Musiikkia lukemisen taustalle: Sarah, Surrender
Pääsiäisen kunniaksi ajattelin laittaa pientä päivitystä Karhunkierrokseen huipentuvaan 16 viikon treenijaksoon. Tätä kirjoittaessa kymmenes viikko on yhtä kevyttä lenkkiä (tai lepopäivää) vaille taputeltu. Laitoin aiemmin näytille treenijakson ensimmäiset 8 viikkoa, tässä jälkimmäinen puolisko:
Harjoittelu ja juoksu ylipäätään on maistunut suorastaan helvetillisen hyvältä, vaikka välillä kropassa onkin tuntunut väsymystä ja jalat painaneet treeniin lähdettäessä. Jokainen harjoitus on kuitenkin mennyt suunnitellusti läpi, suurimmaksi osaksi ilman isompia ongelmia. Lisäintoa treeniin on tullut vihdoin sulaneista poluista ja ratakauden korkkaamisesta vetotreenien yhteydessä. Vaihtelu virkistää, niin tässäkin touhussa. Edelleen, siirtyminen pääasiassa Hokan kenkiin (Clifton, Speedgoat) on tehnyt kilometreistä entistä miellyttävämpiä.
Treeneiksi ohjelmaan on valikoitunut läjä herkullisia ja itselleni ennen kokemattomia uutuuksia, tässä muutama nosto:
Pitkiksenä 27 km harjoitus, jossa ensin 18 km noin 4:40 min/ km vauhtia, minkä jälkeen 5 kpl 3 minuutin (n. 500 metriä) vetoja kevyellä hölkkäpalautuksella. Aivan loistava treeni:
Radalla tehty OAJ: n bannaama 3xCooper- treeni, jossa 3 km alkuverryttelyn jälkeen kolme 12 min vetoa 4 minuutin hölkkäpalautuksella (toinen variaatio oli 2x15 min):
Enemmän lajispesifinä harjoituksena tein pitkän harjoituksen notoriöösillä keravalaisella Sikakorven maastoradalla, jossa noin 4,9 km looppiin tulee vertikaalinousua reilut sata metriä. Samaa kierrosta kiertämällä pystyin järjestämään tarvittavan huollon parkkipaikalla töröttävään autooni, mikä poisti tarpeen kantaa maisteluliiviä riesanani. Ihan huipputreeni, sama uusiksi kesällä ennen Hetta- Pallasta.
Kropassa on pitkään ollut häkkieläin- tyyppinen fiilis, mieli on palanut testaamaan kuntoa kuolainen lappu rinnassa ja reikä päässä. Odotus palkitaan parin viikon päästä, kun osallistun Sipoonkorpi Trailin 30 km kilpailuun. Mielenkiintoista nähdä miten kovempi juoksu kulkee poluilla, joilla olen juossut harjoitusjaksolla pelkästään kevyitä lenkkejä. Viikko Sipoonkorven jälkeen on sitten ikisuosikkini Bodom Trail, jonka matkavalinnan teen todennäköisesti vasta juoksun aikana. Karhunkierros on kuitenkin siitä jo kahden viikon päässä, ja palautumiselle täytyy uhrata ajatus jos toinenkin. Tähän päälle kauhunsekaisin tuntein odottamani siitepölykausi, joka viime vuonna aiheutti pelkoa ja inhoa Keravalla.
Otsikon pastoraali viittaa paimenrunouteen, ja siitä saa oivallisen aasinsillan Nietzschen viisauteen "postmodernissa raamatussa" Näin puhui Zarahustra:
"Ruumis on suuri järki, moneus, jossa on yksi mieli, sota ja rauha, lammas ja paimen".
Tämä on totta aivan kaikessa, myös juoksussa. Sota ja rauha vertautuu rasituksen ja levon suhteeseen, lammas ja paimen itsekuriin.
Hyviä lenkkejä jengi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti