Throwback Thursday - Vaarojen maraton 2015

Eilen kolahti virtuaaliseen postilaatikkoon kutsu lähteä Kolin maisemiin nautiskelemaan 87 kilometrin verran upeasta suomalaisesta korpimaisemasta. Sen kunniaksi netin syövereistä kaivettu raportti viime vuoden maratonista:

Varoitus: Sisältää euforista hehkutusta, krapulaista maailman syleilyä ja seksiä.

Vuosi sitten luin KPK: lta ihmisten raportteja Vaaroilta, ja ihmettelin miten kukaan jaksaa/ viitsii lähteä kotikulmia pidemmälle hölkkäämään. Oudoksuin myös vallalla olevaa lappujuoksukiimaa. Mikä helvetin järki?

No, nyt takana on ensimmäinen vuosi juoksemista, kolme maastomaraa ja yksi sileällä, liuta puolikkaita ja kymppejä. Jopa mailin juoksu. Ja Vaarat.
Vuoden vahvin juoksu, mahtavat maisemat, huippuseuraa ja nauramisesta nyrjähtänyt naama. 4 tuntia 34 minuuttia silkkaa nautintoa.

Voisi sanoa, että tämän vuoden aikana olen juossut itselleni uuden elämän, sen saman mutta uuden. Horisontti on suoristunut ja kulmat pyöristyneet. Tunteet voimistuneet. Juoksemisen harrastaminen on minulle elämän maksimointia.

Tänään ihmettelen mikä järki on ultramatkoilla, ja itseni tuntien olen ensi vuonna viivalla. En malta odottaa.

Nyt alkaa ylimenokausi ja sen jälkeen valmistautuminen elämäni toiseen juoksuvuoteen. Kalenterissa on tässä vaiheessa vasta TGC maaliskuussa, mutta lisää on tulossa.

Vuoden tilastoajat, jotka laitetaan 2016 uusiksi:

Maili 5,25
Kymppi 39.xx
Puolikas 1:27.xx
Mara 3.06.xx

Seksistä valehtelin.

Loppunousu

Bodom Trail 5.5.2016

Helatorstain ohjelmaan kuuluu itseoikeutetusti Bodom Trail- puolimaraton, joka samalla starttaa seitsemän osakilpailua kattavan Buff Trail Tour Finlandin. Kilpailu juostaan Espoon Pirttimäen upeissa maisemissa, ja on varmasti yksi suosituimmista polkujuoksutapahtumista Suomessa.

Oma valmistautuminen kilpailuun oli lähinnä kymmenen päivää aikaisemmin juostulta HSM: lta selviytymistä. Jalkojen lihaskivut ja yleinen väsymys ovat olleet jotain sellaista, mitä en ole ennen kokenut kisojen jälkeen. Ilmeisesti jätin HSM: n reitille kaiken mitä jätettävissä oli.

Kisojen välissä juoksin yhteensä viisi treeniä, joista yksi palauttava hölkkä kolme päivää maratonin jälkeen, kolme lenkkiä poluilla ja eilen keskiviikkona tehty herkistävä 5 x 200- vetotreeni. Tein lisäksi tiistaina salilla jalkatreenin, jonka toivoin osaltaan palauttavan jalkoja. Päätöksen lähteä viivalle tein vasta kisaa edeltävänä iltana.

Kisa- aamuna herätessä jalat olivat jo kohtuullisen hyvän tuntuiset, ja aloitin kisavalmistelut tuttuun tapaan kourallisella aurinkotervehdyksiä ja hiilaripitoisella aamupalalla. Päivästä oli tulossa lämmin, joten join High5: n nesteytysjuomaa litran verran aamun aikana.

Aamukahvia hörppiessä pidin pidin kisapalaverin keskenäni ja asetin päivän tavoitteeksi alle kaksi tuntia, ja varovainen lisäkimmoke olisi juosta alle edellisen vuoden ajan (1:57:11).

Kisapaikalla oli paljon tuttuja, pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen lähdin verkkaamaan parin kilsan verran. Otin noin 400 metrin kovavauhtisen vedon, jonka perusteella tiesin että juoksu ei tule olemaan helppo. Takareisissä tuntui enteilevää kireyttä ja hengityskään ei tuntunut kulkevan. Heitin ylimääräiset vaatteet autoon, otin viimeiset huikat nestettä ja menin ensimmäisen lähtöryhmän sekaan karsinaan.

Tarkoitus oli juosta alkulenkki (12 km) hieman tunnustellen, ja jättää voimia takalenkin suo- osuuksille. Tämä kaunis ajatus katosi kuin kusi lumeen starttipistoolin virkaa toimittaneen lehmänkellon kalkattaessa, ja lähdin tykittämään reitin avaavaa ulkoiluväylää reikä päässä. Ensimmäinen kilometri napsahti aikaan 3:45 ja kaksi ensimmäistä poluilla vielä reilusti alle vitosen vauhtia. Kova alku tuntui kohtuullisen hankalalta, ja juoksu tasaantui vasta viiden kilometrin tietämillä. 

Takareisien kireys alkoi kasvamaan matkan edetessä, ja noin 9 kilometrin kohdalla ajattelin jättää päivän epistolan 12 kilometriin (Bodomilla voi tehdä tällaisen päätöksen ilman yleistä häpeäpaaluun joutumista). Ambitiin napsahteli kuitenkin edelleen mukavia kilometriaikoja, ja laskeskelin olevani kohtalaisesti edellisvuoden aikaani edellä. Ensimmäiseen kymppiin meni 50 minuuttia, 12 kilometrin huollossa olin aikaan 58.31. Ei muuta kuin sakkokierrokselle kulmakarvoja kasvattamaan.

Kuva: Antti Risikko

Päätin ulkoiluväylältä metsään pujahtaessani, että juoksen hyvät pätkät parasta mahdollista vauhtia ja suo- osuudet ja mäet himmaillen. Tällä saisin pidettyä takareiteni- toivottavasti- kramppaamattomina maaliin asti. Kilometriajat alkoivatkin heittelemään alle vitosesta 6:30: een asti. Ynnäilin mielessäni, että samalla vauhdinjaolla aika tulee olemaan 1:55 pinnassa. Eli alle molempien asetettujen tavoitteideni. Odottelin koko ajan, että vauhtia hidastaessani takaa alkaa tulemaan miestä ja naista oikealta ja vasemmalta ohi, mutta ilmeisesti reitti oli muillekin raskas tänään. Loppusuoralla saatiin aikaiseksi vähän kirikamppailuakin, jossa taivuin ei- niin- suurena yllätyksenä. Jalka oli aika raskas, kun maaliviiva ylittyi ajassa 1:52:47.

Kuva: Poppis Suomela

Vaikka päivä ei ollut paras mahdollinen, olen kokonaisuutena juoksuun tyytyväinen. Paransin viime vuoden aikaani melkein viisi minuuttia ja sijoitusta kokonaistaulukossa lähes 30 pykälää, vieläpä selkeästi huonona päivänä. Tiedän että kunto on hyvä, mutta palautumisaste heikko. Tämä tieto tekee henkisesti hyvää pienimuotoisen HSM- pettymyksen jälkeen.

Kilpailuna Bodom Trail on mitä mainioin. Reitti on hieno, sopivan vaihteleva ja haastava. Reitin varrella on mukavasti kannustusta ja huolto pelaa. Lämmin vesi loppuu aina suihkuista, mutta onneksi keli oli tänään kesäinen ja vilu katosi nopeasti huulta kanssakilpailijoiden kanssa heittäen. Iso kiitos järjestäjille, ensi vuonna uudestaan. 

Nyt on aika palautella ja levätä kunnolla. Ensi viikolla aloitetaan sitten uudet touhut, niistä lisää tuonnempana. Seuraava lappujuoksu lienee Tuusulanjärven maraton, jossa olisi tarkoitus testata kunto sileällä puolikkaalla.

Hyviä lenkkejä jengi!

Helsinki Spring Marathon 24.4.2016 - Blood, sweat & tears

AC/ DC: Balls To The Wall


Mukavasti menneen valmistumisjakson siivittämänä heräsin hyvillä mielin kisa- aamuun. Seiskalta ylös, vartti joogaa ja aamupala. Sitten vaatetusta arpomaan. Keliksi oli luvattu paria astetta alkuun, muutamaa lisää päivän edetessä. Sateen uhkakin oli olemassa. Päädyin kuitenkin lyhyisiin Compressportin Trail- housuihin ja Compressportin On/Off- paitaan jonka päälle laitoin vielä HCM- lyhythihaisen. Kenkävalinta oli itseoikeutetusti Newton Distance V. 

Ajomatkan Pukinmäkeen luukutin repeatina Raasto- soittolistaani infernaalisella volyymillä oikeaan tunnelmaan päästäkseni. Korvat soiden viemään tavarat pukuhuoneeseen ja kentälle verkkaamaan. Hölkkäsin pari kilometriä, tein vähän tekniikkajuttuja ja päälle toiminnallista venyttelyä. Lopuksi 400 m veto kisavauhtia. Tuntui pelottavan hyvältä.

Ylimääräiset vaatteet pois ja puskan kautta viivalle. Tsempit tutuille ja sitten se odottamisen tuskista vapauttava paukku. Kärki erkani hiljalleen omaksi ryhmäkseen, itse jäin neljän juoksijan porukkaan matkaa tekemään. Vauhti oli rahtusen tavoitevauhtia (4.15 min/ km) kovempaa, mutta juoksu tuntui todella hyvältä eikä takana näkynyt muutakaan ryhmää johon itsensä ängetä. Kilometrivauhdit oli ensimmäisen kympin aikana 4:00-4:12 välillä, poislukien reitin muutamat mäet sisältäneet osuudet joissa vauhtia laskettiin 4:20 tuntumaan. Ensimmäisen kierroksen (10,6 km) väliaika oli 43.28.
  

Toiselle kierrokselle lähdin hyvissä voimissa ja juoksukin oli vielä rentoa ja hyvää. Otin ensimmäisen geelin tässä vaiheessa, ja jatkoin tätä 5 kilometrin välein loppuun asti. Toinen kierros meni edelleen tavoitevauhtia nopeammin, kilometrivauhti pysyi suunnilleen ensimmäisen kierroksen tasolla. Väliaika puolikkaan kohdalla oli 1.27.14, mikä on viimevuotista PB: täni kovempi (1.28.11). Juoksu tuntui vieläkin hyvältä, toki vyön alla olevat kilometrit alkoivat tuntua kropassa.

Jossain toisen ja kolmannen kierroksen välimaastossa alkoi loppuun asti kestänyt soolojuoksu. Kolmannella kierroksella paistoi vielä aurinko ja tuuli edelleen samasta suunnasta, jolloin kierroksella ei ollut montaakaan vastatuulen riepottelemaa pätkää. Kilometriajat hiipuivat jonkin verran kahdesta edellisestä kierroksesta, mutta laskeskelin ottaneeni riittävästi kaulaa ensimmäisellä puolikkaalla tavoitteeseen päästäkseni. Negatiivinen splitti ei kuulunut suunnitelmiin eikä varsinkaan haaveisiin tässä vaiheessa.

Kolmannen kierroksen lopun väliaika oli 2.12.25, mikä oli vielä sub3- tavoitteen mukainen. Matkan rasitus alkoi tuntumaan jo tässä vaiheessa melkoisesti, ja aloin keskittymään aina seuraavan kilometrin juoksemiseen mahdollisimman lähellä tavoitevauhtia. Alkoi noin 4,5 minuutin välein toistuva näytelmä, jossa Ambitin piippausta seurasi painokelvoton sadattelu, hetkellinen vauhdin nosto ja ilmeen vääntyminen asteen verran tuskaisemmaksi. 

Olin ottanut geeliä viiden kilometrin välein ja juomaa vauhtia hidastaen mukillisen jokaisella juottopisteellä, ja tässä vaiheessa vatsasta alkoi kuulumaan ääniä joiden perusteella epäilin ettei siellä oleva tavara imeydy yhtään mihinkään. Kilometrit 34: stä eteenpäin maksoin sitten kitkerää velkaa kovasta alkuvauhdista ja energioiden hiipumisesta.
Kurjuuden kruunaamiseksi olin heittänyt viimeisen kierroksen alkajaisiksi HCM- paitani pois kuumuutta karkoittamaan, mikä tarkoitti kelin muuttuessa melkoista horkkaa jo juostessa maaliintulosta puhumattakaan. 

Sub3- tavoitteen karkaamisesta huolimatta taistelin itseni kuitenkin maaliin parasta mahdollista vauhtia, lähinnä armottomasta vitutuksesta fiilistä ammentaen. Loppuaika oli 3.02.56. Kuva maaliintulosta kertoo kaiken oleellisen.
  

Nyt päivä juoksun jälkeen pään päällä leijunut pikimusta sadepilvi on saanut hienoiset hopeareunukset. Juoksin kuitenkin uuden ennätykseni asfalttimaralla mielestäni aika huonoissa olosuhteissa (vaihtunut keli, soolojuoksu), lisäksi väliaikani puolimaran kohdalla oli kovempi kuin ennätykseni. Illalla teki mieli hakata lenkkarit neljän tuuman naulalla taloni runkotolppaan ja polttaa trikoot nuotiossa sen ympärillä villisti tanssahdellen. Nyt ei enää. 

Onnekseni toimeentulo tai lasten terveys ei ole näistä lappujuoksuista kiinni, joten epäonnistumisen merkitys on lopulta häviävän pieni. Kuitenkin, ihan niinkuin työelämässäkin, tavoitteesta jääminen on aina pettymys ja siitä tulee vetää omat johtopäätöksensä. Minun kohdallani se tarkoittaa lisää ulkoilua.

Nyt on aika lepäillä pari päivää ja palautella kroppa kuntoon. Sitten taas nöyrin mielin polkujen pariin. 

Kiitokset TJMotion/ Jouni ja Sportboost/ Maria yhteistyöstä. 

Spesiaalikiitokset reitin varrella upeasti kannustaneille tutuille ja tuntemattomille, tuen puutteeseen tämä homma ei ainakaan kaatunut. 

Kenttäpostia - neljä päivää HSM: lle

Lukumusiikkia

All I know

You´ve got to run to win and I´ll be damned if

I´ll get hung up on the line

Näin raakkuu Sammy Hagar linkin kasariklassikolla ja itselleni tärkeällä pukeutumisoppaalla. Ja tottahan tuo on, jalkaa toisen eteen jos mielii kalkkiviivoille.

Aiemmin raportoitujen käynnistysongelmien jälkeen HSM- treeni on kulkenut kohtalaisen suituisissa tuulissa. Kolossaalisista työ- ja vapaa- ajan kiireistä huolimatta olen saanut tehtyä suunnitellut harjoitukset lähes täydellisesti. Muutama harjoitus on joko siirtynyt toiseen päivään tai muuttunut hieman luonteeltaan. Väliin on tainnut jäädä yksi harjoitus. Mitään vammoja tai vaivoja ei ole ollut.

Huhtikuun treenit ovat olleet ohjelman mukaisesti pk- lenkkejä, mv- ja pmv- treenejä ja erilaisia vetoja. Peruskunto- ja palauttavat lenkit olen juossut mahdollisuuksien mukaan aina poluilla. Alla muutama esimerkki kehittävistä harjoituksista.

Huhtikuun 2. päivä ohjelmassa oli 22 km lenkki, jossa keskellä kovavauhtinen kasi (puolimaratonin oletettua kisavauhtia). 

7.4 vuorossa oli pitkät vedot, 3x2000 m. Tarkoitus oli juosta rennon kovaa, ja vauhdin pitäminen tuntui hyvältä.

Viimeinen kunnon pitkis oli vuorossa 9.4, juoksin kisavauhtisen kympin keskellä 26,5 km lenkkiä. Juoksu kulki hyvin vaikka jaloissa olikin havaittavissa oireita määristä ja vauhdeista.  

Tämän jälkeen lenkit ovat lyhentyneet, ja työvaiheen pituus on ollut kolmesta viiteen kilometriä. Kovavauhtinen juoksu tuntuu hyvältä, ainoa havaittavissa oleva ongelma on vauhdin karkaaminen ja sykkeen nousu väärille lukemille.

Viikkokilometrit ovat olleet 80: n luokkaa, toiseksi viimeisellä viikolla reilut 50.

Kuluva viikko on pyhitetty keventelylle ja herkistäville 200 metrin vetoharjoituksille. Tänään torstaina juoksen 10x200 m noin 45 sekunnin palautuksella, perjantaina kuutisen vetoa ja lauantaina neljä. 

Minulla on ollut pienimuotoista köhää ja kurkun karheutta muutaman päivän, mutta tiistaina juostu kova vitonen (yllä) osoitti että kunto ei ole sanottavammin kärsinyt. Viivalle voi astella siis hyvin ja luottavaisin mielin, harjoittelu on ollut juuri niin hyvää kuin kuin se näillä resursseilla ja aikatauluilla voi olla. Sunnuntaina kahden aikaan nähdään mihin se on miehen vienyt.

Jalkapalloaikoina jännitin pelejä ihan viimeisiin pelivuosiin asti. En lopputuloksen vuoksi, vaan itseni. Pelkäsin mitä tulen itselleni seuraavan 90 minuutin aikana tekemään. Jännitys hävisi kuitenkin aina alkuvihellyksen soidessa, ja siirryin suoritusmoodiin. Sama efekti on nyt siirtynyt juoksun puolelle. En ota juurikaan paineita sunnuntain loppuajasta vaikka harjoittelu onkin ollut tuloshakuista ja määrätietoista. Albatrossin kokoiset perhoset vatsassa johtuvat tiedossa olevasta fyysisestä ponnistuksesta. Ne kaikkoavat starttipistoolin paukkuun, loppu on vain juoksemista.

Tsemppiä kaikille viivalla omien perhostensa kanssa kamppaileville!

Ps. Kirjoitin aiemmin, että juoksuhommissani olisi uusia tuulia tiedossa. Olen kiinnittänyt itseni koe- eläimeksi #adidashemmo Janne Bordin opintoihin, tarkoitus on testata maksimivoimaharjoittelun yhdistämistä kestävyysharjoitteluun. Jakso on kolme kuukautta ja tulos ulosmitataan Helsinki City Marathonilla 13.8. Pääsee ruuna itse testipenkkiin kenkien sijaan. Huikea tilaisuus johon tartun innolla. Tästä varmasti lisää tuonnempana.   

Kenttäpostia - muutama hassu viikko Helsinki Spring Marathoniin

Biisi lukijalle: Runnin´Down A Dream

Näin se on nähtävä, Kanarian rusketus ja Transgrancanarian nautinnot ovat taakse jäänyttä elämää ja arkinen aherrus taas tyly tosiasia. Reissun jälkeen oli vähän takapakkia, koville joutunut varvas tulehtui ja jouduin turvautumaan antibiootteihin vuosien tauon jälkeen. Ab- kuurin myötä tuli muita ongelmia, vastustuskyky laski ja sain vuoden ensimmäisen flunssantapaisen ristikseni. Vatsakaan ei tykännyt antibiootista, mikä ilmeni ravinnon imeytymisongelmina. 

Sanomattakin on selvää, että suunniteltuja harjoituksia joutui rukkaamaan vastaamaan fyysisiä valmiuksia. Kirjoitin aiemmin HSM- treenistäni, jonka 1,5 ensimmäistä viikkoa jouduin tekemään vähän sovelletusti. Alla muutamia poimintoja treeneistä. 

Ensimmäinen kova treeni- 8 päivää TGC: n jälkeen- onnistui kuitenkin mukavasti, ohjelmassa oli 20 km pmv- treeni 6 km: n työosuudella (tosin lenkin nopein kellotus oli siirtymä tieltä puun alle biokätköä tekemään, antibiootin kiusaama vatsa asetti pieniä haasteita tässä vaiheessa):

Muutama päivä myöhemmin vuorossa oli 50mv- harjoitus 8 km työsuudella. Tämäkin meni suunnitellusti, vaikka jalkaan olinkin saanut itselleni oudot Newtonit:

Torstait ovat toivoa ja vetoja täynnä, 17.3 vuorossa oli 6 x 500 m noin kolmen minuutin hölkkäpalautuksella. Tarkoitus oli juosta aluksi rentoja vetoja loppua kohti kiristäen:

Seuraavan viikon vetotreeni oli muotoa 5 x 1 000 m 500 metrin palautuksella. Suunnitelma oli kellottaa noin neljän minuutin rentoja kilometrejä, mutta jalat halusivat painella paljon kovempaa. 

Seuraavana tiistaina vuorossa oli kisavauhtinen seiska, jonka jätin verryttelyosuuksiltaan suunniteltua lyhyemmäksi.

Maaliskuun viimeisenä treeninä oli vuorossa 6 x 500 m vedot vähän lyhyemmällä palautuksella. Kyseessä oli samalla kevään ensimmäinen radalla tehty harjoitus, todella miellyttävää vaihtelua.

Ohjelmaan kuuluvia pk- lenkkejä olen juossut pääsääntöisesti poluilla, vaihtelua ja mielihyvää tuottamaan. Muutaman kisavauhtisia osuuksia sisältävän pitkiksen olen joutunut korvaamaan olosuhteiden pakosta (lähinnä räkäisyys) erityyppisillä pitkillä lenkeillä. En usko että tällä on kuitenkaan dramaattista vaikutusta.

HSM: iin on nyt kolmisen viikkoa, ja tämän viikon lopulla ja ensi viikolla on edessä ohjelman avainharjoitukset (25 km ja 28 km 33pmv), ensi viikko on myös määrällisesti kovin. Pieni räkäisyys alkaa olemaan ohi ja jalat ovat todella hyvän tuntuiset, joten olen hyvin optimistinen jatkon suhteen.

Muutaman huomion olen tehnyt harjoitusten perusteella: sub3- vauhtinen juoksu tuntuu tällä hetkellä kohtuullisen helpolta ja miellyttävältä; toisaalta sen ylläpitäminen vaatii legendaarisen Arkun pikkutunneilta tutuksi tullutta kiinteää tuijotusta, tällä kerralla Suunto Ambitiin. Vauhti meinaa karata lähemmäs nelosen kilometrivauhtia väkisin, millä on pitkässä juoksussa (sic) aika iso vaikutus: kisavauhdissa sykkeeni on 160-164 paikkeilla, kun 4:00- vauhtia pitäessä se on 170 tienoilla. Anaerobinen kynnykseni on mitattu olevan 172, joten niillä nurkilla operoidessa voi tulla matkamiehelle väsy puseroon kesken matkan. 

Olen myös lyhentänyt hieman verryttelyosuuksia pmv- ja mv- harjoituksissa, ja osin "siirtänyt" kilometrejä pk- lenkkeihin. Koen pk- alueeni olevan hyvässä kuosissa, joten sitä varten en usko tarvitsevani työosuuden jälkeen tehtyä ylimääräistä kuormitusta huuhteluhölkkää enempää. Uskon että tämän ansiosta jalkani tuntuvat tällä hetkellä niin hyvältä. 

Edellisvuoden HCM- treenijaksosta oppineena olen pitänyt ohjelmassa myös 1-2 punttitreeniä, ja jalkoja olen tehnyt ihan kunnon romuilla. Tällä on selkeä juoksusta palauttava vaikutus. Lisäksi teen jaloille koordinaatiota, tasapainoa ja kehonhallintaa vaativia liikkeitä, joista on tarkoitus kirjoitella tarkemmin omassa blogikirjoituksessaan.

Suurin huomio liittyy kenkiin ja juoksuasentoon. Olen juossut nyt vajaan kuukauden matalan dropin katukengällä, ja huomaan juoksuni olevan nyt kovassakin vauhdissa rennompaa ja rullaavampaa. Askeleeni tuntuu ohjautuvan selkeämmin päkiälle entisen ulkosyrjälle kiertyvän "tasaläpsäyksen" sijaan. Uskon että tämä on osasyy vauhtien karkailuun, juoksu on aiempaa taloudellisempaa ja ergonomisempaa. Huomion arvoista on, että Ultra Boostit on otettu salikengiksi.

Semmoista tällä erää. Elämä hymyilee virheettömällä hammasrivillä juuri nyt, joten mikäs tässä luontoaan toteuttaessa. Mielessä pyörii kovasti tulevaisuuden juoksusuunnitelmat ja - kuviot, mutta niistä lisää tuonnempana kun asiat selkiintyvät.

Hyviä lenkkejä!

Una Meta, Un Sueño - Transgrancanaria 5.3.2016

Viime vuoden maaliskuussa silmiini sattui jonkun nettiblogin kisaraportti Transgrancanaria- kilpailusta, nimensä mukaisesti Kanarialla tapahtuvasta vuoristojuoksusta. Se oli menoa kertaheitolla. Samaan aikaan sattui Norjassa asuvan veljeni vierailu, joten kaverin houkutteleminen reissuun- varsinkin parin viinipullon jälkeen- oli lastenleikkiä. Ilmot sisään heti kun mahdollisuus aukeni, lennot ja majoitus kuntoon ja sitten ulkoilemaan.

TGC ajoittuu vuosikalenterissani sellaiseen kohtaan, että siihen päättyy peruskuntokausi ja sen jälkeen alkaa Helsinki Spring Marathonille tähtäävä ohjelma. Toisin sanoen optimaalinen paikka käydä tuuttaamassa mara. 

Maratonin reitti näyttää profiililtaan pelkältä alamäkeen päästelyltä, mutta vertikaalinousua kertyy kuitenkin 1200 metriä eli suurinpiirtein Vaarojen maratonin verran. Ihan pelkästä pitkästä rantaan rullaamisesta ei ole kyse.

Bussimatka kisakeskuksesta ylös lähtöpaikalle pisti asiat sopivasti perspektiiviin, ja tyhmempikin ymmärsi mitä tuleman pitää. Kivekset vetäyivät kainaloihin asti kuin sotaa enteillen. Maisemat olivat huikaisevan upeita, ja bussin ikkunasta saattoi katsoa muutaman sadan metrin pudostusta alaspäin.

Lähtöalueella menimme rinta rottingilla elite runners- laatikkoon värjöttelemään, ylhäällä oli aurinonpaisteesta huolimatta todella viileää. Pidin tuulitakkia päällä siihen asti, että paukkuun oli kymmenisen minuuttia aikaa. Espanjan kaveri on houstannut tällaisia kinkereitä ennenkin, ja tunnelmaa nostatettiin asiaan kuuluvin rituaalein. Biisivalinnat olivat postuumisti osuviksi osoittautuneet Beautiful Day, Highway To Hell ja Clocks. Talk about goose bumps the size of golf balls.

Siinä se sitten tuli. Paukku jota on odottanut ja pelännyt pari tuntia. Kepeää kipitystä tasamaata kilometrin verran ja sitten ensimmäiseen nousuun tunkkamaan. Kulma oli sellainen, että ripeä kävely oli ainoa vaihtoehto etenemiseen. Nousua kesti parisen kilometriä, ja sitten lähdettiin tulemaan serpentiinimäistä laskua kohti Tuntea. Alun neulaspolku muuttui luonnon ja ihmisen muokkaamaksi kivikoksi, jota juokseminen vaati jatkuvaa jalkoihin tuijottamista ja josta herpaantuminen aiheutti välittömän kaatumisen vaaran. Maisemat jäi siis katsomatta tällä reissulla. 

Tunteen tultiin todella hyvällä jalalla, näkymä oli todella upea kirkontorneineen ja valkoisine taloineen. Huollosta santsasin ainoastaan pullot täyteen ja otin hyppysellisen suolaa. Edessä oli toinen nousu, ensin kylän jyrkkiä katuja pitkin ja sitten kivikkoista polkua vuoren reunaa mutkitellen. Tässä vaiheessa ensimmäistä maratoniaan juokseva veljeni jättäytyi kelkasta, ja lähdimme tekemään omia juoksujamme (Sami juoksi lopulta ajan 4.50, mikä on aivan uskomaton tulos. Kumarrukseni yltää lattiaan asti). Nostin tunkkaamisen lomassa vauhtia, ja selkiä alkoi tulemaan melkoisesti vastaan. Jalka oli tässä vaiheessa todella hyvä, ja ehdin jopa vähän kuvaamaan maisemia. 

     

Nousun jälkeen lähdettiin taas tulemaan mutkitellen alaspäin. Alusta meni vielä aavistuksen verran kiharaisemmaksi kuin edellisessä laskussa, "polku" oli pystyssä törröttävien terävien kivien ja irtonaisten pyöreiden murikoiden avioton lapsi. Tässä vaiheessa tajusin kenkävalintani olleen melko epäonnistunut, kevyt ja napakka S-lab ei ole paras mahdollinen toe boxiltaan ja varpaat alkoivat hiljalleen osumaan kengän kärkeen nauhoituksen löystyessä. Tämä sai aikaan sen, että aloin vaistomaisesti "jarruttamaan" alastuloa mikä taas rikkoo juoksun rytmin ja asennon (tämän tiedän kiusallisen hyvin luettuani tulomatkalla lentokoneessa Eric Ortonin The cool Impossiblen. A must read). Normaalisti olen aika väkevä alamäissä ja pystyn lepäämään kovassakin vauhdissa, nyt jouduin kunnolla töihin. Jonkun verran pystyn "unohtamaan" kivun, mutta pitkittyessään se luikertelee mieleen ja sen jälkeen juoksu muuttuu fyysisestä ponnistelusta henkiseksi taistoksi. Sitä kai näiltä reissuilta haetaankin, joten more bang for the buck- hengessä jalkaa toisen eteen.
Toiseen huoltoon Ayagauresiin tulin kuitenkin hyvissä voimin, ja pysähdyin vain pullojen täyttämisen ja kenkien kiristämisen verran. 

Ayagauresista reitti lähtee nousemaan hiljalleen kohti kolmatta nousua. Edellisistä poiketen matkaa tehdään kapeaa hiekkatietä pitkin, ja kulma on sanalla sanoen vittumainen. Liian loiva käveltäväksi, liian jyrkkä pidempään juostavaksi. Niinpä tein molempia. Selkiä tuli taas vastaan melkoisesti, ja ähinästä päätellen en ollut ainoa jolla oli kipuja jaloissa. Tässä vaiheessa mietin, että tämä on sellainen reitti jolla ei pääse ulosmittaamaan itseään kunnolla. Ylämäet menevät kävellen ja alamäkiä ei pysty laskemaan täysillä. No, tapani mukaan olin väärässä. Viimeisen mäen tunkkaaminen aukeni Josef Mengelen ratamestaroimaan osuuteen. Lasku oli ehdottomasti reitin huonointa alustaa, jonka loppumisesta ehti innostumaan juuri passelisti havaitakseen maaston muuttuvan vielä hankalammaksi. Loppuluisu tehdään kuivaa joenuomaa pitkin, ja pohja on irtonaista veden pyöreäksi halaamaa kiveä. Hankalan juoksun lisäksi haastetta tulee askeleiden myötä lentävistä kivistä, jotka osuivat mukavasti varpaisiin, nilkkoihin ja akillesjänteisiin. Epäsuotuisan askelluksen myötä pohkeet alkoivat ilmoittamaan kramppaamisen merkkejä, ja tätä ennakoidakseni otin runsaalla kädellä suolaa juostessani. Aurinko oli alkumatkan aina välillä piilossa pilvien takana, nyt joen pohjaa juostessa se porotti pilvettömältä taivaalta suoraan päin. Arvelin senkin vuoksi suolan olevan tarpeen että pääsen hyvissä voimin loppuun asti. Vatsa ei kuitenkaan jakanut tätä ajatusta, ja noin 15 km ennen maalia alkoi oksettamaan todella voimakkaasti. Mieleen hiipi salakavalasti pelko, että nyt oksentamalla menisi nesteet, suola ja geelin kautta otettu energia kirjaimellisesti kiville ja loppumatka olisi täyttä tuskaa. Oksentamisen jälkeen elimistö ottaa aika heikosti enää mitään vastaan, ja tässä vaiheessa matkaa vararavintokin on jo aika vähissä. Viimeisenä keinona kokeilin konstia, millä pidempää matkaa juostessa saattaa saada uuden elämän vaivoiltaan: nostin väkisin vauhtia. Uusi, tyly ärsyke elimistölle takavasemmalta ja peukut ja isovarpaat pystyssä toivomaan että kroppa unohtaa että juurihan tässä piti oksentaa. Ja katso, niin on tapahtuva: menin ohi letkasta uupuneita ja jalkojensa kanssa taistelevia juoksijoita. Ja mikä parasta: heikko olo hävisi kuin rahat MyNextRuniin. Huomaamatta.

Viimeiset kuutisen kilometriä olisivat alustan puolesta otolliset hyvävauhtiseen juoksuun, mutta kiristelevät pohkeeni sanelivat tahdin loppuun. Jouduin venyttämään niitä pariin kertaan viimeisen kahden kilometrin matkalla, viimeisen kerran vähän ennen maalisuoraa että pystyy juoksemaan kaaren ali upeassa ryhdissä.

Aika oli lopulta 4:20, mikä alitti tavoitteen kymmenellä minuutilla. Paljon olisi parannettavaa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen juoksuun. Näissä mennään aina heikoimman osa- alueen ehdoilla, nyt se oli jalkojen kunto. Elimistö olisi sallinut reilusti kovemman menon, mutta nyt näin.

Reissu oli ehkä kovempi kuin juostessa tunsinkaan. Hankala maasto ja kehon tottumattomuus lämpöön tekivät varmasti oman osuutensa suoritukseen. Tajusin rasituksen vasta maalissa, kun meinasin alkaa itkemään lukiessani rakkaani tsemppiviestiä puhelimesta.   

Tapahtumana Transgrancanaria on aivan loistava, ja suosittelen hyvillä mielin kaikkia lähtemään mukaan ensi vuonna. Järjestelyt toimivat todella hyvin, huolto oli asiallista ja tunnelma aivan loistava. Juoksun hinnalla sai vielä kaksi hyvää paitaa kaiken päälle.

Nyt muutama päivä lepoa auringossa, takaisin kotiin ja kohti uusia seikkailuja. Tämän blogikirjoituksen sponsorina ja ehdottomana inspiraationa on Tropical- olut, joka vastaa mahdollisista kirjoitusvirheistä, epäjohdonmukaisuuksista ja lakiteitse tapahtuvista oikaisuista. Hasta manana!

Erityiskiitos Sportboost: ille kisavarusteista. Niistä ja kilpailuun valmistautumisesta kirjoitin jo aikaisemmin täällä. Salomon S-lab oli kenkävalintana väärä, siinä ei ollut lopulta tarpeeksi tilaa toe boxissa alamäkien hinkaamista varten ja varpaat saivat vähän iskua. Vaatepuoli toimi loistavasti.

Keventelyä ja ultraa - viikko 8/ 2016

Biisisuositus, jolla saa kadenssin kohdalleen.

Viikolle 8 olin suunnitellut kahdenlaista funktiota: alkuviikosta palauttelua edeltäneestä kovasta viikosta, viikon keskivaiheilla taas erityyppinen kehittävä ärsyke palautteluineen.

Maanantain vielä lepäsin, tiistaiaamuna juoksin Flamingolta kevyen 8 km pk- lenkin. Sykkeet olivat vähän koholla, todennäköisesti huonosti nukutun hotelliyön vuoksi.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa todellinen jokeri. Transgrancanariaan oli kymmenen päivää, ja ajattelin tehdä todella pitkäkestoisen matalatehoisen harjoituksen muutamasta syystä. Pitkä kesto veisi hiilihydraattivarastot täysin tyhjäksi, ja harjoituksen jälkeinen tankkaus uppoaisi todella otolliseen maaperään. Tarkoitus tästä eteenpäin on pitää varastot "plussalla" kisaan asti. 

Toinen syy pitkälle lenkille oli se tosiasia, että olen juossut yli 30 km viimeksi lokakuun alussa Vaaroilla. Pään osuutta pitkissä juoksuissa ei voi liikaa korostaa, ja hainkin viisikymppiseltä henkistä pitoa ja selkärankaa. Koska harjoitus oli matalatehoinen, elimistö palautuu siitä parissa päivässä (Suunto arvioi ajaksi 40 tuntia, mikä korreloi oman fiiliksen kanssa). Keli oli kyllä todella nihkeä, alusta oli pehmeä ja juoksu kaikkea muuta kuin helppoa. Mutta hyvä reissu!

Torstain lepäsin (tai no, olin rinteessä viisi tuntia lasten kanssa) ja perjantaina tein terävän punttitreenin. Olen huomannut, että kunnon painoilla tehdyt jalkatreenit edesauttavat reilusti palautumista juoksuharjoituksista. Perusliikkeet kuten kyykky ja maastaveto nostavat tutkitusti testosteronitasoa, mikä taas on palautumista edistävä hormoni. Toki tein myös rintaa ja hauista, ensi viikolla kuitenkin makoillaan uima- altaalla. 

Lauantaina palasin taas juoksun pariin, kevyt kymppi poluilla heti aamusta. Jalat olivat jopa yllättävän tuoreen tuntuiset, reissua olisi tehnyt mieli jatkaa paljon pidempään. Maraan on kuitenkin enää tasan viikko aikaa, joten coitus interruptus oli hyvinkin perusteltu.
  

Kunto tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä, ja vaatii kaiken itsehillinnän olla juoksematta ja kevennellä. Teen ensi viikolla vielä pari treeniä; alkuviikosta 6x500 vedot, yksi kevyt saunalenkki ja perjantaina jalat lennon rasituksista avaava mummohölkkä Kanarialla.

Loppuun vielä makoisa kirjasuositus: Christopher McDougallin loisteliaassa Born To Run- kirjassa mainitaan juoksuvalmentaja Eric Orton, jonka kynäilemä The Cool Impossible vaikuttaa ensiselailun perusteella juuri sellaiselta kirjalta, jota ei kannata lukea jos ei ole valmis astumaan ulos boksista ja muuttamaan omia asetuksiaan. Kerrassaan päräyttävää tavaraa.

Hyviä kilometrejä! Ilon kautta, tosissaan muttei vakavissaan!