Montane

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Helsinki Spring Marathon 24.4.2016 - Blood, sweat & tears

AC/ DC: Balls To The Wall


Mukavasti menneen valmistumisjakson siivittämänä heräsin hyvillä mielin kisa- aamuun. Seiskalta ylös, vartti joogaa ja aamupala. Sitten vaatetusta arpomaan. Keliksi oli luvattu paria astetta alkuun, muutamaa lisää päivän edetessä. Sateen uhkakin oli olemassa. Päädyin kuitenkin lyhyisiin Compressportin Trail- housuihin ja Compressportin On/Off- paitaan jonka päälle laitoin vielä HCM- lyhythihaisen. Kenkävalinta oli itseoikeutetusti Newton Distance V

Ajomatkan Pukinmäkeen luukutin repeatina Raasto- soittolistaani infernaalisella volyymillä oikeaan tunnelmaan päästäkseni. Korvat soiden viemään tavarat pukuhuoneeseen ja kentälle verkkaamaan. Hölkkäsin pari kilometriä, tein vähän tekniikkajuttuja ja päälle toiminnallista venyttelyä. Lopuksi 400 m veto kisavauhtia. Tuntui pelottavan hyvältä.

Ylimääräiset vaatteet pois ja puskan kautta viivalle. Tsempit tutuille ja sitten se odottamisen tuskista vapauttava paukku. Kärki erkani hiljalleen omaksi ryhmäkseen, itse jäin neljän juoksijan porukkaan matkaa tekemään. Vauhti oli rahtusen tavoitevauhtia (4.15 min/ km) kovempaa, mutta juoksu tuntui todella hyvältä eikä takana näkynyt muutakaan ryhmää johon itsensä ängetä. Kilometrivauhdit oli ensimmäisen kympin aikana 4:00-4:12 välillä, poislukien reitin muutamat mäet sisältäneet osuudet joissa vauhtia laskettiin 4:20 tuntumaan. Ensimmäisen kierroksen (10,6 km) väliaika oli 43.28.
  



Toiselle kierrokselle lähdin hyvissä voimissa ja juoksukin oli vielä rentoa ja hyvää. Otin ensimmäisen geelin tässä vaiheessa, ja jatkoin tätä 5 kilometrin välein loppuun asti. Toinen kierros meni edelleen tavoitevauhtia nopeammin, kilometrivauhti pysyi suunnilleen ensimmäisen kierroksen tasolla. Väliaika puolikkaan kohdalla oli 1.27.14, mikä on viimevuotista PB: täni kovempi (1.28.11). Juoksu tuntui vieläkin hyvältä, toki vyön alla olevat kilometrit alkoivat tuntua kropassa.



Jossain toisen ja kolmannen kierroksen välimaastossa alkoi loppuun asti kestänyt soolojuoksu. Kolmannella kierroksella paistoi vielä aurinko ja tuuli edelleen samasta suunnasta, jolloin kierroksella ei ollut montaakaan vastatuulen riepottelemaa pätkää. Kilometriajat hiipuivat jonkin verran kahdesta edellisestä kierroksesta, mutta laskeskelin ottaneeni riittävästi kaulaa ensimmäisellä puolikkaalla tavoitteeseen päästäkseni. Negatiivinen splitti ei kuulunut suunnitelmiin eikä varsinkaan haaveisiin tässä vaiheessa.



Kolmannen kierroksen lopun väliaika oli 2.12.25, mikä oli vielä sub3- tavoitteen mukainen. Matkan rasitus alkoi tuntumaan jo tässä vaiheessa melkoisesti, ja aloin keskittymään aina seuraavan kilometrin juoksemiseen mahdollisimman lähellä tavoitevauhtia. Alkoi noin 4,5 minuutin välein toistuva näytelmä, jossa Ambitin piippausta seurasi painokelvoton sadattelu, hetkellinen vauhdin nosto ja ilmeen vääntyminen asteen verran tuskaisemmaksi. 

Olin ottanut geeliä viiden kilometrin välein ja juomaa vauhtia hidastaen mukillisen jokaisella juottopisteellä, ja tässä vaiheessa vatsasta alkoi kuulumaan ääniä joiden perusteella epäilin ettei siellä oleva tavara imeydy yhtään mihinkään. Kilometrit 34: stä eteenpäin maksoin sitten kitkerää velkaa kovasta alkuvauhdista ja energioiden hiipumisesta.
Kurjuuden kruunaamiseksi olin heittänyt viimeisen kierroksen alkajaisiksi HCM- paitani pois kuumuutta karkoittamaan, mikä tarkoitti kelin muuttuessa melkoista horkkaa jo juostessa maaliintulosta puhumattakaan. 



Sub3- tavoitteen karkaamisesta huolimatta taistelin itseni kuitenkin maaliin parasta mahdollista vauhtia, lähinnä armottomasta vitutuksesta fiilistä ammentaen. Loppuaika oli 3.02.56. Kuva maaliintulosta kertoo kaiken oleellisen.
  

Nyt päivä juoksun jälkeen pään päällä leijunut pikimusta sadepilvi on saanut hienoiset hopeareunukset. Juoksin kuitenkin uuden ennätykseni asfalttimaralla mielestäni aika huonoissa olosuhteissa (vaihtunut keli, soolojuoksu), lisäksi väliaikani puolimaran kohdalla oli kovempi kuin ennätykseni. Illalla teki mieli hakata lenkkarit neljän tuuman naulalla taloni runkotolppaan ja polttaa trikoot nuotiossa sen ympärillä villisti tanssahdellen. Nyt ei enää. 

Onnekseni toimeentulo tai lasten terveys ei ole näistä lappujuoksuista kiinni, joten epäonnistumisen merkitys on lopulta häviävän pieni. Kuitenkin, ihan niinkuin työelämässäkin, tavoitteesta jääminen on aina pettymys ja siitä tulee vetää omat johtopäätöksensä. Minun kohdallani se tarkoittaa lisää ulkoilua.

Nyt on aika lepäillä pari päivää ja palautella kroppa kuntoon. Sitten taas nöyrin mielin polkujen pariin. 

Kiitokset TJMotion/ Jouni ja Sportboost/ Maria yhteistyöstä. 

Spesiaalikiitokset reitin varrella upeasti kannustaneille tutuille ja tuntemattomille, tuen puutteeseen tämä homma ei ainakaan kaatunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti