lauantai 16. tammikuuta 2016

Imelda Marcos alive and well

Naistenlehtiä tulee luettua aika paljon. Yhdistävä tekijä niissä on kotkotus, parisuhteisiin ja vaatekaappeihin tirkistely sekä juoksuharrastuksen halvaksi markkinoiminen. Jokainen vähän enemmän juoksua harrastava tietää viimeisen olevan täydellistä tuubaa. Rahaa menee kilpailuiden osallistumismaksuihin, neljän vuodenajan vaatteisiin (tai oikeastaan siihen yhteen, jatkuvaan vappukeliin), matkoihin ja majoituksiin, lisäravinteisiin, ylimääräiseen ruokaan. Ja kenkiin.



Asfalttia ja metsää kyntävä crossover- juoksija tarvitsee yllättävän monta paria kenkiä suoriutuakseen harrastuksen ristiaallokosta pää vedenpinnan yläpuolella. Uskoisin muutenkin monien jalkavaivojen syntyvän liian kapealla kenkä- ja alustarosterilla juoksemisesta. Jalka tottuu, tulee virkamiesmäiseksi koko ajan samalla kengällä juostessa. Myös paljain jaloin olisi hyvä juosta, itse pyrin juoksemaan kesäisten radalla tehtyjen vetojen jälkeen loppuverryttelyt paljain jaloin nurmikolla.

Asfaltille on hyvä olla kenkäpari hitaaseen pk- nylkytykseen, kovavauhtisiin vk- lenkkeihin, vetoihin ja mahdollisesti kisoihin vielä omansa. Kun vielä todetaan, että uudet kengät kannattaisi ottaa käyttöön vähän "limittäin" vanhojen kanssa, voi kenkäarsenaali kasvaa melkoiseksi. Juoksijan tunnistaa siitä, että kaapissa ei ole luurankoja, mutta niiden sijaan muutama avaamaton, uteliailta silmiltä piilotettu kenkälaatikko.   

Itse juoksen pitkät pk- hölkät Adidas Ultra Boosteilla. Ne ovat miellyttävän pehmeät, hyvin vaimennetut ja sopivan painoiset. Erikoinen nauhoitussysteemi vaatii hieman totuttelua, kengän voi vahingossa kiristää aivan liian tiukaksi (itse tein tämän virheen juostessani Helsingin olympialaisten 50 km: n kävelyreitin viime maaliskuussa, ja kärsin jalkapöydän kipuilusta pitkän aikaa). Ultra Boosteilla voi juosta hyvin myös reippaampia lenkkejä, juoksin niillä puolimaratonin ennätyksenikin.

Vauhdikkaampaan menoon käytän Adidas Boston Boosteja ja Adios Boosteja. Kengät ovat aika lailla samanlaiset, mutta Boston on hieman vaimennetumpi kantaosastaan. Juoksin Bostoneilla HCM: n. Adioksia käytän pääasiassa vetotreeneissä ja kisavauhtisilla lenkeillä (alle 20 km). Vaikka niillä juostaan tämän hetken kovimpia maratonaikoja, itse en niillä välttämättä uskaltaisi lähteä kokonaista juoksemaan.
Valikoimassa voisi olla vielä yhdet kengät Ultra Boostien ja Bostoneiden välistä, esimerkiksi aidot alkuperäiset "Puustiset", Energy Boostit.   



Poluille minulla on kolmet kengät. Ehdottomasti eniten juoksen Inov-8: n X-Talon 212: lla, joka toimii minulla kaikissa olosuhteissa. Mahtava kenkä, jota ovat kuitenkin menneet muuttamaan puskaradion mukaan heikompaan suuntaan. Jos en löydä enää vanhaa mallia internetin syövereistä, on uuden ykköstykin haku edessä. 

Kuivemmilla keleillä juoksen myös Inov 8: n Race Ultra 270: lla. Niissä on 4 mm droppi, aika tasainen pohja ja reilusti tilaa toe boxissa, eli nimensä mukaisesti hyvä kenkä pidemmille reissuille.

Uusin tulokas vannoutuneelle Inov- miehelle on Salomonin S-lab Sense 4, jota testasin huvikseni erään juoksuleirin yhteydessä järjestetyssä testitilaisuudessa. Kirosin kenkää ensimmäiset viisi kilometriä, sitten se oleutui jalkaan ja tuntui todella hyvältä. Kenkä on kevyt (264 g), siinä on minulle sopiva 4 mm droppi ja nauhoitus on yllättävän hyvä. Röyhkeä väri on kengän ainoa miinus. Erittäin vahva ehdokas Transgrancanarialle.

Ympäri vuoden juoksua harrastavana tarvitsee silloin tällöin myös kunnon pitoa, niin metsässä kuin asfaltillakin. Nastakenkänä minulla on kotimaisen VJ Sportin Sarva Xero (tosin vanha malli), jolla pärjää hyvin kaikilla alustoilla.

Pienen helmitaulun räpläämisen jälkeen voi siis sanoa, että aktiivisessa käytössä minulla on 5-6 paria kenkiä koko ajan. Kaikki vähän eri tyyppisiä ja eri dropilla varustettuja. Uskon että tässä on yksi syy siihen, että olen selvinnyt aika nopeasta määrien nostamisesta ilman suurempia jalkavaivoja. Toki osansa on poluilla juoksemisella, pehmeä ja vaihteleva alusta on omiaan huoltamaan jalkoja. 

Vaikka kenkiä on melkoinen kasa eteisessä (ja vaatehuoneessa), vähän väliä mieleen kimpoaa akuutteja kenkätarpeita joita tyydyttämättä ei pysty elämään. Silloin täytyy vaan pitää järki kädessä ja ostaa sieltä mistä ne kulloinkin saa halvimmalla. Imelda Marcosilla oli tiettävästi tuhansia pareja kenkiä, mutta se ei koitunut hänen kohtalokseen vaan ahne puoliso. Varokaamme siis mieluummin niitä kuin satunnaisia kenkämielitekoja.   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti