Mad Max 2.0 - tähtäimessa Helsinki Spring Marathon 24.4.2016

Takana loistelias aamulenkki aurinkoiseen lauantaiaamuun heräävän Tampereen reiteillä. Aamupalaa odotellessa voikin sitten kirjoittaa juoksemisesta. 
Tässä kirjoituksessa avaan maratonohjelman anatomiaa, omakohtaisilla kokemuksilla ja itselleni hyviksi havaituilla mausteilla ryyditettynä.  

Maaliskuun alussa juostavan Transgrancanarian jälkeen tarkoitukseni on keskittyä seuraavan kuuden viikon ajan pelkästään yhteen asiaan: murtautua sub3- kerhoon 24.4.2016 HSM: llä. Ensimmäinen yritykseni viime elokuussa City Marathonilla jäi reilun kuuden minuutin päähän, nyt aion korjata tilanteen kuntoon. Toukokuussa mara- aikani alkaa kakkosella.

Vaikka hämmästyttävän moni projektini onnistuukin pelkällä (usein katteettomalla) uhoamisella ja uusia kenkiä ostamalla, aion ihan vaan varmuudeksi myös harjoitella tavoitteellisesti. Normaalisti olen täysin fiilisjuoksija, mutta nämä viikot treenaan päiväkohtaisen ohjelman mukaisesti. Ohjelman tukijalkoja ovat pk- lenkit, erilaiset vauhtikestävyyslenkit ja vedot. Harjoituskertoja viikossa tulee 4-6, ja kilometrejä 50-100 (keskimäärin 65).

Ohjelma on rakennettu niin, että viikoilla 1-4 on selkeä progressio niin määrässä kuin tehossakin, viikko 5 kevennellään selkeästi ja viikolla 6 levätään ja odotetaan huippukunnon puhkeamista kukkaansa. Juuri tällä nousujohteisuudella pyrin houkuttelemaan sen terävimmän juoksukunnon esiin.

Pallokala Lahdessa

Peruskestävyyslenkkejä viikossa tulee 2-3. Nämä toimivat tässä vaiheessa kautta aktiivisesti palauttavina ja huoltavina harjoituksina, joista osan juoksen poluilla. Peruskuntokausi on huhtikuun lopussa jo takana päin ja kilometrejä takana karkeasti 2 000, joten peruskuntoa ei tässä ohjelmassa enää haeta.

Vauhtikestävyysharjoituksia tulee keskimäärin kaksi viikossa. Ohjelmassani on näitä kahta eri tyyppiä: 50mv ja 33 1/2mv. Edellinen tarkoittaa harjoitusta, jossa alku- ja loppuverryttelyn välissä juostaan 50% harjoituksen kilometreistä aiottua maratonin tavoitevauhtia eli tässä tapauksessa noin 4:15 min/ km. Jälkimmäinen taas tarkoittaa harjoitusta, jossa keskimmäinen kolmannes juostaan puolimaran kisavauhtia, minun tapauksessani noin 4:10 min/ km. Näiden harjoitusten loppuosan juoksen ns huuhteluhölkkänä pk1- sykkeellä, mutta joskus kengän ollessa syönnillään saatan juosta sen myös aerobisen kynnyksen paikkeilla. Vauhtikestävyysharjoituksilla haetaan nimensä mukaan kilpailuvauhdin sietämistä, mutta niillä on todella suuri rooli myös henkisen valmistautumisen kannalta. On tärkeää huomata pystyvänsä ylläpitämään tavoitevauhtia, toivottavasti mahdollisimman vaivattomasti. Suurimmat taistelut pitkien matkojen juoksuissa käydään yleensä oman pään sisällä, tämän vuoksi myös henkistä kestävyyttä tulee hakea kaikin hyväksi havaituin keinoin.

Vetoharjoituksilla haen vauhtireserviä ja "väljyyttä" juoksuun, mutta ne kehittävät myös (maksimaalista) hapenottokykyä. Vedot teen selkeästi maratonvauhtia kovempaa, mitä lyhyemmät vedot sen kovempi vauhti. Skaala minulla on 10x200 m, 6x500 m, 5x1000 ja 3x2000 m. Tonnit juoksen noin 4:00 min/ km, lyhyemmät alle nelosen vauhtia. Vedot toimivat myös hyvänä tekniikkaharjoitteluna, sitä kautta ne tuovat myös taloudellisuutta juoksuun. 
Teen yleensä 1-2 ensimmäistä vetoa tunnustellen ja loput kiihtyvästi. Liian kovaa juostuja pidempiä vetoja koitan välttää, ne kuormittavat elimistöä melkoisesti. Vetojen jälkeisen verryttelyn juoksen yleensä paljain jaloin nurmikolla. 

Tältä se sitten näyttää:

Kokonaiskilometrien jälkeen oleva tummennettu luku on kovavauhtisen juoksun viikkomäärä.

Kuusi viikkoa on lyhyt aika ihmiselämässä ja niin myös maratonharjoittelussa. Tämä alla oleva ohjelma onkin enemmän viimeistelyohjelma kuin perinteinen maratonohjelma, jollaisen tulisi olla 12-16 viikon pituinen ollakseen riittävän perusteellinen. Minulla tulee olemaan huhtikuun lopussa alla kuitenkin viiden kuukauden harjoittelu, jolla olen rakentanut pohjat tälle ohjelmalle. 

Suunnitelmana on olla sunnuntaiaamuna 24.4.2016 lähtöviivalla henkisesti kovana ja fyysisesti valmiina kaikkeen vastaan tulevaan. Paukkua seuraavien noin kolmen tunnin jälkeen tiedetään, liikunko illan kireässä kompressiossa ja susiturkissa vai revityssä ihokkaasssa tuhkaa hiuksissa. Kuitenkin, kävi juoksussa niin tai näin, maanantaiaamu valkenee niinkuin aina ennenkin. Sitähän voisi lähteä vaikka...lenkille.      

       


     

What´s The Story, Morning Glory eli aamulenkin anatomiaa

Kävin hyvien juoksukamujen kanssa avaamassa viikonlopun mukavalla parin tunnin polkulenkillä lähisuon ympäristössä. Hieno, aurinkoinen talvipäivä (kiitos Hannalle kuvasta). Kyseessä oli yksi harjoitteluni kulmakivistä ja suurista salaisuuksista, The Aamulenkki.

Mikä sitten erottaa Aamulenkin kaikista muista aamun aikaan juostuista lenkeistä? Vastaus on aamupala. Yön "paaston" jälkeen juostava lenkki opettaa elimistölle pitkän matkan juoksulle elintärkeää rasva- aineenvaihduntaa tavallista, täysillä energiavarastoilla tehtyä harjoitusta paremmin. Koska kroppa on "tyhjä", rasvan käyttö alkaa saman tien ja on tehostetumpaa. Harjoituksesta saa lähes tuplahyödyn. Toki kyseessä on myös ylivertainen tapa aloittaa työ- tai vapaapäivä, aamulenkin energia kantaa pitkälle iltaan ja nukkumaan mennessä kropassa on terve väsymys.

Aamulenkkini ovat kestoltaan maksimissaan kahden tunnin pituisia, sitä pidemmille otan energiageeliä mukaan lenkin loppua varten. Aamulenkit ovat yleensä pk- harjoituksia, mutta teen myös kovempia treenejä aamuisin. Olen jo vuosia urheillut aamuiseen aikaan, joten käynnistymisvaikeuksia ei enää ole. Herään, juon vettä ja pari kuppia kahvia, puen ja lähden ulos. 

Kahvi on salainen ase numero kaksi: piristämisen lisäksi kofeiini tehostaa verenkierrossa olevien vapaiden rasvahappojen käyttöä energiaksi. Samasta syystä käytän pitkien matkojen kilpailuissa tavallisen geelin lisäksi kofeiinia sisältävää geeliä.

Aamulenkit ovat useissa painoluokkalajeissa oleellinen osa kisoihin valmistavaa painonpudotusruljanssia, mutta omasta mielestäni eniten niistä hyötyisi kestävyysurheilija energia- aineenvaihdunnallisten etujen vuoksi. Aamulenkkiä on turha uhrata painonhallinnan alttarilla, paras laite vatsalihasten esiin houkuttelemiseksi on jääkaappi.

Tässä hifinurkka:

  

Kiveä kiven päälle eli peruskuntokausi

Vaarojen jälkeen maltoin pitää kokonaisen viikon "ylimenokauden", jonka jälkeen mieli ja jalat kaipasivat jo liikkeelle. Sallin itselleni tämän, koska en ollut kauden jälkeen mitenkään väsynyt enkä miltään osin rikki. Ei siis muuta kuin jalkaa toisen eteen.

Kuluneen kauden jäljiltä tiesin, että kehityskaaren pitäminen edes rahtusen miehekkäässä kulmassa vaatisi määrällistä panostusta pk- sykealueen treeniin. Edellisen syksyn ja talven aikana juostujen hitaiden lenkkien varaan sain rakennuttua kohtuullisen hyvän tuloskunnon, sen parantamisen edellytyksenä olisi vielä parempi pohja. 
Peruskuntokautta miettiessäni otin kaiken lähtökohdaksi alkuvuodesta laktaattitestissä mitatun aerobisen kynnykseni, 152 bpm/ 5:30 min/ km. Tuon kynnyksen alapuolella elimistö käyttää hapen avulla pääasiassa rasvaa energian lähteenä, eli juoksu on mahdollisimman omavaraista ja energiataloudellista. Mitä lähemmäs kilpailun tavoitevauhtia aerobisen kynnysvauhdin saa nostettua, sen parempi.

Asetin tavoitteeksi nostaa vauhtiani pk- alueella juostessa, olen järkeillyt sen olevan ehdoton edellytys tason nostamiselle kisavauhdeissa. Sen saavuttamiseksi tekisin 1.) määrällisesti paljon pk1- treeniä ja 2.) säännöllisesti pk2/ vk1- välimaastoa hiplaavan aerobisen kynnyksen treenin. Matalan sykealueen harjoittelulla on tarkoitus hakea kapasiteettia, moottoriin tilavuutta. Mitä paremmassa kunnossa tämä perusta on, sen paremmin tarttuvat myöhemmin kaudella tehdyt vauhti- ja vauhtikestävyysharjoitukset.

Aerobisella kynnysalueella tehdyillä harjoituksilla taas pyrin nostamaan ko kynnystä ylemmäs.
Tässä muutama esimerkki näistä:

Pk1- harjoitus:

Pk2/ Vk1- harjoitus:

Marraskuun lopulla otin mukaan yhden kovemman harjoituksen, joka on ollut joko porras/ mäkitreeni Keravan Keinukalliolla tai sitten vauhtileikittely- tyyppinen lenkki. Yksi hyvä vauhdikas treeni kulkee minulla selkeällä nimellä 33 1/2mv- harjoitus, jossa juostaan lenkin keskimmäinen kolmannes puolimaran oletettua kisavauhtia. Tässä esimerkki sellaisesta:

Juoksin lokakuussa (ilman Vaarojen kilsoja) 250 km, marraskuussa 260 km ja joulukuussa 332 km. Suurimmaksi osaksi pk- alueella. Nyt kolmen kuukauden jälkeen näyttäisi, että olen peruskuntokaudelle asetettu tavoite on täyttynyt. Useampi aerobisella kynnysalueella juostu harjoitus näyttäisi, että vauhtini ko kynnyksellä on aika tarkkaan 4:45 min/ km, eli vauhti on kiristynyt alkuvuoden mittauksesta 45 s/ km. Tämä lupaa hyvää myöhemmin edessä oleviin vauhtikestävyysharjoityksiin lähdettäessä.

Aion jatkaa samalla linjalla vielä tammikuun, sen jälkeen otan mukaan yhden vauhdikkaamman harjoituksen viikko- ohjelmaan, pk- harjoituksen kustannuksella. Myös viikonlopun pitkiksiin otan mukaan yhden nopeammin juostavan osuuden. Porrastreeniä koitan ottaa helmikuussa kerran viikossa, koska maaliskuun alussa lähden ensimmäiselle ulkomaan juoksureissulleni osallistuessani Transgrancanarian 44 km juoksuun.

Maaliskuun alun ja suurimman osan huhtikuuta harjoittelen tavoitteellisesti maraton mielessä, osallistun 24.4.2016 juostavalle HSM: lle. Tämä harjoitusohjelma on vielä mietinnässä, palaan siihen tuonnempana.

Yllä kirjoitetusta tekstistä saattaa saada vaikutelman, että nylkytän lenkkini hyvin suunnitellusti katse sykemittariin naulittuna, hammasta purren ja vakavissaan kuin laturaivoinen hiihtäjä. Tosiasia kuitenkin on, että juoksen peruskuntokaudella hyvin fiilispohjalta sekä juoksun tuoman nautinnon ja muiden kerrannaisvaikutusten ajamana. Lenkille lähdön koittaessa mietin ensin menenkö poluille vai pikitielle, sitten kropassa olevan fiiliksen mukaan päätän millä intensiteetillä mennään. Kuntokäyrän osoittaessa ylöspäin tekisi aika usein mieli juosta vauhdikkaasti, ja välillä palkitsen itseni päästämällä konit laiduntamaan. 

Elämässä joutuu tekemään väkisin asioita pakon sanelemana ja vastoin omaa vapaata tahtoa, itselleen tärkeästä harrastuksesta ei tällaista kannata tehdä. Ilon ja nautinnon kautta, tosissaan muttei vakavissaan.

Hare today, gone tomorrow eli vuosi 2015 jälkipyykki

Päättynyt vuosi oli kiinalaisen horoskoopin mukaan jäniksen vuosi, mikä sopii juoksuaiheiseen blogiin aasinsillaksi kuin otsatukka sialle. Käytän siis sitä.

Viime vuosi oli ensimmäinen juoksuvuoteni, ja sellaisena sen tulen varmasti aina muistamaan. Neitsyys meni niin monessa asiassa, ettei lukua pysty pitämään kukaan. Ennenkaikkea oli todella hauskaa.

Aloitetaan ihmisistä. Olen vuoden aikana saanut juoksun kautta suuren määrän uusia tuttavuuksia ja kavereita, jopa niinsanottuja ystäviäkin. Olen jossain välissä liittynyt mahtavaan ja alati kasvavaan Pintakaasu- yhteisöön, jonka kautta kaveripiiri on laajentunut huomattavasti. Hienoja tapahtumia, leirejä ja tapaamisia juoksukilpailuiden yhteydessä. Tunnen itseni todella onnekkaaksi, että olen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä elämääni. Kuva Pintakaasumaililta Lahdesta.

Viime vuoden harjoittelu sujui mukavasti ja ilman mitään suurempia vammoja ja niiden aiheuttamia treenitaukoja. Tein itselleni Asics- laskurilla alkuvuodesta ohjelman, jota seurasin Vierumäki Trailille asti säännöllisen epäsäännöllisesti. Rehellisyyden nimissä on todettava, että kilometrejä tuli melkein tuplaten ohjelmaan nähden, enkä enää voinut kirjata kaikkia harjoituksia sinne jatkuvan nalkutuksen vuoksi. 
Vierumäen jälkeen sain päähäni alkaa treenamaan Mad Max- hengessä Helsinki City Marathonille, joka olisi passelisti juuri syntymäpäiväni jälkeen. Innostuksen ko kilpailuun osallistumisesta sain muutamasta kovavauhtisesta pitkiksestä (35 km @4:37, 30 km @4:44), joiden vauhti lupaili maagista kolmen tunnin alitusta heti ensimmäisellä asfalttimarallani. Sain KPK24/7: n kautta valmentajan tekemän ohjelman, joka toimi kohdallani hyvin. HCM: n jälkeen tein paluun poluille ja aloin treenaamaan Nuuksio Classicia ja kauden ehdottomana huipennuksena juostavaa Vaarojen Maratonia varten. Treeni oli pitkälti fiilispohjaista ja enemmän määrään kuin tehoihin keskittyvää. Kilometrejä elo- ja syyskuussa tuli 250 km/ kk, lokakuussa 300. Kaikkiaan koko vuonna juoksin 3 250 kilometriä, joista karkeasti kolmannes poluilla.
Olen käynyt vuosia kuntosalilla, ja olen jatkanut sitä juoksuharjoittelun ohessa. Viikkokerrat ovat pudonneet noin kahteen, ja tapa treenata on muuttunut melkoisesti. Teen nykyään yhtenä päivänä pelkästään jalkoja ja toisena päivänä yläkroppaa, joka kerralla keskivartaloa vahvistavaa herjoittelua. Olen huomannut, että voima on voimaa myös pitkiä matkoja juostessa. Niinpä teen jalkoja melko isoilla painoilla, perusliikkeitä lyhyitä sarjoja. Jalkaliikkeinä teen mm kyykkyä, maastavetoa, pistoolikyykkyä TRX: llä, laatikolle nousua lisäpainoilla, erilaisia lantion nostoja ja pohkeita lisäpainoilla. Yläkroppapäivänä teen leuanvetoa, kulmasoutua, erilaisia punnerruksia, erilaisia ojentaja- ja hauisliikeitä. Viimeiseksi mainitut biitsi- lihasryhmät on kyllä jääneet aika vähiin. Kuvaavaa salitreenin muutoksessa on, että tein 2014 penkkipunnerrussarjoja yli 100 kg: n painoilla jalat penkillä, nyt tekee tiukkaa samat määrät 80 kg: lla. Oma painoni on tippunut viitisen kiloa.

Kisa- ja tulospuolella vuosi 2015 oli- varsinkin ensimmäiseksi juoksuvuodeksi- loistava. Mainittakoon selvennykseksi, että osallistun kilpailuihin haastaakseni itseni, en maailman tai edes maanosan kärkeä. Siihen olen liian myöhään aloittanut, liian vanha, liian suomalainen ja liian työssäkäyvä. 
Kisakausi alkoi 10 km kisalla Aktiassa. En ollut koskaan aiemmin juossut kymppiä kovaa, joten loppuaikani 39.11 (muistaakseni) oli siihen nähden hyvä. Elettiin vielä maaliskuuta, joten jalka ei ollut kaikista irtonaisin.
Kävin talven aikana juoksemassa myös kaikki neljä Tuusula Trail Run Cupin osakilpailua paukuttaen tasaisesti sijoja 5-7. 
Huhtikuussa juoksin ensimmäisen puolikkaani poluilla, Sipoonkorpi Trailin. Tarkoitus oli juosta se Bodomille valmistavana vk- lenkkinä alle 160 bpm keskisykkeellä. Aika oli 1.55 ja pidempi kovavauhtinen juoksu poluilla tuntui hyvältä. 
Toukokuussa palasin "juoksu- urani" laukaisseelle Tuusulanjärven puolikkaalle. Kunto oli mielestäni hyvässä nousukulmassa, ja juoksu oli helppoa melkein koko matkan. Aikani oli 1.28.21, ja olin kokonaiskilpailussa 15. Edellisestä vuodesta lähti siis kymmenisen minuuttia ajasta pois. Lupaavaa.
Seuraavaksi juoksin ensimmäisen tosikisani poluilla, Bodom Trailin. Reitin ensimmäinen puolikas oli helppoa ja nopeasti juostavaa, jälkiosa taas todella raskas pitkine suo- osuuksineen ja nousuineen. Aikani oli 1.57, ja olin sillä kilpailun 51. Omassa ikäsarjassani olin viides. Tapahtuma ja reitti olivat aivan loistavat. Kuva maaliintulon jälkeen alla.

Seuraavaksi olikin vuorossa ensimmäinen maratonini ja ensimmäinen polkumaratonini, Vierumäki Trail. Tarkoitus oli juosta se hieman tunnustellen, nöyrällä asenteella. Lähdin melko rauhallisesti liikkeelle ja lisäsin vauhtia vasta 30 km: n jälkeen. Tunne maalissa oli sanoin kuvaamattoman hieno, tiesin jo silloin että näitä tapahtumia tulee lisää ja paljon. Aikani maalissa oli 4:08.

Vierumäkeä varten valmistautuessani olin juossut pitkiä kovavauhtisia lenkkejä maantiellä, ja niiden vauhdit laittoivat miettimään tuloskuntoa sileällä maralla. Pienen mietinnän ja valmennusavun löytymisen jälkeen ilmoittauduin HCM: lle, jonne asetin tavoitteeksi sub3- kerhoon liittymisen ensimmäisellä hakemiskierroksella. Olin vielä 30 km kohdalla tavoiteajassa kiinni, mutta sitten lämmin ilma alkoi vaatimaan veroaan. Juoksu ei ollut muutenkaan ihan priiman tuntuista, ja syke oli koko ajan noin 10 bpm normaalia korkeammalla. Menin siis käytännössä koko juoksun anaerobisen kynnykseni (172 bpm) yläpuolella, mikä hyydyttää miehen ennemmin tai myöhemmin. Aikani maalissa oli 3:06:xx, ja olin siihen kyllä viimeistään kahden tuopin jälkeen tyytyväinen. Ihan kelvollinen maraton- debyytti. Olin 40- vuotiaiden sarjassa seitsemäs.

HCM: n asfalttisyrjähypyn jälkeen oli aika palata taas poluille, seuraavaksi osallistuin Nuuksio Classiciin syyskuussa. Vierumäestä poiketen nyt oli tarkoitus juosta lujempaa heti alusta lähtien. Juoksu oli todella hyvää ja vahvaa koko matkan, reitti oli mahtava ja kelikin odotettua parempi. Aika maalissa oli 4:11 ja olin 40. kokonaiskilpailussa, omassa sarjassani kuudes.

Kipailukauteni huipennukseksi lähdin nauttimaan suomalaisista huippumaisemista Vaaroille. Olin lukenut kilpailusta vuotta aiemmin ja ihmetellyt mikä ihme vetää ihmisiä moiseen hulluuteen kauas susirajan taakse. Kokemuksena Vaarat oli juuri mitä odotinkin, tajunnan räjäyttävä liikunta- ja luontokokemus. Aikani maalissa oli 4:34, ja olin kilpailussa 27. sijalla. Reissun kruunasi loisteliaat iltabileet hotellilla. Mahtava meno ja loistavaa porukkaa. Kuva loppunoususta pari sataa metriä ennen maalia.

Vaarojen piti jäädä kisakauden lopettavaksi tapahtumaksi, mutta innostuin reippaana nuorena miehenä osallistumaan Tuusula Trail Runin puolikkaalle vielä lokakuun lopulla, jo alkaneen peruskuntokauden piristykseksi. Reitti oli vähän liian helppo kilometrin pituista suopätkää lukuun ottamatta, juoksu oli "liian helppoa" polkujuoksukisaksi mielestäni. Aikani 1:39 kertoo siitä, että kovaa on päässyt juoksemaan. Tuolla ajalla olin kisan kuudes. Keskisyke oli anaerobisen kynnyksen tuolla puolen, se selittää vähän heikomman hapen maaliin tullessa.

Olin vahingossa osallistunut neljään seitsämästä Buff Trail Tour- osakilpailusta, ja vaikka sijoitukseni ei missään kilpailussa saanut kärkimiehiä vilkuilemaan olkansa yli, olin silti loppupisteissä 20. Olen siitä salaa perkeleen ylpeä, kaikkiin osakilpailuihin on osallistunut kuitenkin melkoinen määrä ihmisiä.

Kuten alussa totesin, 2015 jää mieleeni erityisesti juoksemisen kautta. Ja kaikkein mieleenpainuvimpia tapahtumia olivat edellä mainitut kilpailut. Ei voi sanoin kuvata tunnetta, kun juoksee hyvää vauhtia kauniissa suomalaisessa luonnossa, jalat ja elimistö toimivat kellon lailla ja mystinen euforia valtaa pään. Tunteet ja ajatukset juostessa ovat voimakkaita ja tosia, aitoja. Väliin tulee väistämättä huonompia hetkiä, joiden yli pääseminen ja juoksemisen jatkaminen tekevät juoksijasta entistä vahvemman, mutta samalla nöyremmän. Luonto voittaa lopulta aina.

Blogi 1.0

Kun ihminen hurahtaa totaalisesti johonkin itselleen mielihyvää tuottavaan asiaan, siitä täytyy jostain syystä huudella ympäriinsä. Tämä ei ole näin sosiaalisen median aikana yleisesti hyväksyttyä, riemun ja ilon purkaukset täytyy annostella vastaanottokykyiselle ja -haluiselle yleisölle hallitusti. 

Kun itselleni luontevaa paikkaa tällaiselle ei oikein tunnu löytyvän, teen sen tässä blogissa.

Kyse on juoksemisesta. Harjoittelusta, kilpailuista, ravinnosta, varusteista. Kaikesta mikä liittyy tähän mahtavaan lajiin, joka on laittanut elämäni hyvällä tavalla uusiin raameihin.

Aloitin "juoksu- urani" vahingossa vuonna 2014 keväällä juostun Tuusulanjärven puolimaratonin innoittamana. Juoksin sen ex tempore- hengessä puolivillaisten talven hiihtopohjien jäljiltä aikaan 1.37.xx. Ymmärsin että se on ensikertalaiselle kohtalaisen hyvä tulos ja aloin miettimään josko pystyisin ryhtymään juoksemaan ihan oikeasti. 
Olen pelannut jalkapalloa käytännössä koko ikäni, ja juokseminen on kuulunut ohjelmaan parikymppisestä lähtien. Nykytietämykseni valossa lenkit ovat olleet liian lyhyitä, liian kovavauhtisia, liian samanlaisia. Tästä syystä juoksu ei ole koskaan tuntunut mieluisalta, päinvastoin. Kieli vyön alla juostu 5-6 kilometrin lenkki kehittää juoksemaan 5-6 kilometrin lenkkejä kieli vyön alla, ei paljon muuta. Paitsi antipatiaa itse juoksua kohtaan. Jalkapallon lopettamisen jälkeen juoksu on sitten jäänyt ohjelmaan yhtenä lajeista kuntosalin, pyöräilyn ja hiihdon ohella. 

Toukokuusta 2014 ryhdyin hommiin: ostin uuden sykemittarin (Suunto Ambit 2R), luin juoksuharjoittelusta kirjastollisen, hommasin säärystimet (koska kaikilla pro- tyypeillä näytti olevan sellaiset). Ja aloin juoksemaan. 
Aloitin määrien nostamisen varovaisesti, minulla on jalkapallon jäljiltä vammoille alttiit jalat enkä halunnut vammakierrettä vaivakseni. Aiemmat kuukausimäärät olivat olleet alle 100 kilometrin luokkaa pyöräilyn ja hiihdon ohella, ja lähdin nostamaan toukokuusta lähtien määrää pikkuhiljaa. Ensimmäiset kuukaudet pyöräilin juoksun ohessa, kunnes sitten lokakuussa 2014 treenilokista löytyy pelkkää juoksua (kuntosalin lisäksi). Määrä oli maltillinen 130 km, mutta käyrä oli nouseva: marraskuussa 2014 kilometrejä tuli 190 ja joulukuussa 230. Määrääkin tärkeämpää on silti, että olin opetellut juoksemaan hiljaa: kaikki kesän ja syksyn lenkit oli juostu 120-140 bpm- sykealueella, jonka olen myöhemmin huomannut olevan minulle juuri optimaalisin peruskuntoharjoittelun sykealue. 

Kaikkiaan kilometrejä vuonna 2014 tuli juosten 1 350. Pyöräilin karkeasti 850 km ja hiihdin 400 km. 

Olen aina juossut lenkkini pääsääntöisesti pururadalla, jos vain mahdollista. Olen ollut siinä käsityksessä, että jalkani eivät kestä asfalttia alustana. Ja näin varmaan olikin jalkapallokaaren loppupäässä, kun tekonurmella pelaaminen alkoi näkymään nilkkojen ja polvien kipuiluna. En esimerkiksi pystynyt hiihtämään jalkapalloaikoinani, luisteluliike sai nilkat ja säären lihakset helvetin lieskoihin hyvin lyhyessä ajassa. Pururadan lisäksi olen silloin tällöin juossut umpimetsässä ja jopa suolla, kun pää ei ole kestänyt saman kierroksen nylkyttämistä kerta toisensa jälkeen. 

Ihmetys olikin suuri kun tajusin juoksuohjelmia netistä kaivellessa, että tämä metsässä poluilla juokseminen oli muuttunut jossain vaiheessa trendikkääksi trailrunningiksi. Lajin ympärille oli syntynyt tapahtumia, kilpailuja, lukuisia nettisivustoja. Jopa vaatemerkkejä. Otin tämän suurella ilolla vastaan. 

Tulen metsästäjäsuvusta, ja minulla on lapsesta lähtien ollut hyvin läheinen suhde metsään ja luontoon. Sieltä haetaan rauhaa ja hyvää oloa, kokemuksia kaikille aisteille. Ruokaa pöytään. Harrastan metsästystä itsekin, mutta näillä asuinseuduilla sen aktiivinen harrastaminen on mahdotonta. Poluilla juokseminen yhdistääkin minulle kaksi hyvin tärkeää asiaa, liikunnan ja luonnon. Ei siis mikään ihme, että siitä on tullut minulle rajattoman nautinnon lähde.

Kun tarkemmin asiaa ajattelee, poluilla juoksemisessa ollaan aivan ihmisenä olemisen ytimessä. Ihminen on aina (ennen teollista yhteiskuntaa) kulkenut ruokansa perässä. Kävellen, juosten, laiduntaen. Ilman juoksemista ihmistä rotuna ei olisi olemassa. Asiaa on lähestytty loistavasi Christopher McDougallin kirjassa Born To Run.

Tässä on ensimmäinen blogikirjoitukseni ever. Tarkoitus oli valottaa taustaa juoksuharrastukselleni, seuraavassa kirjoituksessa paketoin ensimmäisen juoksuvuoteni 2015.