Montane

tiistai 16. elokuuta 2016

HCM 13.8.2016


Tämän piti olla se Suuri juoksu, ennätys syntymäpäivän kunniaksi. Tilipäivä, jolloin kova työ palkittaisiin. Ylemmillä urheiluvaikuttajilla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni.

Suunnitelmana oli juosta tavoitevauhtia 3 tunnin jänisten vanavedessä ainakin 30 kilometriin asti, jopa loppuun jos eväät kovempaan aikaan olisi syöty siinä vaiheessa. Toisin sanoen sub3 vaikka väkisin. 
Väkeä oli pakkautunut aika tiiviisti kuuman ryhmän perään, ja jouduin ottamaan aika kovavauhtisen lähdön että sain jänikset kiinni. Ensimmäinen kilometri reilusti alle neljään minuuttiin. Hiljalleen vauhti tasaantui noin 4:15- tahtiin, ja juoksu lähti rullaamaan omalla painollaan. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhdin pitäminen helpolta. Viime vuonna ongelmia aiheuttaneet Lauttasaaren nousut menivät heittämällä, ei varmasti vähiten voimapainotteisesta salitreenistä johtuen. Pystyin noudattamaan juoksusuunnitelmaani melko helposti, mutta torjuin koko ajan puseroon pyrkivän hyvän olon tunteen mielestäni pois. Takki auki näitä ei maaliin juosta.
Horisonttiin purjehti pieni tumma pilvi hiljalleen kiristyvien takareisien muodossa, mutta en kokenut sitä omaksi vaan jalkojen ongelmaksi. Se ei ollut mitään minkä kanssa en olisi pärjännyt. 

Tällä erää nöyrää jalkatyötä kesti melko tarkalleen 21 kilometriä, kunnes Hietalahden torin huoltopisteellä paketti levisi käsiin. Vesimukeja kohti juostessani jouduin yllättäen väistämään eteen kiilannutta janoista juoksijaa, ja tein vaistomaisen äkkijarrutuksen ja sivuloikan hybridin sillä seurauksella että vasemman pakaran alla vihlaisi terävästi. Jatkoin juoksua huomatakseni, että kipu tuntuu aina polvea nostaessa eli pakaralla työtä tehdessä. Juoksin vielä noin puoli kilometriä kisavauhtia, sitten hiljensin hölkkään. Ja aloin kävelemään. 
Väliaika puolimaratonin kohdalla oli 1.28.40.

Kilometriajat
Nyt kun pahin pettymys on nielty ja tapahtumaa analysoitu, on päällimmäisin tunteeni tyytyväisyys. Toki olen pettynyt keskeyttämiseen ja siihen, että tätä juoksua varten oli tehty paljon töitä kovalla asenteella. Tuoreeltaan koin pettäneeni itseni lisäksi koko juoksuyhteisön, ystäväni, lapseni, länsimaisen talousjärjestelmän ja ajopuuteorian. Kaiken mahdollisen.
Tästä huolimatta olen tyytyväinen, että jätin juoksun kesken. Itseni tuntien vaati paljon enemmän päätä lopettaa juoksu kesken kuin juosta maaliin loukkaantuneella jalalla kipu mielestä pois sulkien. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi todennäköisesti pilannut minulta loppuvuoden juoksemisen suhteen. Se olisi ollut minulle oikeasti henkisesti paha paikka.

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä kosher
Uskoisin, että jalan venähdykseen oli kaksi syytä. Alkuverryttelyni oli melko pintapuolista, juoksin maksimissaan kymmenen minuuttia ja vain yhden lyhyen kovemman vedon. En varmasti ollut tarpeeksi lämmin startissa. Toisekseen, kenkävalintani oli märälle asfaltille väärä. En ollut juossut Distancella kovavauhtisia lenkkejä märällä kelillä, enkä tiennyt niiden lipsuvan. Kenkä liukui lähes joka askeleen ponnisytusvaiheessa, ei paljoa mutta kuitenkin. Todennäköisesti tämä aiheutti takareisien kiristymisen. Kokeilin jossain vaiheessa juosta valkoisia katumaalauksia pitkin, ja niissä kenkä pitikin. Harmi ettei reittiä ole merkitty puolen metrin kaistaleella katumaalia.

Osaltani tämän vuoden HCM on käsitelty ja siirrän katseeni eteenpäin. Parantelen kivistävän kroppani ja jatkan tämän mahtavan lajin parissa, yhdellä muutoksella entiseen: tulen nauttimaan vielä enemmän ja tuntemaan vielä suurempaa kiitollisuutta jokaisesta juoksulenkistä jonka saan juosta.

Kiitokset läheisille tsempistä ja tukijoille tuesta, hyviä treenejä ihmiset! Ja ennen kaikkea onnittelut kaikille lauantaina maaliin asti päässeille :D

  


2 kommenttia:

  1. Sub 3 on vaan ajan kysymys, tsemppiä loppuvuoteen Nuuksiossa nähdään :) t. Tomppa72

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja tsempit Nuuksioon, siellä on aivan mahtava reitti

    VastaaPoista