Treenijuttuja, kisamietteitä ja ynnä muuta- osasto

Musiikkia: Marcus King: The Well

Melkoisesti on virrannut paskanruskeaa vettä Keravanjoessa sitten edellisen postaukseni. Kuitenkin, näin vuoden (ja vuosikymmenen) vaihduttua on syytä havahtua blogikoomastaan, summata mennyttä ja luoda autereinen katse horisonttiin. Syitä hiljaiseloon on oikeastaan kaksi: elämä itsessään ja uutiskynnyksen ylittävien aiheiden puute.

Treenirintamalla tosin on tapahtunut jotain raportoitavaaakin, kun olen tehnyt kohtalaisen ison syrjähypyn verrattuna aikaisempiin vuosiin. Normaalisti olen pitänyt viikon- kahden ylimenokauden loka- marraskuussa, ja alkanut sitten rakentelemaan pohjia seuraavaa kautta ajatellen. Määrää matalalla intensiteetillä. Tällä onkin ollut suotuisat vaikutukset, ja kehitystä on tapahtunut tasaisen nousujohteisesti. Kehitys on kuitenkin keskittynyt lähinnä aerobisen kynnyksen vauhdin kasvuun, korkeamman intensiteetin vauhtien junnatessa suurin piirtein samoilla lukemilla. 
Olen lueskellut menneen syksyn aikana kaikenlaista kestävyyteen liittyvää materiaalia riittoisasti, ja varsinkin Jason Koopin Training Essentials for Ultrarunning on tullut tihrustettua sen verran pieteetillä, että ensimmäinen lukulasiresepti on kiistaton tosiasia. Lukemani perusteella olen päätynyt rakentamaan tulevan vuoden painotukseni totaalisesti eri tavalla kuin aikaisemmin. Treenit on jaksotettu kolmeen osa- alueeseen: pitkäkestoinen matalamman intensiteetin harjoittelu, vauhtikestävyys ja maksimaalinen hapenottokyky. Näiden sijoittelu tulevaan "kisakauteen" nähden menee taas niin, että mitä enemmän ko osa- alue on kilpailuspesifi, sitä lähempänä se on kisakautta. Ja päinvastoin; mitä vähemmän harjoitettava osa- alue on kilpailuspesifi, sitä kauempana kisakaudesta ajallisesti sitä harjoitetaan.
Omat suunnitelmani ovat pidemmissä matkoissa (yli 50 km), jolloin kilpailusuorituksen intensiteetti on aerobisen ja anaerobisen kynnyksen maasto. Tämä tarkoittaa sitä, että treenikausi alkaa maksimaalisen hapenottokyvyn (Vo2max) kehittämiseen tähtäävällä harjoittelulla, jatkuu vauhtikestävyysharjoittelulla ja päättyy matalamman intensiteetin pitkäkestoiseen harjoitteluun.
Tätä kirjoittaessani takana on 8 viikon jakso, jolla tein 3 kertaa viikossa maksimitreenin. Käytännössä tämä tarkoittaa nousevaa määrää ylämäkeen tehtyjä 1-3 minuutin täysivauhtisia vetoja kävely- tai hölkkäpalautuksella. Ylämäkeen tehtynä vedoilla on tasaista pienempi riski loukkaantua, lisäksi kylkiäisenä tulee mukavasti lajivoimaa mäkeen runtatessaan. Ihanan ikäviä harjoituksia, joita jokaista edeltävällä lämmittelyosuudella koitin keksiä hyviä syitä siirtää/ skipata työosuuden. Kaikki tuli kuitenkin tehtyä, ja juoksussa tuntee tehdyn työn askeleen keveytenä ja helppoutena. Pidän nyt pari kevyempää fiilispohjaista viikkoa ja siirryn sitten tempojuoksun miellyttävään maailmaan.

Niistä kisoista/ tapahtumista. Vuoteen 2019 mahtui seuraavat lappu rinnassa juostut tapahtumat:
Sherwood Trail Run (21 km)
Juhannuksen Verttitonni
Loppi Trail Run (21 km)
Pyhä Tunturimaraton (43 km)
Nuuksio Ultra (70 km, DNF)
Sipoonkorpi Trail (30 km)
Vaarojen Maraton (65 km)

Eli suhteellisen vähän kisoja verrattuna edellisiin vuosiin, erinäisistä syistä johtuen. Alkaneen vuoden osalta suunnitelmissa on vasta kaksi tapahtumaa: Sisu Xtrail (50 km) ja NUTS Ylläs-Pallas (107 km). Tässä oikeastaan tiivistyy tulevan kauden tavoitteet: haluan käydä tutustumassa pienempiin ja itselleni uusiin tapahtumiin kauden aikana (esimerkiksi Loppi Trail oli kokemuksena aivan mahtava) ja Pallas- Ylläs- välin juoksen aloittaakseni Western States- lottoruljanssin. Edellä mainittujen lisäksi kalenteriin tulee varmasti jokin matka Nuuksiossa ja Vaaroilla (ei pitkä ultra), ja toivottavasti useampi pikkutapahtuma eri puolella Suomea. Keväällä juoksen todennäköisesti kympin ja puolikkaan tasaisella.

Ynnä muut- osasto:

1. Podcastit
Olen kuunnellut lenkeilläni musiikin sijaan koko syksyn ajan erilaisia podcastejä, ja tämä on tuonut treenaamiseen ihan uutta ulottuvuutta ja mieltä. Yksi kiireisen arjen ja juoksuharrastuksen yhdistämisen varjopuolia on se, että en ehdi lukemaan niin paljon kuin haluaisin. Podcastejä kuuntelemalla saan katettua tätä puutosta mahtavasti. Korkkasin podcast- neitsyyteni juoksuun liittyvällä sisällöllä (Billy Yang, Science of Ultrarunning, Mario Fraioli), mutta olen laajentanut siitä sujuvasti "tiedostavamman" materiaalin suuntaan (Rich Roll etupäässä) ja kuunnellut myös oppimateriaalia (mm. Esa Saarisen Aalto Yliopiston Filosofia ja systeemiajattelu-luentosarjan pariin otteeseen). Uusia podcastejä tuntuu tulevan joka tuutista (mikä on hyvä asia), mielenkiintoisia uutuuksia ovat esimerkiksi Jason Koopin The Koop Cast ja eliittijuoksija Dylan Bowmanin The Well. 

2. Elämäntapojen hakkerointi
Olen kuluvan vuoden ajan paisuttanut päätäni erilaisilla elämis- ja kulutustottumusten kyseenalaistamisen ajatuksilla, ja vuoden vaihtuessa niitä olisi sopiva sauma ottaa jossain määrin käytäntöön. Olen ollut ilman sokeria reilut pari vuotta, kokeilusta lähteneestä valinnasta on tullut elämäntapa. Nyt käyn samanlaista jaakobinpainia liha- ja maitotuotteiden kanssa. Olen ollut semi- kasvissyöjä jo pidemmän aikaa, mutta silloin tällöin lautaselle ilmaantuu lihaa tai kalaa. Maitotuotteista käytän ainoastaan juustoa. Suurempi linjanveto onkin henkisellä puolella, kasvissyöjä- status jotenkin kalskahtaa kummalta korvaan. Varsinkin kun harrastan jossain määrin metsästystä, ja pakkanen on ladattu lähilihalla ja -kalalla..
Olen mietiskellyt paljon myös "henkistä ruokavaliotani", sitä millaisia ärsykkeitä nupilleni tarjoan ja millaisissa yhteyksissä. Instagramin tai Facebookin avaamisesta jokaisen odotuksen tai "tyhjäkäynnin" hetkellä on muodostunut ihmisille todella karmiva tapa, myös minulle. Enää ei osata vain olla, vaan aina täytyy olla jokin viihdyke tuuttaamassa usein vahingollista ärsykettä suoraan reseptoreihin. Tätä tapahtuu myös seurassa ollessa, pöydän ympärillä saattaa olla neljä ihmistä omiin puhelimiinsa hukkuneina. On vallalla käsitys, että elämän pitäisi olla tarkasti kuratoitu Insta- tarina, tai ainakin sellaisen näköistä.
Aion saada pääni pinnalle tästä sonnasta, ja koitan vetää mukanani mahdollisimman monta perheestäni.
Olen nyt ollut joitain päiviä katsomatta Facebookia kertaakaan, ja Instaa olen katsonut kerran päivässä. Elämä näyttäisi jatkuvan ilmankin.

3. Mielenkiintoisia juttuja
Vaikka seuraankin maantiejuoksun tapahtumia melko pintapuolisesti, USA: n maratonin olympiakarsinnoista helmikuun lopussa Atlantassa tulee kaikella todennäköisyydellä todella kiinnostava tapahtuma. Ei vähiten siksi, että mukaan pääsi polku- ultrapuolelta hyvinkin tuttu Jim Walmsley juostuaan tammikuussa 2019 Houstonissa puolikkaan aikaan 1:04. Herran viimeaikaisia Strava- statseja tutkittuaan huomaa, että pelkälle tunnelmanhaistelureissulle ei olla lähdössä. Toki ainakin paperilla pari paikkaa kolmesta on varattu (Scott Fauble, Galen Rupp), mutta Atlantan reitti tarjoaa normaalia enemmän nousua, mikä tarkoittaa että ajat painunevat 2:10 heikommalle puolelle. Tämä avaa mahdollisuuksia vertikaaliin tottuneille, hieman "hitaammille" maratoonareille.

Siinä viimeisimmät pitkästä aikaa. Hyviä lenkkejä ihmiset!

Sipoonkorpi Trail 30 km 21.9.2019

Musiikkia: Night Flight Orchestra: Satellite

Vaarojen valmistautumiseeni on kuulunut jo jokusen vuoden ajan pari viikkoa ennen Vaaroja kirmattava Sipoonkorpi Trail, ja matkana on ollut 30 km. Niin tänäkin vuonna. Lisäksi halusin käydä kokeilemassa keuhkojen/ hengityksen pelaamista Nuuksion DNF: ään johtaneiden ongelmien jälkeen. Minulla oli ollut myös vastoinkäymisiä vatsan kanssa alkuviikosta lähtien (ilmeisesti umpipussin tulehdus), ja sitäkin kautta hieman kysymysmerkkinen fiilis kunnosta. Kolille en lähtisi testaamaan josko mies olisi terve. Hakusessa oli siis reipasvauhtinen treenijuoksu all out- rypistyksen sijaan.

Jäin startissa vaihtamaan vielä kuulumisia, ja kympin ja 21: n kärki luikahti omille teilleen. Nostin vähän vauhtia ja pääsin reitin kuntoradalta polulle siirtyessä hyvään väliin työntämään. Edellä meni sekä kympin että 21: n kolmen kärki, takana tuntui olevan 2-3 juoksijaa. Vanhan Porvoontien tasaisella sain kelattua kympin kakkoseksi tulleen Toni Malmin kiinni, ja juoksin peesissä aina 6,5 kilometrin kohdalla olevalle juomapisteelle josta kympin reitti reitti erosi pidemmiltä matkoilta. Olin lähtenyt reissuun ilman omia juomia, joten join pari mukillista vettä ja jatkoin matkaa. Edessä, eikä sen koommin takanakaan, näkynyt ketään. 

Juoksu kulki todella mukavasti, ja kokeilin välillä nostaa intensiteettiä anakynnyksen hujakoille. Ilokseni huomasin, että keuhkot pelaavat normaalisti. Kolmenkympin ja puolikkaan erkaantuessa reitillä on nätisti sanottuna pienipiirteisempää alustaa, jossa juoksun rytmittäminen käy hankalammaksi ja vauhti putoaa väistämättä. Kympin väliaika oli kuitenkin karvan alle 50 minuuttia, joten alkuvauhti oli ollut hyvä varsinkin kepeään juoksutuntumaan peilaten. 

Järjestäjän jakaman reittikartan mukaan noin 12 km: n kohdalla piti olla juomaa tarjolla, mutta ilmeisesti pistettä oltiin vasta pystyttämässä kun siitä ohi menin. Kyseisen kohdan jälkeinen hakkuuaukea tarjosi polkujuoksuympyröissä hieman eksoottisempaa tukinpyöritystä, kun aukossa työssä oleva metsäkone oli kasannut runkoja poikittain polun päälle. Niiden kiertäminen olisi vaatinut ryteikössä paarustamista, joten juoksin runkoja pitkin loikkien. 
Parin kilometrin jälkeen sakkolenkki yhtyi 21: n reittiin, ja aloin jo kaipaamaan juotavaa. Juoksu oli edelleen hyvää, ja juoksutuntuma heilui siinä aerobisen kynnyksen molemmin puolin. Kalkkiruukin parkkipaikan juomapiste tuli noin 17 km kohdalla, otin taas pari mukillista vettä ja jatkoin matkaa Brännbergetin lenkille. 

Matkaa tehdään ulkoilureittiä pitkin, ja ihmetyksekseni siinä tuli vastaan muutamia puolikkaan juoksijoita sekä selkä että naama edellä. Mietin josko lenkki tehdään jostain syystä edestakaisena pätkänä. Tästä ei kuitenkaan ollut merkkejä, vaan reitti kääntyi normaalisti Brännbergetiltä takaisin Kalkkiruukkia kohti. Jostain syystä osa porukasta oli juossut ko luupin vastakarvaan.
Hörppäsin taas Kalkkiruukin parkkipaikan juomapisteellä pari mukia vettä ja lähdin työntämään reitin loppuosuutta. Matkaa oli mittarissa noin 23 kilometriä, ja kaikkein terävin tuoreus jaloista alkoi jo kaikkoamaan. 

Pari kilometriä juostuani ohitin numeron mukaan jonkun kolmenkympin juoksijan, mitä ihmettelin melkoisesti. En ollut nähnyt ketään edessä saati takana sitten 6,5 kilometrin. Tästä hetken matkaa jatkettuani vastaan juoksi (siis vastavirtaan) kaksi sarjani juoksijaa ja kyseli onko vastaan tullut juoksijoita. Kysymys tuli jotenkin niin oudosta tulokulmasta, etten osannut oikein vastata mitään. Viimeiseen kahteen tuntiin en ollut mitään muuta nähnytkään, jos takalenkillä lähes jaloista lähtenyttä haukkaa ei oteta lukuun. Reitiltä harhautuminen tuntui olevan päivän teema.

Jota sitten harjoitin itsekin, kun harhauduin Bisa- järven viereissä olevalta nyppylältä laskiessani kohti leveää avo- ojaa. Reitti oli kääntynyt heti mäen alta vasempaan ja teki parinkymmenen metrin silmukan ja jatkui ojan takana. Olin kuin Carl Lewis kelaamassa alkuvauhtia kohti lankkua alas mäkeä pyyhältäessäni, joten ajattelin hypätä ojan vastapenkkaan. Ponnistavaksi suunnittelemani jalan osuessa ojan penkkaan se luhistui allani ja vajosin köli edellä paikalliseen Kolera- altaaseen. Ojan pohja oli niin pehmeä että olin saman tien kainaloita myöden paskan hajuisessa suolillissä, ja jalat tuntuivat vain painuvan syvemmälle. Jopa siinä määrin, että tikapuuhermosto käskytti yläkroppaa suorittamaan voimakkaita kroolausliikkeitä ettei maallinen vaellukseni päättyisi kohtuuttoman noloon ojaan hukkumiseen. Sain raavittua itseni pehmeää penkkaa pitkin vastarannalle, ja jouduin tekemään töitä että sain kylmettyneet jalat taas juoksuun. 

Onnekseni matkaa ei ollut tästä enää kuin muutama kilometri, ja sain kroppanikin lämpenemään. Pian könysin viimeisen nousun tieltä ylös, poukkoilin sen jälkeisen polkupätkän ja sitten olinkin jo Kuusijärveä kiertävällä kuntoradalla. Tulin maaliin ajassa 2:25. 

Yllätysten päivä jatkui, kun maalissa oli jo kaksi sarjani juoksijaa selvittelemässä sijoituksia järjestävän tahon kanssa. Vertailimme kelloja, ja kavereilla oli kolmisen kilometriä minua vähemmän mittarissa. Aloin vaipumaan märissä kamoissani sellaiseen horkkaan, että jätin jälkipyykin sikseen ja lähdin autolle pujahtamaan johonkin mukavampaan ja kuivempaan asusteeseen. Tarkoitus oli juosta vielä kympin verran kisan päälle, mutta likomärissä vaatteissa tällä saisi itsensä vain kipeäksi.

Juoksun suhteen kisa oli menestys; hengitysoireet loistivat poissaolollaan, ja vatsakin toimi normaalisti eikä kipuillut juostessa kuten alkuviikosta. Sipoonkorven reitit ja maisemat ovat aivan huiput. Järjestävälle taholle voisi antaa sellaista palautetta, että tapahtumaan enemmän panostamalla siitä saisi aivan toisen kokoluokan kilpailun ja vahvemman kokemuksen juoksijoille. Vähän paremmat oheistoimet, sosiaalisen median haltuunotto ja reitillä olevaan huoltoon satsaaminen maksaisivat itsensä korkoineen takaisin. Sijanti ja saavutettavuus ovat aivan omalla tasollaan, minkä johdosta Sipoonkorpi Trailista voisi tulla vaikka kuinka suosittu tapahtuma. Myös tuloslistan voisi päivittää niiltä osin kun reitin oikomista on tapahtunut.

Nyt vaatteet pesuun ja ajatukset kohti Vaaroja.

Kenkävalinta oli Hokan Evo Jawz, ja ne toimivat hiekkatiestä mutaan vaihtelevassa alustassa loistavasti (ja myös räpylöinä uidessa).

Energiana mukana oli 150 ml Nosht- geeliä.

Tulokset löytyvät täältä.