Trailvelogue - Fuengirola

Nykyään perheen lomareissua suunniteltaessa standardiproseduuri- lentojen ja majoituksen varaamisen jälkeen- on tutustua lomapaikan topografisiin muotoihin ja tarjolla oleviin mahdollisuuksiin päästä vuorille juoksemaan. Ensin Google Maps auki, ja vuorten bongaamisen jälkeen Stravan tai Suunto App: in heatmapia tutkimaan. Jos ja kun jälkeä näkyy, reitit selville esimerkiksi Viewranger- apilla tai netistä etsimällä.

Kesälomareissu suuntautui tällä kertaa sukulaisvetoisesti Espanjan Aurinkorannikon Fuengirolaan, joka paikkana tuo mieleen kaikkea muuta mielleyhtymää kuin veret seisauttavaa juoksua vuoripoluilla. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että turistirysän kupeesta kohoaa noin tonnisia huippuja ja että läheisen Mijas- nimisen kylän reunamilta lähtee merkittyjen reittien verkko. Pakkauslistalle ilmestyi siis juoksuvehkeet rantalelujen ja aurinkorasvan lisäksi.

Majoitus meillä oli Los Pacosissa reilun kilometrin päässä rannasta, joten logistisesti järkevintä oli rajata tulevat reissut Mijasin ympäristössä pyörimiseen. Mijasiin pääsee todella helposti paikallisbussilla, vuokra- autolla, taksilla tai juosten kuten itse tein vertikaalipäissäni. Juosten siirtymisen tehdessään kannattaa mennä Los Pacosin ja Torreblancan välistä lähtevää hiekka-, betoni- ja asfalttitietä niin saa juosta rauhassa liikenteeltä. Tämä pätkä on reilut viisi kilometriä jatkuvaa ylämäkeä, ja sitten ollaan idyllisessä Mijasin pikkukylässä.

Mijasin valot edessä, huiput siintävät aamutaivasta vasten.

Mijas Coinsiin vievältä tieltä kuvattuna. Polut alkavat tien toiselta puoleta.

Poluille pääsee helpoiten joko Sendero de las Cañadas- nähtävyydeltä kylän itälaidalta, tai kylän keskivaiheilta nousevaa betoniluiskaa pitkin Coinsiin vievän tien yli. Mijasin kylä on juuri alkavan mäntymetsävyöhykkeen alkupäässä, joten poluille hypätään vehreään maisemaan. Polku tällä vyöhykkeellä on aika kivikkoista, ja koska nousukulma on pääsääntöisesti jyrkkä, eteneminen juoksemalla on raskasta. Välillä polku siirtyy rinteessä vaakatasossa, joten helposti juostavaa pätkää mahtuu mukaan nousuvaiheessakin. Havumetsävyöhyke on melko kapea (karkeasti pari sataa vertikaalimetriä), ja tämän jälkeen alkaa lähinnä pensaista koostuva floora. Nousua aletaan tekemään enemmän serpentiinimäisesti vuoren kylkeä mutkitellen, ja touhu on juostavissa. Maisemat alkavat olemaan jo todella upeat: alhaalla Mijasin valkokalkittu kylä havumetsävyöhykkeen kehystämänä, ja sivuilla rinteiden muodostamia kanjoneita ja kielekkeitä. Kaukaisuudessa näkyy meri ja rantakaupungit täynnä ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan täällä tarjolla olevista herkuista. Ylöspäin katsoessa näkee kauempana olevien vuorten huiput ja kapuamansa vuoren rinteen jyrkkänä edessään. Omalla naamalla näkyy kestohymy.

Mijasin läheisyydessä korkein huippu on Pico de Mijas, joka kohoaa 1150 metriin. Sinne pääsee muutamaa eri reittiä, ja myös vuorten rinteessä pääsääntöisesti vaakatasossa kiertävää kapeaa hiekkatietä. Itse huiputin Pico Mijasin pienempiä huippuja pitkin könyten, mikä oli kunnollisen polun puuttuessa hidasta ja haastavaa. Pusikko huipun lähellä on piikikästä sorttia, joten kinttupolkuja kulkiessaan jalat saavat varmuudella osumaa. Pico Mijasin päällä on sääasema, jonka valkoinen pallo näkyy rannalle asti. Näkymät ovat kirkkaalla säällä huimaavat: edessä meri ja rannan kaupungit, näiden jälkeen vuoristoa pikkukylineen. Taakse katsoessaan näkee loputtoman oloisesti lisää vuoria, pieniä pikkukyliä ja peltoja. On top of the world, baby! Huipulle päästyään takana on 10- 12 kilometriä yhtäjaksoista nousua, kun lähestymisen aloittaa Fugen kulmilta. Muut huiput ovat tonnin molemmin puolin, ja kaikille tuntuisi menevän jonkinlainen polku.

Näkymä Pico Mijasilta.

Pico Mendoza. Aurinko nousi vuoren takaa juuri sopivasti huipulle päästyäni.

Reittejä ja merkitsemättömiä polkuja risteilee mukavasti huippujen luota, joten pakosti ei tarvitse lähteä seuraamaan omia jälkiään takaisin päin. Joka tapauksessa edessä on suomalaisittain harvinaista treeniä, pitkään kestävää alamäkeen juoksemista. Koska polku on pitkälti irtonaista kivikkoa, laskeutuessa saa olla tarkkana ettei taita nilkkaansa tai kaadu. Välillä vieressä oleva rinne on todella jyrkkä, joten pannuttamisella voisi olla kohtalokkaatkin seuraukset. Serpentiinimäisissä laskuissa ei kannata tykittää aivan sata lasissa, koska suunnan vaihtaminen tehdään terävässä kulmassa. Kivikko on suhteellisen terävää, joten kenkävalinnassa kannattaa suosia vaimennusta (itse juoksin reissun lenkit Hokan Evo Mafatella, joka oli 5/5). Varsinkin Pico Mijasilta laskeva Ruta Verde tarjoaa pitkiä loivia laskuja, joita ei voi paatuneinkaan polkumatkailija hymyilemättä pudotella. 

Tein omat lenkkini perhepoliittisista ja lämpötilallisista syistä aikaisin aamulla, ja ainakaan tuohon aikaan reiteillä ei todellakaan ole tungosta. Näin koko aikana kaksi muuta juoksijaa ja yhden maastopyöräilijän, muuten sain nauttia omasta seurastani. Yksinäisyydellä on myös kääntöpuolensa. Tällaisella reissulla olisi hyvä olla kaveri mukana, koska haaverin sattuessa vuorelta pois pääsy voisi olla yksin todella hankalaa. Kaveria tarvitaan luonnollisesti myös huiputusten poseerauskuvien ottamiseen.

Korkeuserojen tuomia vaaroja lukuunottamatta poluilla on turvallista liikkua. Vaarallisia käärmeitä ei pitäisi juurikaan esiintyä, enkä yhtään matelijaa nähnytkään. Mitään hyttysten tai mäkäräisten kaltaisia hyöteisiäkään ei ollut.
Aurinko ja sen mukanaan tuoma kuumuus asettavat omat haasteensa kesäaikaan, mutta niihin pystyy varautumaan vaatetuksella ja riittävällä nesteen kantamisella. Kun itse lähdin liikkeelle aikaisin, niin olin jo takaisin kotona ennen lämpötilan nousemista tukaliin lukemiin. Lisäksi aamulla rinteet tarjoavat varjoa toisin kuin päivällä auringon porottaessa suoraan yläpuolelta. Yhtenä aamuna vuorelta alas lasketellessani vastaan tuli Mijasiin vievän tien alkupäätä tunkkaava juoksukamoihin sonnustautunut pariskunta, ja olotila oli jo siinä vaiheessa ilmeisen tuskainen. Hikinen päivä oli tiedossa.

Täytyy vielä selvyyden vuoksi todeta, että kyseessä oli perheen lomareissun yhteydessä tehdyt retriitit luonnon keskelle. Puhtaasti juoksureissulle en Fuengirolaan ikinä tule lähtemään. Mutta jos matka sinne joka tapauksessa suuntautuu, Fuge tarjoaa hyvät olosuhteet päästä ottamaan irtiotto perusturremeiningistä ja nauttimaan upeista maisemista ja hyvistä poluista melko vaivattomasti. 
Lisätietoa löytyy paljon netistä, tässä yksi linkki:
https://www.spain-holiday.com/Mijas-Pueblo/articles/hiking-in-mijas-a-walk-up-the-pico-mijas-la-bola

Väsynyt mutta onnellinen. Kolme tuntia seikkailua takana.