sunnuntai 27. toukokuuta 2018

NUTS Karhunkierros 80 km 26.5.2018




Toukokuun loppu tietää kesän alkamista ja tietenkin mahtavia polkujuoksukarkeloita Kuusamossa. NUTS Karhunkierros on kasvanut maan suurimmaksi tapahtumaksi, ja eri matkoilla viivalla tulisi olemaan 2 600 juoksijaa. Mahtavaa!

Oma valmistautuminen alkuvuoden päätapahtumaan oli sujunut mukavan nousujohteisesti helmikuun lopun (ja Transgrancanarian DNS: n aiheuttaneista) polviongelmista selvittyäni. Valmistavana kilpailuna juostu Sipoonkorpi Trail antoi olettaa treenin imeytyneen kiitettävästi, ja vaivatkin loistivat poissaolollaan. 

Kävin starttia edeltävänä iltana kevyellä irroittelulenkillä pitkän ajomatkan jumit karistaakseni, ja juoksu tuntui muutaman päivän keventelyn jälkeen todella hyvältä. Muutenkin fiilis oli yllättävän rento ja mieli valoisa. Vaatetustakaan ei tarvinnut stressata, sääennusteiden mukaan edellisvuoden hankiralli tulisi vaihtumaan kesäisiin lämpötiloihin ja auringonpaisteeseen. Tulvahuippukin oli ohitettu äitienpäivän tietämillä, joten reitti tulisi olemaan parasta A- luokkaa. 

Kisa- aamuun heräsin kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen. Kevyt aamupala kitusiin ja nokka kohti bussikuljetusta starttipaikalle Hautajärvelle. Matkan aikana ehti hieman mietiskellä prinsiippejä tulevaan. Päätavoite olisi päästä maaliin alle 10 tuntiin. Väitavoitteina saapua Oulankaan (27 km) hyvissä ajoin ennen 53 km: n lähtöä ja Juuman Basecampiin kuuden tunnin hujakoilla. Loppu puristettaisiin väkisin.
Hautajärvellä startin odottelu meni puskassa käydessä, tuttuja moikatessa ja hieman lämmitellessä. Fiilis oli oikein hyvä.

Vihdoin kello löi 7 ja oli aika aloittaa päivän epistola. Reitin alku on helppoa ulkoilu- uraa, ja vauhti on sen mukaista. Kovavauhtisella alulla saa järjestettyä itselleen tilaa juosta, ja koneet mukavasti käyntiin. Kärjestä irtosi hiljalleen neljä juoksijaa omaksi ryhmäkseen, itse jäin edellisvuoden Vaaroilta tutun Toni Malmin kanssa muodostamaan kakkosryhmän. Kuusi ensimmäistä kilometriä meni reilusti alle viiden minuutin km- vauhtia ja ensimmäinen kymppi 48 minuuttiin. Juoksu kulki mainiosti. 

Noin 15 km kohdalla Tonilla alkoi olemaan hieman ongelmia, ja kohta olin itsekseni matkaa tekemässä. Näillä matkoilla on parempi juosta silloin, kun juoksu kulkee. Ja sehän kulki. 20 kilometrin väliaika oli 1:50, ja kaikki oli kunnossa. Ainoastaan jano tuntui olevan koko ajan, ja lämpötila nousi selvästi jo aamusta. Olin ottanut vain kaksi lötköpullollista vettä ensimmäiselle pätkälle, ja juoma loppui hyvissä ajoin ennen huoltoa. Saavuin Oulankaan ajassa 2:30, reilusti tavoitteessa. Täytin lötköpullot ja otin dropbagistä yhden lisää selkään, täydensin geelivarastot ja join kuin kameli. Kaksi vihreätä kuulaa suuhun ja takaisin reitille kohti Juumaa. Aikaa huollossa meni kaksi minuuttia. 



Oulanka. Kuva: Antti Risikko

Rannasta joen törmälle noustessa sisäreisiin iski yllättäen kramppaamisen merkkejä, ja otin saman tien kaksi suolatablettia runsaan veden kanssa. Hiljalleen jalat vertyivät juostessa, ja meno jatkui taas suotuisasti. 30 kilometriä täyttyi ajassa 2:45. Oulankajoen törmää juostessa selkä edellä vastaan tuli yksi neljästä karkulaisesta kramppaavia jalkoja valitellen. Lämpö tuntuikin nousevan koko ajan, ja nestettä kului reilusti enemmän kuin sitä oli matkassa. Edellisvuodesta oppineena tiesin että tämä Oulanka- Juuma-osuus olisi raskas juurakkoineen ja suo- osuuksineen, ja koitin välttää turhaa riehumista vaikeilla pätkillä. Tiesin myös odottaa 53 km: n kärjen ohittavan minut jossain välissä, ja siihen ei saisi henkinen korttitalo romahtaa. Tämä tapahtui reilusti myöhemmin kuin edellisenä vuotena, kun Valido pyyhkäisi ohi loivassa ylämäessä. Vähän tämän jälkeen vastaan tuli MP, jolla oli tullut jalkaongelmia ja sitä kautta keskeytys. Olin siinä vaiheessa kolmantena. 
Vaikka juoksu kulkikin hyvin, lämmin keli alkoi möyhentämään miestä. Suu oli kuiva kuin vanhan piian uni, ja jaloissa tuntui vähän väliä kireyttä. Matka alkoi painamaan, ja nestekin loppui. Jouduin odottamaan täydennyspaikkaa loputtomalta tuntuneen pätkän ja aloin esittämään tummumisen merkkejä, kunnes vihdoin hyppäsin polvia myöten Kitkajokeen ja koitin juoda sen tyhjäksi. Olo kohentui hiljalleen parempaan. 50 km: n väliaika oli 4:55, hyvin tavoitteessa.

Neste loppui jokunen kilometri ennen Juuman Basecampia, ja olin mennyt onnellisesti sekaisin geeliaikataulussani. Suolatabletitkin loppuivat. Pahinta kuitenkin oli, että huomasin Juuman ulkoilureittiä työntäessäni kenkä/ sukka- kombinaationi hiertäneen jalkapohjiani jo pitkän aikaa. Molemman päkiän alla tuntui askel askeleelta ikävämmältä, varsinkin kivien tai juurten päälle astuessa. Ihan kevätjuhlakunnossa en siis Juumaan päässyt. Juuman väliaika oli 6:11. Join taas mielipuolisesti, täytin pullot ja otin suolaa suoraan paketista. Aikaa kului sählätessä viitisen minuuttia.

Liikkeelle lähtiessäni tajusin, että kuljettu matka ja lämpö alkavat kumuloitumaan niskaan tosissaan. Askel ei ollut enää kovin kevyt, ja kireät lihakset saivat jalat potkimaan kiviin ja juurakoihin maukkaasti. Ja niitähän reitillä riittää. Kerran kompastuin pitkospuulle astuessani ja löin pääni pitkospuun reunaan matkalla suon syleilyyn. Aurinkolasit suosta mukaan ja takaisin hevosen selkään. Aloin pätkimään edessä olevaa matkaa mielessäni selkeisiin etappeihin. Ensin 70 km, sitten 74 km (kymppi maaliin) ja 77 km (Konttainen). Tätä pätkintää tehdessäni havahduin kiusalliseen tosiasiaan, että en näe reittimerkkejä missään. En ollut huomannut Porontimajoen kohdalla reitin kääntymistä oikealle, vaan jatkoin kieli vyön alla edessä nousevaan mäkeen aivan kuin reitti ei tarjoaisi riittävää määrää vertikaalitunkkausta itsessään. Huutokiroilin ja meinasin laittaa pillit pussiin, pummi oli sattunut juuri alkavaan tummumisen hetkeen ja tuntui täysin ylitsepääsemättömältä esteeltä. Jalkapohjat olivat aivan tulessa, ja olin potkaissut oikean pikkuvarpaani kipeästi kiveen. Vitutti. Kunnes näin Maksimaisen Villen nousemassa samaa mäkeä ylös, reittimerkit hakusessa, pyöritellen päätään ja elekielestä päätellen kiroilevan melkoisesti. Mistään ei saa niin paljon intoa kuin toisen ihmisen epäonnistumisesta, ja kirmasin reitin löytäneen Villen perään kuin uudestisyntynyt. Viimeiset kilometrit Konttaiselle mentiin sitten tällä porukalla. Kumpuvaaran kivikkoiset rinteet ja juurakkoiset polut alkoivat tuntumaan jo todella pahalta jaloissa, ja nesteet olivat taas lopussa. Viimeiset portaat ennen huoltoa edeltävälle vaaralle tuntuivat lyijyltä jaloissa, ja sen jälkeinen alamäki terävine kivineen korvensi jalkapohjia joka askeleella. Oikean kengän läpi valui verta kipeän varpaan kohdalta. Täytin huollossa pullot ja menin hetkeksi valuvan veden alle viilentymään. Huoltoon meni kaksi minuuttia, ja lähdin sieltä viimeiselle osuudelle ajassa 8:34. Alle 10 tuntiin mentäisiin ilman suurempaa haaveria. 

Loppumäkiin otin taktiikaksi juosta kaikki mahdolliset juostavat pätkät. Jalkapohjien kipu heltyi aina kävellessä, ja kävelystä juoksuun lähtö oli aina vain tuskallisempaa. Parempi siis vain juosta. Ylämäkeen tunkkaamisen sai tehdä aika varovasti, kun pohkeet ja reidet kiristelivät heti jos koitti käyttää enemmän voimaa. Ei sillä, että niitä voimia enää hirveästi olisi ollut jäljellä. Valtavaaran päältä oli huikaisevan hienot näkymät, joita olisi voinut jäädä ihailemaan loputtomiin. Mutta kun on tämä kisa juostavana. Sain vielä uuden vaihteen silmään alkaneessa alamäessä ja tasaisella, ja sitten edessä olikin enää Rukan takapuoli. Könysin sen ylös hapottavilla jaloillani ja kohta laskinkin jo kohti kisakylää. Askeleen lennokkuus ei ihan vastannut tuntumaa jalkapohjissa, mutta alkava euforia sai unohtamaan kivun. Olin maalissa ajassa 9:36, ja sillä kilpailun viides. 


Maalissa. Photo: @onevisionfi #nutskarhunkierros2018

Olen juoksuuni oikein tyytyväinen. Vauhdinjako oli melko optimaalinen, vauhdikkaammalla alulla sain pankitettua aikaa lopun koitoksiin. Lämpimästä kelistä huolimatta neste- ja energiapuoli toimivat kohtuullisen hyvin. 
Kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin tavasta, jolla pystyin käsittelemään ongelmia matkan aikana. Tummumisen hetkiä tulee, mutta pitää luottaa siihen että ne väistyvät kun vaan pysyy liikkeessä ja huoltaa itseään. Kipu tulee myös jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Sen kanssa pystyy kuitenkin elämään, jos ei anna sille ylivaltaa vaan tarkastelee sitä "ulkopuolisen" silmin. Kipu usein turtuu tai muuttuu muulla tavoin siedettävämmäksi. Kunhan vaan pysyy liikkeellä.



Oma osansa näillä reissuilla on luonto, jonka tunnen juostessa kaikilla aisteilla ja johon koen ikäänkuin sulautuvani pieneksi osaksi. Juoksun kulkiessa hyvin maisemista pystyy nauttimaan, ja heikompina hetkinä luonnon kauneudesta voi ammentaa voimaa ja jaksamista. Tosin muutama juuri ja kivenmurikka tuli kyllä kirottua alimpaan helvettiinkin, että se siitä zeniläisestä luontosuhteesta. 

Pisteenä iin päälle oma avovaimoni juoksi Rukalla ensimmäisen polkukisansa ikinä. Mahtava ja suunnatonta ylpeyttä herättävä suoritus, tosin tässä näkee varoittavan esimerkin vaikutuksen.  

Nyt vähän lepoäillään ja sitten mietitään seuraavia etappeja. Kalenterissa ei ole vielä kuin Vaarat, joten jotain tekemistä pitäisi keksiä kesälle.

Kiitos vielä kaikille kanssajuoksijoille, kannustajille ja järjestäjille mahtavasta tapahtumasta!

Edit:
Varusteet:
Liivi: Salomon S/lab Ultra Sense 5. Pienestä koostaan huolimatta vetää uskomattoman paljon tavaraa sisäänsä, ja liivi istuu kuin iho. Juoma kulki kolmessa 0,5 litran lötköpullossa, joista yhden otin kyytiin vasta Oulangassa dropbagistä.

Kengät: Hoka One One Evo Jawz. Mietin pitkään näiden ja Speedgoat 2: n välillä, päätyen kevyempään ja mataladorippisempaan Jawziin. Karhunkierroksen maasto on pääosin pehmeää alustaa, joten ylimääräistä vaimennusta ei tarvita. Jawz on paras polkukenkä jolla olen juossut, mutta sen pintamateriaali ei ole kovinkaan kestävää. Heitin repaleiset kengät roskiin kisan jälkeen, niillä oli juostu Stravan laskujen mukaan 230 km. Kevyempi polkukenkä siis hakusessa.

Housut: Salomon Agile

Paita: Sikakorven Sisu-kisapaita.

Sukat: Asics. Tein kisa- aamuna kohtalokkaan virheen, ja valitsin nämä Injinjin lyhyiden sukkien sijaan. Varmaan jonkun todella pätevän syyn vuoksi, todennäköisesti värin. Molemmat jalan päkiät olivat yhtä isoa rakkoa, ja hiertäminen alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämä taas vahvistaa sen tosiseikan, että kisassa ei saa kokeilla mitään uutta 

Takki: Salomon Bonatti Pro. Pakollisiin varusteisiin kuuluva kuoritakki, jota ei todellakaan tarvinnut reissulla, maalissa nestehukan aiheuttamassa horkassa täristessä sitäkin enemmän. 

Energia: noin 20 kpl High5- geelejä, pari vihreää kuulaa Oulangan huollossa ja pussi Chimpanzee- geelikarkkeja. Nestettä meni karkean arvion mukaan noin 7 litraa, mikä oli liian vähän. Pullojen täytön yhteydessä laitoin sekaan High5- nesteytystabletteja, pois lukien Kitkajoesta ottamaani veteen. 


  

  




6 kommenttia:

  1. Onnea upeasta suorituksesta ja loistavasta taistelusta! Eläydyin matkaasi, huikea rapsa siis, kiitos siitäkin!

    VastaaPoista
  2. Hieno tarina velimies, siitä inspiroituneena hakemaan tossuja naulasta.
    SR

    VastaaPoista
  3. Samassa kohtaa pummasin itsekin 2 vuotta sitten 80 matkalla ja samaa teki silloin moni muukin... muuten niin hyvin merkitty reitti, mutta luulisi että tuon yhdenkin kohdan merkinnänkin saisivat jonain vuonna vielä kohdilleen :)

    VastaaPoista