oli suorastaan painostava, ja heitin paidan pois hetki ennen lähtöä. Kaikki viilennys tarvittaisiin.


Tarkoitus oli juosta ensimmäinen kierros hieman tunnustellen ja puristaa perseellä enemmän jälkimmäisellä, mutta tämä osoittautui käytännössä mahdottomaksi (kuten suurin osa strategioistani muutenkin). Lämpötilan vaikutus alkoi kumuloitumaan heti kun Hoka rouhaisi lähtökiihdytykseen, ja tekisi juoksusta vaikeampaa loppuun asti.

Ensimmäinen kilometri meni alun pitkästä noususta huolimatta 4:30 min/ km tahtiin, ja vauhti pysyi maastoon nähden napakkana. Suurin osa noususta tulee ensimmäisen neljän kilometrin aikana, ja kovalla alkuvauhdilla ja helteellä höystettynä tämä tarkoitti että seikkailin anakynnyksen tuolla puolen olevalla kartoittamattomalla ei- kenenkään maalla vailla tietoa tulevasta. Noin viiden kilometrin kohdalla, kun puolikkaan reitti erkanee 14 km: n reitistä, elimistö selvästi ymmärsi kupletin juonen ja juoksu alkoi tuntumaan hyvältä. Tai niin hyvältä kuin kovaa juoksu helteessä nyt voi tuntua. 

Otin jokaisella juomapisteellä kaksi mukillista vettä, ja kastelin itseni likomäräksi reitillä olleella vilvoituspisteellä. Ensimmäinen geelishotti oli tarkoitus ottaa noin 8 kilometrin kohdalla, mutta unohdin sen täysin mahtavia neulaspolkuja painaessani. Tulin puoliväliin noin 51 minuutin kohdalla, ensimmäisen kierroksen vauhti oli ollut aika tarkkaan 5 min/ km. Otin maalialueella pikaisen suihkun, imaisin geeliä ja lähdin jahtaamaan omia jälkiäni toiselle kierrokselle. Pitkä ylämäki tuntui jonkin verran jaloissa, mutta mäen päällä jalat vertyivät taas mukavaan kulkuun. Geeli alkoi selvästi vaikuttamaan, ja energiataso tuntui hyvältä. Huomasin, että neste ei tunnu imeytyvän (satuin kuuntelemaan Billy Yangin podcastin, jossa valmentaja Jason Koop jutteli helteen vaikutuksesta verenkiertoon suorituksen aikana. Kuumuus tekee sen, että verenkierto on sitoutunut ihon viilentämiseen paljon normaalia enemmmän ja siten pois energian ja nesteen imeytymisen tehtävistä. Paras tapa välttää nestehukka ja ongelmat tällöin olisi tiputtaa suorituksen intensiteettiä. No, kuuntelin tämän päivän liian myöhään :D), mutta pidin silti matkavauhdin reippaana. Alkupuolen nousujen jälkeen nautiskelin täysin siemauksin mahtavista neulasbaanoista ja pitkistä loivista laskuista keskellä kesäistä mantymetsää. Noin 15 kilometrin paikkeilla laitoin merkille, että hengittämiseni on mennyt zachmiller- tyyliseksi vesikauhuiseksi pihinäksi ilmeisesti nestevajeen aihauttamana. Tässä vaiheessa vastaan alkoi tulla muiden matkojen (14 km ja maraton) taivaltajia, joita äänekäs juoksunautintoni tuntui vähän kummastuttavan. Kastelin itseni taas viilennyspaikalla, mikä helpotti hieman löylynlyömää oloani. Rasitus alkoi kuitenkin tuntumaan, ja mäkisemmille 17 ja 18 kilometrille tuli 6 minuutin kilometriajat. Sain pidettyä kuitenkin jonkinlaista vauhtia loppuun asti, ja tulin maaliin ajassa 1:45. Toinen kierros meni siis nelisen minuuttia ensimmäistä hitaammin. Reitti taisi olla hivenen alimittainen, Suunnon mukaan yksi kierros oli noin 10,2 kilometriä.

Menin suoraan suihkun alle viilentymään, ja siitä nopean sortsivaihdon jälkeen järveen seisomaan. Join kuin kameli. Nestetasapainon vajumisesta kertoo hyvin se, että kävin ensimmäisen kerran vessassa noin kolme tuntia maaliin tulon jälkeen vaikka olin juonut siihen mennessä karkeasti 2,5 litraa nestettä kisan aikana ja sen jälkeen.

Suuret kiitokset Lopen Samoojille hyvistä järjestelyistä ja maukkaasta keitosta kisan jälkeen. Samon ja Poronpolun reitit ja maastot ovat mielestäni parasta eteläisessä Suomessa, suosittelen Loppi Trailia kaikille ohjelmaan ensi vuonna.
Kiitos myös muille jotka olivat hellepäivää poluilla viettämässä.

Kenkävalinta oli Hokan Evo Jawz, joka toimi mainiosti kuivassa maastossa. Noshtin geelit ovat jatkossa ykkösvalintani kisaevääksi.

Nyt katse kohti Pyhää!

Tulokset


Neulasbaanaa. Kuva: Antti Risikko



perjantai 12. heinäkuuta 2019

Trailvelogue - Fuengirola


Nykyään perheen lomareissua suunniteltaessa standardiproseduuri- lentojen ja majoituksen varaamisen jälkeen- on tutustua lomapaikan topografisiin muotoihin ja tarjolla oleviin mahdollisuuksiin päästä vuorille juoksemaan. Ensin Google Maps auki, ja vuorten bongaamisen jälkeen Stravan tai Suunto App: in heatmapia tutkimaan. Jos ja kun jälkeä näkyy, reitit selville esimerkiksi Viewranger- apilla tai netistä etsimällä.

Kesälomareissu suuntautui tällä kertaa sukulaisvetoisesti Espanjan Aurinkorannikon Fuengirolaan, joka paikkana tuo mieleen kaikkea muuta mielleyhtymää kuin veret seisauttavaa juoksua vuoripoluilla. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että turistirysän kupeesta kohoaa noin tonnisia huippuja ja että läheisen Mijas- nimisen kylän reunamilta lähtee merkittyjen reittien verkko. Pakkauslistalle ilmestyi siis juoksuvehkeet rantalelujen ja aurinkorasvan lisäksi.

Majoitus meillä oli Los Pacosissa reilun kilometrin päässä rannasta, joten logistisesti järkevintä oli rajata tulevat reissut Mijasin ympäristössä pyörimiseen. Mijasiin pääsee todella helposti paikallisbussilla, vuokra- autolla, taksilla tai juosten kuten itse tein vertikaalipäissäni. Juosten siirtymisen tehdessään kannattaa mennä Los Pacosin ja Torreblancan välistä lähtevää hiekka-, betoni- ja asfalttitietä niin saa juosta rauhassa liikenteeltä. Tämä pätkä on reilut viisi kilometriä jatkuvaa ylämäkeä, ja sitten ollaan idyllisessä Mijasin pikkukylässä.

Mijasin valot edessä, huiput siintävät aamutaivasta vasten.
Mijas Coinsiin vievältä tieltä kuvattuna. Polut alkavat tien toiselta puoleta.

Poluille pääsee helpoiten joko Sendero de las Cañadas- nähtävyydeltä kylän itälaidalta, tai kylän keskivaiheilta nousevaa betoniluiskaa pitkin Coinsiin vievän tien yli. Mijasin kylä on juuri alkavan mäntymetsävyöhykkeen alkupäässä, joten poluille hypätään vehreään maisemaan. Polku tällä vyöhykkeellä on aika kivikkoista, ja koska nousukulma on pääsääntöisesti jyrkkä, eteneminen juoksemalla on raskasta. Välillä polku siirtyy rinteessä vaakatasossa, joten helposti juostavaa pätkää mahtuu mukaan nousuvaiheessakin. Havumetsävyöhyke on melko kapea (karkeasti pari sataa vertikaalimetriä), ja tämän jälkeen alkaa lähinnä pensaista koostuva floora. Nousua aletaan tekemään enemmän serpentiinimäisesti vuoren kylkeä mutkitellen, ja touhu on juostavissa. Maisemat alkavat olemaan jo todella upeat: alhaalla Mijasin valkokalkittu kylä havumetsävyöhykkeen kehystämänä, ja sivuilla rinteiden muodostamia kanjoneita ja kielekkeitä. Kaukaisuudessa näkyy meri ja rantakaupungit täynnä ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan täällä tarjolla olevista herkuista. Ylöspäin katsoessa näkee kauempana olevien vuorten huiput ja kapuamansa vuoren rinteen jyrkkänä edessään. Omalla naamalla näkyy kestohymy.



Mijasin läheisyydessä korkein huippu on Pico de Mijas, joka kohoaa 1150 metriin. Sinne pääsee muutamaa eri reittiä, ja myös vuorten rinteessä pääsääntöisesti vaakatasossa kiertävää kapeaa hiekkatietä. Itse huiputin Pico Mijasin pienempiä huippuja pitkin könyten, mikä oli kunnollisen polun puuttuessa hidasta ja haastavaa. Pusikko huipun lähellä on piikikästä sorttia, joten kinttupolkuja kulkiessaan jalat saavat varmuudella osumaa. Pico Mijasin päällä on sääasema, jonka valkoinen pallo näkyy rannalle asti. Näkymät ovat kirkkaalla säällä huimaavat: edessä meri ja rannan kaupungit, näiden jälkeen vuoristoa pikkukylineen. Taakse katsoessaan näkee loputtoman oloisesti lisää vuoria, pieniä pikkukyliä ja peltoja. On top of the world, baby! Huipulle päästyään takana on 10- 12 kilometriä yhtäjaksoista nousua, kun lähestymisen aloittaa Fugen kulmilta. Muut huiput ovat tonnin molemmin puolin, ja kaikille tuntuisi menevän jonkinlainen polku.

Näkymä Pico Mijasilta.
Pico Mendoza. Aurinko nousi vuoren takaa juuri sopivasti huipulle päästyäni.

Reittejä ja merkitsemättömiä polkuja risteilee mukavasti huippujen luota, joten pakosti ei tarvitse lähteä seuraamaan omia jälkiään takaisin päin. Joka tapauksessa edessä on suomalaisittain harvinaista treeniä, pitkään kestävää alamäkeen juoksemista. Koska polku on pitkälti irtonaista kivikkoa, laskeutuessa saa olla tarkkana ettei taita nilkkaansa tai kaadu. Välillä vieressä oleva rinne on todella jyrkkä, joten pannuttamisella voisi olla kohtalokkaatkin seuraukset. Serpentiinimäisissä laskuissa ei kannata tykittää aivan sata lasissa, koska suunnan vaihtaminen tehdään terävässä kulmassa. Kivikko on suhteellisen terävää, joten kenkävalinnassa kannattaa suosia vaimennusta (itse juoksin reissun lenkit Hokan Evo Mafatella, joka oli 5/5). Varsinkin Pico Mijasilta laskeva Ruta Verde tarjoaa pitkiä loivia laskuja, joita ei voi paatuneinkaan polkumatkailija hymyilemättä pudotella. 

Tein omat lenkkini perhepoliittisista ja lämpötilallisista syistä aikaisin aamulla, ja ainakaan tuohon aikaan reiteillä ei todellakaan ole tungosta. Näin koko aikana kaksi muuta juoksijaa ja yhden maastopyöräilijän, muuten sain nauttia omasta seurastani. Yksinäisyydellä on myös kääntöpuolensa. Tällaisella reissulla olisi hyvä olla kaveri mukana, koska haaverin sattuessa vuorelta pois pääsy voisi olla yksin todella hankalaa. Kaveria tarvitaan luonnollisesti myös huiputusten poseerauskuvien ottamiseen.

Korkeuserojen tuomia vaaroja lukuunottamatta poluilla on turvallista liikkua. Vaarallisia käärmeitä ei pitäisi juurikaan esiintyä, enkä yhtään matelijaa nähnytkään. Mitään hyttysten tai mäkäräisten kaltaisia hyöteisiäkään ei ollut.
Aurinko ja sen mukanaan tuoma kuumuus asettavat omat haasteensa kesäaikaan, mutta niihin pystyy varautumaan vaatetuksella ja riittävällä nesteen kantamisella. Kun itse lähdin liikkeelle aikaisin, niin olin jo takaisin kotona ennen lämpötilan nousemista tukaliin lukemiin. Lisäksi aamulla rinteet tarjoavat varjoa toisin kuin päivällä auringon porottaessa suoraan yläpuolelta. Yhtenä aamuna vuorelta alas lasketellessani vastaan tuli Mijasiin vievän tien alkupäätä tunkkaava juoksukamoihin sonnustautunut pariskunta, ja olotila oli jo siinä vaiheessa ilmeisen tuskainen. Hikinen päivä oli tiedossa.

Täytyy vielä selvyyden vuoksi todeta, että kyseessä oli perheen lomareissun yhteydessä tehdyt retriitit luonnon keskelle. Puhtaasti juoksureissulle en Fuengirolaan ikinä tule lähtemään. Mutta jos matka sinne joka tapauksessa suuntautuu, Fuge tarjoaa hyvät olosuhteet päästä ottamaan irtiotto perusturremeiningistä ja nauttimaan upeista maisemista ja hyvistä poluista melko vaivattomasti. 
Lisätietoa löytyy paljon netistä, tässä yksi linkki:
https://www.spain-holiday.com/Mijas-Pueblo/articles/hiking-in-mijas-a-walk-up-the-pico-mijas-la-bola



Väsynyt mutta onnellinen. Kolme tuntia seikkailua takana.