keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Miksi?



Musiikkisuositus: Quinn Sullivan: Something For Me



Jos minun pitäisi pukea juoksuharrastukseni jonkin kysymyksen muotoon, se olisi varmasti Miksi? Sen verran useasti kuulen tuon kysymyksen tuntemattomilta ja tutuilta, varsinkin juoksua harrastamattomilta sellaisilta. Lintuperspektiivistä tätä kummalista touhua objektiivisesti tarkastellessa ihan validi kysymys. Mutta yhtä usein kuin muiden suusta, tämän saman kysymyksen kuulee myös oman pään sisällä. 

Kello soi säkkipimeänä räntäsateisena marraskuisena aamuna 4:40. Edessä on 30 km otsalampun valaisema aamulenkki ennen töitä. Kahvia juodessa ja verkkaisesti puolta vaatekaappia päälle pukiessa, ulos pimeään tuijottaessa: miksi?

Vaarojen maratonin reitin alkupätkää yksin juostessa, vatsassa sormustimellinen juuri nautittua kanakeittoa, liivissä dropbagistä otetut täydennykset, kropassa muutaman minuutin pysähdyksen aiheuttama vilunväreily. Juoksen samassa paikassa kuin viisi tuntia aiemmin, edessä uudelleen samat ponnistukset ja 43 kilometriä jotka jo painavat jaloissa melkoisesti: miksi? Miksi?

Vaikka juoksu onkin minulle hyvän olon ja arjen energian lähde, ja vaikka se sopivasti terävöittää tulevaan työpäivään tai vaihtoehtoisesti maadoittaa päivän aikana stressaantuneen mielen, aina välillä joudun miettimään syitäni juoksemiseen. Miksi juoksen? Juoksenko "oikeista" syistä? Hyvinvointiin ja energian saamiseen riittäisi vähempikin ja enemmän kompromissisävytteinen harjoittelu. Metsässä juoksemalla hoidan varmasti luontosuhdettani, mutta senkin voisi tehdä toisella tavalla. Vaikka treenaan myös kilpailut mielessä, en kilpaile ensisijaisesti menestyäkseni vaan ensisijaisesti haastaakseni itseni ja todetakseni ettei rajoja ole muualla kuin mielikuvituksessa.

Suihkun jälkeen peiliin katsoessa saatan tuntea mielihyvää, että takaisin katsoo suhteellisen urheilullinen ja hyvin säilynyt mies. Toisaalta muutamien vuosien takainen rantavartalo on kokenut metamorfoosin kun salilla huhkitut yläkropan lihakset on syöty evääksi tuhansien kilometrien juoksemisella. Olen syönyt itseäni kilotolkulla. Paidan koko on vaihtunut L: stä S: ään. Unelmavartalon perässä tuskin siis juoksen. Miksi siis?


Nuuksio Classic. Kuva: Poppis Suomela

Äärimmäisen suorituksen aikana ihmismieli surkastuu lopulta nuppineulan pään kokoiseksi ja keskittyy ainoastaan kaikkein olennaisimpaan. Jalkaa toisen eteen, juomaa ja energiaa tasaisesti, taka- alalle työnnettyjen kiputilojen varovaista kuulostelua. Itselleen mieluisten asioiden ajattelua. Samalla henkinen kuona ja painolasti työntyy vähitellen laidan yli. Tämän henkisen puhdistumisen rinnalla kulkee vastaavanlainen fyysinen alasajo, kun väsymyksen astuessa kuvaan elimistö ja keho turvautuvat pahanpäivänvaroihin ja varatankin varatankkiin jatkaakseen taivalta. Ihminen kuoriutuu henkisesti ja fyysisesti ytimeen asti. Tämä kaikki tapahtuu useimmiten luonnon keskellä, ihmisen pieneksi tekevissä upeissa maisemissa, mikä antaa ihmisenä olemiselle ihan uuden merkityksen. Olen osa kaikkea tätä.

Runsaan luonnossa liikkumisen myötä olen alkanut kokemaan uudenlaista merkityksellisyyttä arjessa. Aikaisempi lempiharrastukseni metsästästys ei enää juurikaan kiinnosta minua, muuten kuin lähiruoan lähteenä. Olen alkanut jopa kierrättämään, todennäköisesti ainoana insinöörinä maailmassa (toki hieman avustettuna). Ruokatottumukset ovat muuttuneet reilusti kasvispainotteisemmiksi.

Pitkässä suorituksessa, varsinkin vaikeina hetkinä, kannan mukanani lähimmäisiäni ja rakkaimpiani tavalla jota he eivät varmasti täysin ymmärrä. Mietin miten onnekas olen, ja että minulla on läheisteni myötä kaikki mitä voin toivoa. Tunnen pohjatonta kiitollisuutta, että saan ja pystyn harrastamaan juoksua tietäen että kaikki on hyvin. Rakkauteni kasvaa askel askeleella.

Tämän ympäristöni ja läheisteni kanssa saavuttamani rauhan lisäksi olen löytänyt myös rauhan olla itseni kanssa, ja oppinut pitämään itsestäni ihan eri tavalla. Olen kiitollinen, että olen tehnyt itsestäni juoksijan. Tämän kiitollisuuden myötä on itsestäänselvää, että pidän itseäni hyvänä. Koitan järjestää kunnon yöunet joka yö, ja jätän väliin lähes kaikki kissanristiäiset. Huollan kroppaani, ja kiinnitän koko ajan enemmän huomiota ruokavaliooni. En ole syönyt sokeria puoleen vuoteen.

Juoksuharrastuksen myötä tällainen itsensä ytimeen asti purkaminen- joskus jopa äärimmäisen tuskan kautta- ja sen jälkeen uudelleen rakentaminen, aina vähän laadukkaammista rakennusmateriaaleista, tapahtuu kerta toisensa jälkeen.  

Vaarojen ultran toiselle kierrokselle lähtee siis parempi ihminen kuin ensimmäiselle, ja Rukalle saapuva mies on jalostuneempi versio Hautajärveltä lähteneestä. Lenkiltä tulee muuttunut mies.

Siksi.








      

1 kommentti: