Montane

keskiviikko 23. elokuuta 2017

IT- tukea

Kirjoitin Karhunkierroksen kisarapsani yhteydessä, että sain juostessa polveni ulkosyrjään kivun joka säteili loppumatkasta myös pitkin säärtä sen molemmin puolin. Kipu on vaivannut enemmän tai vähemmän sen jälkeen, ja siten haitannut liikunnallista elämää. Levon lisäksi kalupakissa on ollut kylmähoitoa ja lääkitystä voiteesta suun kautta otettavaan ja niiden kaikkia kombinaatioita.

Oireiden ja muutamien testien jälkeen ymmärsin, että kipu johtuu niin sanotusta IT- syndroomasta (Illiotibial band syndrome, ITBS). Tämä ei tarkoita pakkomielteistä suhtautumista informaatioteknologiaan, vaan jalan ulkosyrjällä kulkevan jänteen kireystilasta ja mahdollisesti siitä seuranneesta tulehduksesta. Kipu tuntuu lähinnä polven ulkosyrjällä, ja saattaa olla todella kivulias jo pienestäkin polvinivelen liikkeestä. Tämä on ikävä asia juoksijalle, koska kipu saattaa estää korvaavankin harjoittelun kuten vaikkapa pyöräilyn (itse tosin pystyin fillaroimaan kaikkein akuutein aika poislukien).

Kuten niin tavallista nykyään, netti on turvoksissa materiaalia tähän liittyen. Hoito- ohjeissa toistui usein skenaario, jossa hyvin meikattu trikootyttö rullaili kepeästi ulkoreittä tai sitten koitti venyttää reiden ulko- osaa erilaisissa epämukavan näköisissä asennoissa. Oma maalaisjärkeni sanoi kuitenkin, että jännettä tuskin voi rullata saati venyttää yhtään mihinkään joten jatkoin kaivelua hakutulossivuja myös sen ensimmäisen jälkeen.

Asiaa opiskeltuani alkoi pikkuhiljaa valkenemaan, mistä oikeasti kiikastaa. IT- jänne on kiinnittynyt yläosastaan tensor fascia latae- nimiseen pieneen lihakseen lantion seudulla, ja alaosastaan sääreen. Kun jänne on liian kireä, se hankaa polven ulkosyrjää ja aiheuttaa kipua. Kiristymiseen eri syitä on kova harjoittelu, alamäkipainotteinen treeni, lihasepätasapaino ja virheasennot tai sitten näiden kombinaatiot ja syy- seuraussuhteet.     

Ymmärsin, että avain helpotukseen olisi jänteeseen suoraan ja välillisesti liittyvien lihasten manipulointi. Mainittu tensor fascia latae- lihas on aika kummallisessa paikassa, eikä siihen suoraan kohdistu mikään perusvenyttelyliike lihaskuntoliikkeistä puhumattakaan. Ko lihas aktivoituu polvea nostaessa, ja sen supistumisen tuntee kun pitää kättä lantiolla lonkan etusyrjällä jalkaa nostaessa.
Myös reiden isot lihakset ja pakaralihas "syöttävät" IT- jänteeseen. 


Tensor fascia latae- lihaksen sijainti

Näiden lihasten- ennenkaikkea TFL: n- kireystila siis pitäisi saada laukeamaan. Aikani kaiveltuani törmäsin jenkkiläisen PT: n videokirjastoon erilaisista ongelmaratkaisuista, ja sieltä löytyi omaa käsitystäni tangeeraava video: 



Teen itse kyseiset liikkeet fascia- pallon päällä, tuollainen videossa esiintyvä putkilo saattaa olla vieläkin parempi (lopetin sopivan etsimisen hajoitettuani muutaman aerosoliputelin niiden päällä könytessäni). Voin kertoa, että ensimmäiset kerrat ovat todella maukkaan tuskallisia. Kuitenkin, kuten tuon videon kommenteissakin joku mainitsee, helpotus itse oireisiin tulee käsittämättömän nopeasti. Pystyin palaamaan varovaiseen säännölliseen juoksuharjoitteluun jo parin manipulointikerran jälkeen. Pallas- Hetta- juoksun pystyin juoksemaan täysin kivutta. Olen juossut lenkkini kesän aikana pelkästään poluilla ja pururadalla iskutusta minimoidakseni, mutta eilen tein 15 km kovavauhtisen testilenkin asfaltilla ilman mitään ongelmia. Kaikkiaan olen tehnyt mainittuja liikkeitä vain kymmenisen kertaa. Toki olen "telakka- aikanani" lisännyt jalkatreenin määrää, joka varmasti vaikuttaa osaltaan myös jalkojen kivuttomuuteen. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kohti Vaarojen ultraa.

Jos olet tuskaillut IT- jänteen aiheuttamista kivuista, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tulokset voivat olla huikeita.

Kivuttomia lenkkejä ihmiset! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti