Nuuksio Classic 3.9.2016

"You don´t know my mind, you don´t know my kind
Dark necessities are part of my design"

Pettymykseksi muodostuneen HCM: n jälkeen nuolin jonkin aikaa haavojani ja parantelin venähtänyttä jalkaani. Katse siirtyi hiljalleen Nuuksio Classiciin, ja onnekseni jalka tervehtyi nopeasti juoksukuntoon. Lähekkäin olleiden Pallas-Hetan ja HCM: n keventely- ja palautumisviikkojen myötä harjoittelu oli jäänyt pintapuoliseksi, ja Nuuksiota varten otinkin yhden kunnon- omalla mittapuullani- määräviikon alle.

Tarkistin kisa- aamuna viime vuoden aikani, ja siitä sain paalutettua tavoitteen kisalle. Alle 4.11. Fiilis oli hyvä ja kroppa levänneen oloinen. Aamupalaksi ämpärillinen puuroa kaakaonibseillä, chia- siemenillä, MCT- öljyllä ja maapähklinävoilla höystettynä; juomaksi kahvia ja High5- nesteytysjuomaa. Sitten juoksuseuran kaverit kyytiin ja kokka kohti Nuuksiota.

Tarkoitus oli ottaa kunnon asemat heti paukusta, viime vuonna jäin turhan ison massan puristuksiin alussa ja juoksua ei oikein saanut käyntiin. Taktiikka toimi, ja pääsin heti sopivaan rakoon työntämään. Ensimmäiset viisi kilometriä menivät 5 min/ km tuntumassa. Kympin kohdalla olin alle neljän tunnin vauhdissa, ja tuntui hyvältä. 

Tässä könytessä uitin toisen juomapullon ja osan geeleistä kuralammikossa.

Swinghillin nousu. Kuva: Antti Nousiainen

Jokunen kilometri myöhemmin aloin sitten saamaan esimakua tulevasta. Lihaksia alkoi kiristelemään sieltä täältä ja päätä särkemään, runsaasta veden ja High5- nesteytysjuoman juomisesta huolimatta. Alaraajoissa lainehti ihmeellinen kipu kiveksiä myöden, ja juoksu oli kaukana nautinnosta. Vauhti asettui sellaiseksi, että kone olisi sallinut astetta kovemman menon. Toisessa huollossa (26 km) jouduin ruinaamaan suolaa että saisin jalkani kuriin. Elektrolyyttivaje tuntui jo päässä asti, ja ymmärrettävän puheen tuottaminen oli yllättävän vaikeaa. Herätin syystäkin kummastusta huollon henkilökunnassa. Juoksu kulki kuitenkin puhetta reilusti paremmin.

Suola helpotti hetkellisesti ja pääsin taas juoksun "päälle". Iloa kesti muutaman kilometrin, kunnes kipu palasi entistä ehompana. Aloin juoksemaan kilometri kerrallaan, keskittyen jalan osumiseen maahan, veden juomiseen, maisemien katseluun, hyvässä mallissa olevan elämän mietiskelyyn. Toisin sanoen tein kaikkeni etten havaitsisi koko ajan paikkaa vaihtavaa kipua. Kirsikaksi kakun päälle pohkeet alkoivat vetämään nippuun aina juurakossa tai pehmeässä suossa juostessani. 33 kilometrin huollossa tungin suun täyteen sipsiä suolaa himoiten.

Kuva OneVision

Viimeinen viisi kilometriä oli sitä, mitä näin jälkeen päin mietittynä jokaisen ihmisen pitäisi kokea arvostaakseen monia helposti itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita. Kunnon kipu, vieläpä tarkoituksella haettu, suoristaa perspektiivin kunnolla. 

Maalissa olin ajalla 4:10 ja sekunnit päälle. Reitin raskaudesta kertoo jotain se, että olin parikymmentä sijaa korkeammalla kuin viime vuonna samalla ajalla. Olen kovin tyytyväinen, mutta eniten siitä että pääsin maaliin juosten. 
Olen myös kierolla tavalla tyytyväinen, että pystyin "unohtamaan" tuskan jaloissa ja muualla kropassa. Ja tavoitteeseenikin pääsin.

Juoksin kisan alle 200 km juostuilla Inovin X- taloneilla, ja poltan ne huomenna seremoniallisin menoin takassa. Kenkä lipsui oikeastaan jokaisella alustalla, kalliolla välillä todella huolestuttavasti. Pohjan materiaalille on tapahtunut jotain dramaattista sitten aikaisemman omistamani parin. Kolikon kääntöpuoli on se, että pääsen kenkäostoksille. 

Nuuksion reitti on mielestäni yksi parhaista, ellei paras, kotimaassa käymistäni. Maasto on sopivan vaihtelevaa ja maisemat upeita. Suo- osuudet tosin on juostu aika kuralle, välillä juoksu on melkoista kahlaamista. Kannustus samaten on omaa luokkaansa. Järjestelyt toimivat hyvin, sauna oli lämmin ja kalakeitto hyvää. Kiitos ja kumarrus!

Nyt lepäillään vähän aikaa ja otetaan elektrolyyttipuoli haltuun isolla kädellä. Sitten tehdään kaikki tehtävissä oleva Vaaroja varten.

Hifinurkka:

Kengät: Inov8 X- talon
Reppu: Ultimate Direction AK 3.0
Sukat: Injinji
Säärystin: Compressport Pro
Shortsit: Inov8 Race Elite
Paita: Compressport TR3 Aero
Energia: High5- geeli 7 kpl (yksi hävisi liejuun 5 km kohdalla)
Palautusjuoma: Saku IV

Hyviä lenkkejä!

  

   

HCM 13.8.2016

Tämän piti olla se Suuri juoksu, ennätys syntymäpäivän kunniaksi. Tilipäivä, jolloin kova työ palkittaisiin. Ylemmillä urheiluvaikuttajilla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni.

Suunnitelmana oli juosta tavoitevauhtia 3 tunnin jänisten vanavedessä ainakin 30 kilometriin asti, jopa loppuun jos eväät kovempaan aikaan olisi syöty siinä vaiheessa. Toisin sanoen sub3 vaikka väkisin. 
Väkeä oli pakkautunut aika tiiviisti kuuman ryhmän perään, ja jouduin ottamaan aika kovavauhtisen lähdön että sain jänikset kiinni. Ensimmäinen kilometri reilusti alle neljään minuuttiin. Hiljalleen vauhti tasaantui noin 4:15- tahtiin, ja juoksu lähti rullaamaan omalla painollaan. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhdin pitäminen helpolta. Viime vuonna ongelmia aiheuttaneet Lauttasaaren nousut menivät heittämällä, ei varmasti vähiten voimapainotteisesta salitreenistä johtuen. Pystyin noudattamaan juoksusuunnitelmaani melko helposti, mutta torjuin koko ajan puseroon pyrkivän hyvän olon tunteen mielestäni pois. Takki auki näitä ei maaliin juosta.
Horisonttiin purjehti pieni tumma pilvi hiljalleen kiristyvien takareisien muodossa, mutta en kokenut sitä omaksi vaan jalkojen ongelmaksi. Se ei ollut mitään minkä kanssa en olisi pärjännyt. 

Tällä erää nöyrää jalkatyötä kesti melko tarkalleen 21 kilometriä, kunnes Hietalahden torin huoltopisteellä paketti levisi käsiin. Vesimukeja kohti juostessani jouduin yllättäen väistämään eteen kiilannutta janoista juoksijaa, ja tein vaistomaisen äkkijarrutuksen ja sivuloikan hybridin sillä seurauksella että vasemman pakaran alla vihlaisi terävästi. Jatkoin juoksua huomatakseni, että kipu tuntuu aina polvea nostaessa eli pakaralla työtä tehdessä. Juoksin vielä noin puoli kilometriä kisavauhtia, sitten hiljensin hölkkään. Ja aloin kävelemään. 
Väliaika puolimaratonin kohdalla oli 1.28.40.

Kilometriajat

Nyt kun pahin pettymys on nielty ja tapahtumaa analysoitu, on päällimmäisin tunteeni tyytyväisyys. Toki olen pettynyt keskeyttämiseen ja siihen, että tätä juoksua varten oli tehty paljon töitä kovalla asenteella. Tuoreeltaan koin pettäneeni itseni lisäksi koko juoksuyhteisön, ystäväni, lapseni, länsimaisen talousjärjestelmän ja ajopuuteorian. Kaiken mahdollisen.
Tästä huolimatta olen tyytyväinen, että jätin juoksun kesken. Itseni tuntien vaati paljon enemmän päätä lopettaa juoksu kesken kuin juosta maaliin loukkaantuneella jalalla kipu mielestä pois sulkien. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi todennäköisesti pilannut minulta loppuvuoden juoksemisen suhteen. Se olisi ollut minulle oikeasti henkisesti paha paikka.

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä kosher

Uskoisin, että jalan venähdykseen oli kaksi syytä. Alkuverryttelyni oli melko pintapuolista, juoksin maksimissaan kymmenen minuuttia ja vain yhden lyhyen kovemman vedon. En varmasti ollut tarpeeksi lämmin startissa. Toisekseen, kenkävalintani oli märälle asfaltille väärä. En ollut juossut Distancella kovavauhtisia lenkkejä märällä kelillä, enkä tiennyt niiden lipsuvan. Kenkä liukui lähes joka askeleen ponnisytusvaiheessa, ei paljoa mutta kuitenkin. Todennäköisesti tämä aiheutti takareisien kiristymisen. Kokeilin jossain vaiheessa juosta valkoisia katumaalauksia pitkin, ja niissä kenkä pitikin. Harmi ettei reittiä ole merkitty puolen metrin kaistaleella katumaalia.

Osaltani tämän vuoden HCM on käsitelty ja siirrän katseeni eteenpäin. Parantelen kivistävän kroppani ja jatkan tämän mahtavan lajin parissa, yhdellä muutoksella entiseen: tulen nauttimaan vielä enemmän ja tuntemaan vielä suurempaa kiitollisuutta jokaisesta juoksulenkistä jonka saan juosta.

Kiitokset läheisille tsempistä ja tukijoille tuesta, hyviä treenejä ihmiset! Ja ennen kaikkea onnittelut kaikille lauantaina maaliin asti päässeille :D

  

NUTS Pallas 55 km 15.7.2016

Musiikki on tärkeä osa tätä läppää:
Puolet reissusta korvamatona pyöri jostain helvetin syystä JVG: n Hehkuu.
Sain sen käännettyä väkisin Chili Peppersiin:Dark Necessities. Paljon parempi.


Reissun suuntaviivat paalutettiin jo automatkalla Ylläsjärveltä Pallakselle. Kuunneltiin kovalla volyymillä radiosta lauantain jumalanpalvelusta(!), ja tiloihin virittynyt pappi saarnasi vedenpaisumuksesta. Kuulemma arkkia pitäisi ryhtyä rakentamaan.

Perjantain aurinkoinen sää kääntyi ennusteissa ja reaalimaailmassa päälaelleen, vettä ja tuulta oli luvassa melkoisesti. Startti meni säätämiseksi, kun piti raapia päällensä reppuun pakattu tuulitakki. Tämä tapahtui järjestäjän vaatimuksesta, viivalle ei päässyt rennosti keravalaisittain T- paidassa. Ja hyvä niin, Pallaksen päällä tuuli 20 metriä sekunnissa ja real feel oli -3 astetta. Sortsikeli, totta kai. Lähtöalueella jaettiin itselleni enemmän muista yhteyksistä tutut nitriilihanskat, jotka osoittautuivat todella tarpeellisiksi tunturissa.

Pelkästään nousu Pallaksen päälle maksoi tämän reissun takaisin. Fyysisen haasteen lisäksi sai koko rahalla lappilaista luontoa: vettä tuli todella voimakkaasti vaakatasossa ja näkyvyys oli noin 15 metriä. Sateen ropina tuulitakin huppuun tuntui rumpupalikoiden rytkeeltä suoraan tärykalvoon. Hyvin sujunutta nousua varjosti vähän se tosiseikka, että reidet jäähtyivät tuulessa pahemman kerran. Tätä veroa maksettiin sitten koko loppureissun ajan.

Kuva: Onevision

Loppuaikaa ajatellen isoin virhe oli se, että maastotiedustelu jäi todella pintapuoliseksi kartan hiplaamiseksi. Reitin noususta (1 700 metriä) 70% tulee ennen puoliväliä, ja tämä olisi hyvä huomioida vauhtia pitäessään. Jalka oli syönnillään, ja tuuttasin surutta menemään. 

Jäähtyneet jalat alkoivat sulamaan noin 20 kilometrin kohdalla, ja lämmön myötä niihin iski enteilevää kireyttä. Takareisissä tuntui pistävää kipua pakaran alapuolella. Juoksu kulki kuitenkin hyvin tässä vaiheessa. Tämä oli oikeastaan ainoa pätkä, jossa pystyi nauttimaan tunturi- Lapin maisemista pilvien raottuessa edes vähän. Ilmeisesti niiden huumaamina painelin Hannukurun huollon (26 km) ohi. Onneksi 28 kilometrin väliaikapisteellä oli ihmisiä ja ennenkaikkea vettä, henkinen korttitalo olisi saattanut romahtaa ylimääräisen neljän kilometrin vuoksi.

Hannukurusta lähdetään tekemään hivuttavaa nousua aina Pyhäkeron huipulle, ja tämä oli pätkä jolla pääsin nauttimaan pitkän matkan juoksusta koko rahalla. 12 kilometriä märkää, mutaista ja kivistä uraa kunnes Pyhäkeron kivinen rinne alkoi. Tein sumuisen taipaleen lähes kokonaan yksin omien ajatusteni kanssa, muutama 134 kilometrin vaeltaja tuli sumusta vastaan melko utuisin silmin. Takareidet alkoivat olemaan Pyhäkeron nousussa jo todella huonon tuntuiset, ja jouduin kävelemään pettymyksekseni paljon juostavissa olevaa nousua. Myös oikean puolen lantionkoukistaja alkoi vihoittelemaan, ja jalan nostaminen vihlaisi joka kerran. Tämä kostautui etenkin alamäkeen työntäessä, ja vetäisin muutaman kerran turvalleni kun jalka ei totellut pään ohejetta mennä kiven yli.

Pyhäkeron huiputuksen jälkeen lasketellaan kolmisen kilometriä seuraavaan huoltoon, ja kivikko muuttuu enemmän hiekkapohjaiseksi uraksi jota pystyy laskemaan surutta jalkojen sallimissa rajoissa kiviä väistellen. Itse löysin rajani aika loppupäässä laskua, ja pyörin kompastumisen jälkeen 3-4 kertaa ympäri ojaan. Aamulla kuunnellun jumalanpalveluksenko satoa vai mitä, mutta auenneiden kämmenten lisäksi ei mitään muita vammoja. Lasku päättyi viimeiseen huoltoon, jossa pesin veret käsistä, täytin pullot ja otin pari sipsiä lauantain kunniaksi.

Huollon jälkeen tuutataan vielä kilometrin verran polkua, ja sitten alkaa loppuluisu maaliin. Viitisen kilometriä hiekkatietä ja kolme asfalttia. Normaalioloissa tämä pätkä olisi rallateltu hujauksessa, mutta jalat alkoivat olemaan todella heikossa hapessa ja jouduin kävelemään kaikki nousut. Asfalttiosuudella jalat palautuivat kummasti, ja touhu alkoi muistuttamaan etäisesti juoksua. Maalissa oli väsynyt mies.

        

Vaikka juoksu oli mielestäni ajoittain nätisti sanoen täyttä paskaa, aika oli kuitenkin kelvollinen 6.09. Kuuden tunnin alitus oli etäinen tavoite, minkä kalibroin 6,5 tuntiin keliennusteen myötä. Aamulla lähtöviivalla vesisateessa täristessä ja pelottavaa ylhäällä odottavaa myräkkää katsellessa asetin tavoitteeksi päästä maaliin. Täytyy siis olla tyytyväinen.

Kyseessä oli ensimmäinen yli viisikymppiseni, ja ensimmäinen ultrakisa. Opintomatkan tärkeimmät opetukset liittyvät parempaan reitin ennakkoon tutustumiseen ja siihen tosiseikkaan, että näitä reissuja tehdään yhtä paljon päällä kuin jaloilla. Pää kesti nyt hyvin kipuluolassa vaelluksen, mutta yllättävän isoja ongelmia tuotti hyväksyä "normaalia" vauhtia hitaampi matkanteko. Väkisin vauhdin pitäminen olisi varmasti kostautunut, jos matka olisi ollut pidempi. Energia- ja nestehuolto oli kosher.

Keli oli todella hankala pääosan matkasta, ja jokainen reissun tehnyt voi taputella itseään moelmmalle olalle hyvin mielin. Matkalla tuli vastaan jonkun verran 134 kilometrin taivaltajia, ja kunnioitukseni matkan tehneitä kohtaan on suunnaton. Jäisi minulta tekemättä. Nostan hattua myös NUTS: in ihmisille ja talkooväelle hyvin onnistuneista järjestelyistä, keli ei varmasti ollut helppo tässäkään mielessä. 

Näiltä reissuilta haen ensisijaisesti väkeviä, aitoja kokemuksia mutta kaiken sivutuotteena rakentuu hiljalleen parempi versio minusta itsestäni. Jani 2.0. Pitkiä kilometrejä lappilaisen avaruuden keskellä itsekseni taivaltaessa ymmärsi taas kerran pienuutensa suhteessa tähän kaikkeen ympärillä olevaan; ja oman pienen roolinsa: ihmisen on tarkoitus pitää huoli itsestään ja läheisistään. Muu on muuta. 

Nyt lomaillaan vähän ja katsellaan juoksujuttuja tuonnempana. Hyvää kesää!

Hifinurkka:
Kengät: La Sportiva Bushido
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0
Takki: Salomon S-lab
Sortsit: Inov8 Trail Ultra
Paidat: Compressport TR3 Aero + Transgrancanaria T- paita
Säärystin: Compressport 
Irtohihat: Compressport

Energiaa tuli 11 kpl High5: n geeleistä ja yhdesä SIS: n Go- patukasta sekä kourallisesta sipsejä. Pulloissa oli yhteensä kolme High5: n nesteytystablettia.

Edit: olin ajalla 6.09 kilpailussa sijalla 19/ 245 ja M40- sarjassa toinen. Voi siis olla tyytyväinen. 

Kenttäpostia: kaksi viikkoa NUTS Pallas- Hettaan

Lukumusiikkia: Lapin kesä

Näin se on nähtävä. Kesäloma lähestyy ja ennen kaikkea sen kohdallani käynnistävä NUTS Pallas 55km polkujuoksu 15.7.2016. Tässä hieman tarinaa valmistautumisesta treenin ja varustepuolen osalta.

Minulla oli hieman ongelmia HSM: n ja Bodom Trailin jälkeen, lähinnä palautumisen ja ennenkaikkea jäätävien siitepölyallergiaoireiden vuoksi. Kurjuuden maksimoimiseksi kävin vieläpä hakemassa Norjasta uuden nosteen oireille, kun koivun pölyt olivat jo Suomesta haihtuneet ja siellä kiivaimmillaan. 
Allergiaoireiden vuoksi olen joutunut vaihtamaan suunniteltuja kovavauhtisia harjoituksia pk- lenkkeihin, koska hapenottokyky on ollut selkeästi alentunut. Heitin väliin koutsin suosituksesta yhden kevyen viikonkin, ettei touhu mene väkisinjuoksemiseksi. Hauskaahan tässä oli tarkoitus pitää.

Treeni on ollut perusmaratonharjoittelua sillä twistillä, että suurin osa pk- lenkeistä on tehty poluilla. Myös vetotreenejä on korvattu mäkitreenillä vertikaalimetrien keräämiseksi, ettei vaaran kupeessa tunkkaaminen tule ihan puskista jalkaparoille. Alla muutama esimerkki avainharjoituksista.

Peruskestävyysharjoitus poluilla

Kisavauhtinen 6 km

Vertikaalitonni Mt Keinukalliolla

6 x 1000

Juhannuksena tehtiin Pallas- Hetta- spesifi harjoitus juoksemalla metsiä pitkin Sipoonkorpeen, matkaa tuli karvan alle 50 km. Treeni toimi hyvänä valmistavana harjoituksena sekä kamojen testilaboratoriona. Siitä enemmän blogin loppupuolella. 

Noin viisikymppinen

Toukokuussa kilometrejä tuli 230 ja kesäkuussa 300. Pajalla pakersin yhteensä 16 tuntia maksimivoimatreenin parissa, lisäksi olen pelaillut jonkun verran jalkapalloa hermotuksen ja silkan hauskanpidon nimissä.

Kyykkyromut 5.7.2016

Gearing

NUTS Pallas tulisi olemaan sekä pisin lappujuoksuni että pisin juoksemalla edetty matkani ylipäätään. Tämä asettaisi melkoisesti uusia vaatimuksia varusteille.

Kirjoitin aiemmin uudesta Ultimate Direction AK 3.0- repustani, joka on osoittautunut loistavaksi matkaseuraksi lenkeille matkasta riippumatta. Saan sinne tarvittavan määrän nestettä, energiaa ja vaatteenriekaleita järjestäjän pakolliset varusteet- listan romujen lisäksi. Reppu on itselleni juuri sopivan kokoinen, ja se pysyy hyvien säätömahdollisuuksiensa myötä päälläni kuin iho.

Kenkävalinta sen sijaan on tuottanut melkoisesti päänvaivaa kevään aikana. Salomonin kenkien kestävyyteen (tai sen totaaliseen puutteeseen) turhautuneena olin jo päätynyt Inov X-talon 212: een, mutta näyttäisi siltä etteivät nekään tule lähtemään Kemin koneeseen. Hommasin uudet Inovit varvastossuiksi juostujen tilalle, huomatakseni että Englannin poika on tohtoroinut pohjan kumin reseptin uusiksi. Kenkä lipsuu kivillä juostessa, ja kivet ja muut terävät objektit tuntuvat pohjan läpi ihan eri tavalla kuin ennen.

Katselin Transgrancanarialla, että noin joka toisella ja melkein jokaisella paikallisella oli jalassa La Sportivan Bushidot. Sikäläinen polku oli kivikkoista kuin peterpan- syndroomaisen tie aikuisuuteen, joten joku idea kollektiivisessa kenkävalinnassa oli. Niinpä hommasin sellaiset, ja ainakin yhden märässä metsässä juostun testilenkin perusteella kyseessä on todella hyvä kenkä varsinkin kuivalle alustalle. Suolla juostessa kenkään tullut vesi lainehti kengän sisällä varsin pitkään. Nyt vaan jännätään ehtiikö kengät juosta sisään ennen Lapin matkailua.

La Sportiva Bushido unboxing

Energiapuolen aion hoitaa tuttuun tapaan High5: n geeleillä. Hyväksi havaittu sapluuna on ottaa ensimmäinen geeli noin tunnin kohdalla ja jatkaa sitä puolen tunnin välein loppuun asti. Loppupuolella geeli on kofeiinia sisältävää.
Geelin lisäksi otan energiaa SIS: n Go Energy- patukoista. Useamman tunnin juostuaan kaipaa jotain kiinteääkin ravintoa nälän kasvaessa eksponentiaalisella kulmakertoimella. 

Vaateratkaisut teen kisa- aamuna, mutta linja on shortsit ja t- paita kun kerran Lapin kesästä on kyse. Reppuun laitan ohuen tuulitakin. 

Ohjelmassa on vielä yksi kovempi viikko ja sitten otetaan viikko iisisti muutamia teräviä avaavia treenejä lukuunottamatta. Kisaa edeltävänä keskiviikkona teen pienimuotoisen tankkauksen, mutta muuten syön normaalisti tavallista kotiruokaa. Voimakas tankkaus aiheuttaa minulla raskaan ja epämukavan olon, enkä ole kokenut ylenmääräisen hiilihydraatin mättämisestä mitään hyötyä. Siispä jätän väliin.

Näillä mennään Pallakselle. Reissusta tulee varmasti huippuhieno, on mahtavaa päästä Lapin maisemiin mittaamaan omaa fyysistä ja henkistä suoriutumistaan. Paikalla tulee olemaan paljon tuttuja, joten hauskaa tulee olemaan. Hyvää valmistautumista kaikille mukaan lähteville, mäkäräisten seassa tavataan!



Ps. Seurasin reilu viikko sitten käytyä legendaarista Western States 100- polku-ultraa harvakseltaan netin kautta, ja totesin taas kerran miten urheilu parhaimmillaan on äärimmäisen inspiroivaa ja miten upeita tarinoita sen kautta syntyy. Jo itse kilpailu ja sen historia ja evoluutio ratsastuskilpailusta ihmisten juoksukilpailuksi on hämmästyttävä.

Ennen kisaa 26- vuotias Jim Walmsley ilmoitti että ei aio pelkästään voittaa kisaa, vaan myös laittaa reittiennätyksen uusiksi. Ensimmäisellä satamailisellaan. Kyse ei ollut poikkeuksellisen täydestä uhopussista, vaan hyvän treenikauden tuomista tuntemuksista. Kaveri lähtikin tykittämään reittiä ennen näkemättämällä vauhdilla, ja otti reittiennätykseen kaulaa maili maililta. Pientä takapakkia nähtiin kisaan kuuluvassa joen ylityksessä, jossa Walmsley sai päähänsä kokeilla uida vuolaassa virrassa nopeuttaakseen normaalisti köyden varassa kahlaten tehtävää ylitystä. Virta huuhteli miehen pitkälle alajuoksuun ennenkuin hän pääsi rannalle ja takaisin reitille. Huikea juoksu sai dramaattisen käänteen seitsemän mailia ennen maalia, 40 minuuttia ennätysaikaa edellä siinä kohdassa, kun Walmsley missasi tiukan mutkan ja harhatui reitiltä parin mailin verran.   
Kaveri oli jo ehtinyt luovuttaa touhun ja makasi tien poskessa kun valokuvaajat löysivät hänet. Tavoittamattomissa oli sekä reittiennätys että kisan voitto. Walmsley kuitenkin päätti ottaa mitä otettavissa oli, kieltäytyi raatokuljetuksesta ja lähti kävelemään (juoksuakin hän yritti, mutta lihakset eivät enää toimineet). Ensin takaisin reitille ja sitten maaliin.
Suosittelen kaivelemaan netistä kaverin haastatteluita ja somesta muuta materiaalia kisasta (Instagramista #ws100, #westernstates, @walmsley172). Huikean inspiroivaa!  

Treenileiri Norjassa

Lauantaita ihmiset!

Käväisin kesäkuun alkupuolella Norjassa Bödössä ottamassa tuntumaa paikalliseen polkutarjontaan ja mäkiprofiileihin. Tässä vähän tarinaa ja varsinkin kuvia reissulta. 

Polkua ja mäkeähän piisaa. Kaupungin ympärillä on huippuja silmän 
kantamattomiin, korkeimmilla paikoilla vielä kesäkuussa kunnon lumihunnut korkeimmilla kohdin. Ylhäällä on jäätiköitä, jotka eivät sula kokonaan kesälläkään. 

Vaikka Bodö sijaitsee Suomen Lapin leveyksillä, maastotyyppi poikkeaa siitä melkoisesti. Meren pinnasta lähtiessä maasto on perussekametsää, mutta varsin pian nousun myötä kasvusto käy kituliaammaksi ja puusto matalammaksi. Vaivaiskoivu- vyöhykettä kestää jonkin aikaa, minkä jälkeen puusto loppuu ja maasto muistuttaa Skotlannin nummea. Polut ovat hiekkapohjaisia ja kuluneet puolisen metriä ympäröivää maastoa alemmaksi. Huikean hienon näköistä. Ylängöillä on korkeuseroja molempaan suuntaan, ja vauhtia on vaikea pitää kurissa tällaisessa hurvitteluun yllyttävässä maastossa. Edelleen ylöspäin kavutessa pohja käy kivisemmäksi ja karummaksi, ja tuuli alkaa nappaamaan takista kuin Arkun portsari aikoinaan. Omistajan elkein. Lämpötila tippuu aika radikaalisti ylöspäin mentäessä, meillä oli lähtiessä alhaalla +15 ja korkeimmalla kohdalla (n. 800 m) nollan tuntumassa. Reppuun kannattaa pakata pipo, sormikkaat ja takki. Ja runsaasti energiaa, keli saattaa vaihtua todella nopeasti ja sään vaihtumista voi joutua odottamaan suojassa pidemmänkin aikaa. Vettä saa tankattua matkan varrella puroista ja lammista.

Vaaran kuvetta rymytessään tajuaa, miksi Norjan poika ja tyttö pärjää niin mukavasti hapenottokykyä vaativissa lajeissa kuten esimerkiksi hiihdossa. Korkeuserot ovat melkoiset ja profiilit kulkijalle tylyt. Reittiä saa suunnitella välillä todella huolella, ettei ajaudu hankalaan paikkaan verttikiimassaan.

Bodöhön pääsee Norwegianilla Oslon kautta, sopivasti välilaskun sumpliessaan perillä on kolmessa tunnissa. Bodössä on useampikin hotelli, joissa voi palautua päivän epistolasta ja suunnitella seuraavan päivän vuorenvalloitusta. Ruoka on kallista, mutta hyvää. Korkea suositus!

Velimies vaivaiskoivikossa. Puuraja oli tässä.

Taaksepäin nojaamalla olisi saanut helpot 250 m vertikaalia.

Scotland Yard

Huipulla! Asteet nollassa ja lunta tupaan vaakatasossa.
Tästä ei ollut asiaa enää korkeammalle, kylmyys kävi sietämättömäksi.  

Huipun tuntumassa oli pieniä kirkasvetisiä lampia, joissa näkyi olevan tuhdisti kalaa.
Seuraavalle reissulle kalavehkeet UD: hen.

Maisemat olivat aivan omaa luokkaansa.

  

Throwback Thursday - Vaarojen maraton 2015

Eilen kolahti virtuaaliseen postilaatikkoon kutsu lähteä Kolin maisemiin nautiskelemaan 87 kilometrin verran upeasta suomalaisesta korpimaisemasta. Sen kunniaksi netin syövereistä kaivettu raportti viime vuoden maratonista:

Varoitus: Sisältää euforista hehkutusta, krapulaista maailman syleilyä ja seksiä.

Vuosi sitten luin KPK: lta ihmisten raportteja Vaaroilta, ja ihmettelin miten kukaan jaksaa/ viitsii lähteä kotikulmia pidemmälle hölkkäämään. Oudoksuin myös vallalla olevaa lappujuoksukiimaa. Mikä helvetin järki?

No, nyt takana on ensimmäinen vuosi juoksemista, kolme maastomaraa ja yksi sileällä, liuta puolikkaita ja kymppejä. Jopa mailin juoksu. Ja Vaarat.
Vuoden vahvin juoksu, mahtavat maisemat, huippuseuraa ja nauramisesta nyrjähtänyt naama. 4 tuntia 34 minuuttia silkkaa nautintoa.

Voisi sanoa, että tämän vuoden aikana olen juossut itselleni uuden elämän, sen saman mutta uuden. Horisontti on suoristunut ja kulmat pyöristyneet. Tunteet voimistuneet. Juoksemisen harrastaminen on minulle elämän maksimointia.

Tänään ihmettelen mikä järki on ultramatkoilla, ja itseni tuntien olen ensi vuonna viivalla. En malta odottaa.

Nyt alkaa ylimenokausi ja sen jälkeen valmistautuminen elämäni toiseen juoksuvuoteen. Kalenterissa on tässä vaiheessa vasta TGC maaliskuussa, mutta lisää on tulossa.

Vuoden tilastoajat, jotka laitetaan 2016 uusiksi:

Maili 5,25
Kymppi 39.xx
Puolikas 1:27.xx
Mara 3.06.xx

Seksistä valehtelin.

Loppunousu

Bodom Trail 5.5.2016

Helatorstain ohjelmaan kuuluu itseoikeutetusti Bodom Trail- puolimaraton, joka samalla starttaa seitsemän osakilpailua kattavan Buff Trail Tour Finlandin. Kilpailu juostaan Espoon Pirttimäen upeissa maisemissa, ja on varmasti yksi suosituimmista polkujuoksutapahtumista Suomessa.

Oma valmistautuminen kilpailuun oli lähinnä kymmenen päivää aikaisemmin juostulta HSM: lta selviytymistä. Jalkojen lihaskivut ja yleinen väsymys ovat olleet jotain sellaista, mitä en ole ennen kokenut kisojen jälkeen. Ilmeisesti jätin HSM: n reitille kaiken mitä jätettävissä oli.

Kisojen välissä juoksin yhteensä viisi treeniä, joista yksi palauttava hölkkä kolme päivää maratonin jälkeen, kolme lenkkiä poluilla ja eilen keskiviikkona tehty herkistävä 5 x 200- vetotreeni. Tein lisäksi tiistaina salilla jalkatreenin, jonka toivoin osaltaan palauttavan jalkoja. Päätöksen lähteä viivalle tein vasta kisaa edeltävänä iltana.

Kisa- aamuna herätessä jalat olivat jo kohtuullisen hyvän tuntuiset, ja aloitin kisavalmistelut tuttuun tapaan kourallisella aurinkotervehdyksiä ja hiilaripitoisella aamupalalla. Päivästä oli tulossa lämmin, joten join High5: n nesteytysjuomaa litran verran aamun aikana.

Aamukahvia hörppiessä pidin pidin kisapalaverin keskenäni ja asetin päivän tavoitteeksi alle kaksi tuntia, ja varovainen lisäkimmoke olisi juosta alle edellisen vuoden ajan (1:57:11).

Kisapaikalla oli paljon tuttuja, pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen lähdin verkkaamaan parin kilsan verran. Otin noin 400 metrin kovavauhtisen vedon, jonka perusteella tiesin että juoksu ei tule olemaan helppo. Takareisissä tuntui enteilevää kireyttä ja hengityskään ei tuntunut kulkevan. Heitin ylimääräiset vaatteet autoon, otin viimeiset huikat nestettä ja menin ensimmäisen lähtöryhmän sekaan karsinaan.

Tarkoitus oli juosta alkulenkki (12 km) hieman tunnustellen, ja jättää voimia takalenkin suo- osuuksille. Tämä kaunis ajatus katosi kuin kusi lumeen starttipistoolin virkaa toimittaneen lehmänkellon kalkattaessa, ja lähdin tykittämään reitin avaavaa ulkoiluväylää reikä päässä. Ensimmäinen kilometri napsahti aikaan 3:45 ja kaksi ensimmäistä poluilla vielä reilusti alle vitosen vauhtia. Kova alku tuntui kohtuullisen hankalalta, ja juoksu tasaantui vasta viiden kilometrin tietämillä. 

Takareisien kireys alkoi kasvamaan matkan edetessä, ja noin 9 kilometrin kohdalla ajattelin jättää päivän epistolan 12 kilometriin (Bodomilla voi tehdä tällaisen päätöksen ilman yleistä häpeäpaaluun joutumista). Ambitiin napsahteli kuitenkin edelleen mukavia kilometriaikoja, ja laskeskelin olevani kohtalaisesti edellisvuoden aikaani edellä. Ensimmäiseen kymppiin meni 50 minuuttia, 12 kilometrin huollossa olin aikaan 58.31. Ei muuta kuin sakkokierrokselle kulmakarvoja kasvattamaan.

Kuva: Antti Risikko

Päätin ulkoiluväylältä metsään pujahtaessani, että juoksen hyvät pätkät parasta mahdollista vauhtia ja suo- osuudet ja mäet himmaillen. Tällä saisin pidettyä takareiteni- toivottavasti- kramppaamattomina maaliin asti. Kilometriajat alkoivatkin heittelemään alle vitosesta 6:30: een asti. Ynnäilin mielessäni, että samalla vauhdinjaolla aika tulee olemaan 1:55 pinnassa. Eli alle molempien asetettujen tavoitteideni. Odottelin koko ajan, että vauhtia hidastaessani takaa alkaa tulemaan miestä ja naista oikealta ja vasemmalta ohi, mutta ilmeisesti reitti oli muillekin raskas tänään. Loppusuoralla saatiin aikaiseksi vähän kirikamppailuakin, jossa taivuin ei- niin- suurena yllätyksenä. Jalka oli aika raskas, kun maaliviiva ylittyi ajassa 1:52:47.

Kuva: Poppis Suomela

Vaikka päivä ei ollut paras mahdollinen, olen kokonaisuutena juoksuun tyytyväinen. Paransin viime vuoden aikaani melkein viisi minuuttia ja sijoitusta kokonaistaulukossa lähes 30 pykälää, vieläpä selkeästi huonona päivänä. Tiedän että kunto on hyvä, mutta palautumisaste heikko. Tämä tieto tekee henkisesti hyvää pienimuotoisen HSM- pettymyksen jälkeen.

Kilpailuna Bodom Trail on mitä mainioin. Reitti on hieno, sopivan vaihteleva ja haastava. Reitin varrella on mukavasti kannustusta ja huolto pelaa. Lämmin vesi loppuu aina suihkuista, mutta onneksi keli oli tänään kesäinen ja vilu katosi nopeasti huulta kanssakilpailijoiden kanssa heittäen. Iso kiitos järjestäjille, ensi vuonna uudestaan. 

Nyt on aika palautella ja levätä kunnolla. Ensi viikolla aloitetaan sitten uudet touhut, niistä lisää tuonnempana. Seuraava lappujuoksu lienee Tuusulanjärven maraton, jossa olisi tarkoitus testata kunto sileällä puolikkaalla.

Hyviä lenkkejä jengi!